sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kuluraportti huhtikuu 2017

Meinasi ihan unohtua käydä läpi huhtikuun kulut.

Huhtikuussa rahaa meni suhteellisen vähän. Elinkulut olivat 1008,38 € ja siihen päälle työn kuluja oli 349 €. Elinkuluista tosin puuttuu hieman kuluja, koska työmatkalla käytimme muiden matkaajien kanssa yhteistä valuuttakassaa ja lopulliset kulunjaot ovat vielä jakamatta. Ne tulevat kirjatuksi sitten myöhemmin.

Matkasta ja sen kulujen puuttumisesta huolimatta ruokaan ja kauppaan meni hieman tavallista enemmän rahaa (n. 540 €, kun normaalina pidän alle 500 € lukemaa). Tuo on pieni yllätys, koska en ole syönyt yhtä paljon ravintoloissa kuin tavallisesti, niin olisin luullut ruokakulujen olevan pienemmät eikä suuremmat kuin tavallisesti. En myöskään muista ostaneeni mitään erikoista tai ylimääräistä kaupasta. No eipä tuo iso summa ole.

Huhtikuun kuluissa oli myös n. 150 € vakuutus maksu sekä n. 60 € maksu rokotteesta, jonka otin matkaa varten. Tuota rokotetta pitää ottaa vielä kaksi vahvistusannosta, jotta suoja on kestää pidempään, joten siitä tulee vielä toukokuulle ja syksylle uudet kulut.

Ihan mukava saada tällainen parempi kulukuukausi maaliskuun jättikulujen jälkeen.







tiistai 16. toukokuuta 2017

Fundu kokemuksia - Osa 2

Kirjoitin lokakuussa 2016 ottaneeni Fundun kokeiluun. Kokeilua on siis takana yli puoli vuotta ja on aika käydä hieman läpi kokemuksiani.

Valitettavasti Fundu ei ole vastannut odotuksiani ja toiveitani.

Suurin ongelma Fundussa on se, että liian iso osa lainojen maksueristä on pahasti myöhässä. Tällä hetkellä seitsemästä yrityksestä kolme on maksujen kanssa aikataulussa, yksi on pari viikkoa myöhässä, yhdellä on jäänyt maksamatta 1.4. ja 1.5. erääntyneet erät ja kahdella on maksamatta helmikuun viimeisenä erääntynyt erä ja kaikki myöhemmät erät. Kahdesta lainasta olen saanut rahat takaisin kokonaisuudessaan.

Osasin odottaa parin viikon tai jopa kuukauden paikkeilla olevia viivästyksiä, mutta näin pitkiä viivästyksiä en odottanut enkä aio sietää.

Maksamattomuuksista voin toki syyttää lähinnä itseäni, kun en ole tehnyt riittävää taustatyötä sijoituskohteita kartoittaessani. Ongelma taustatyön kanssa on toisaalta se, etten ole valmis käyttämään noin 60-100 € suuruisiin sijoituskohteisiin tutustumiseen hirveästi aikaa tai rahaa (esim. tilinpäätösten tilaaminen). Sijoitussummien pitäisi olla huomattavasti isompia, jotta yrityksiin tutustumisiin kannattaisi panostaa muutamaa minuuttia enemmän.

Merkittävä ongelma Fundussa on myös se, että sijoituskohteita on niin vähän. Kun rahaa tulee tilille joko aikaisempien sijoitusten lyhennysten tai pääomanlisäysten kautta, niin helposti tulee valittua joku "vähän sinne päin" sijoituskohde rahoille, kun muutakaan ei ole tarjolla. Hajautuksesta on myös turha haaveilla näillä kohdemäärillä.

Näiden asioiden johdosta olen päättänyt alkaa nostaa rahojani pois Fundusta. Aika pitkään joudun kyllä rahoja odottamaan, kun viimeiset lainanlyhennykset erääntyvät vasta loppuvuodesta 2018. Toisaalta valtaosa erääntyy aikaisemmin, joten hirveitä summia siellä ei ole jumissa. Kolmasosan sijoitetusta pääomasta sain nostettua pois jo nyt.

Lähtökohtaisesti en tee enää uusia sijoituksia saamillani lainanlyhennyksillä, mutta voi olla, että laitan pieniä summia uudelleen kiertoon, jos tarjolle tulee hyvä kohde ja summa on niin pieni, ettei minun kannata sitä erikseen alkaa nostamaan Fundusta ulos.

Mielenkiinnolla jään odottamaan minkä suuruiseksi luottotappiot Fundun kokeilusta loppujen lopuksi jäävät. Periaatteessa lainoilla pitäisi olla takaukset, mutta mikään ei ole vielä saanut minua luottamaan niiden pitävyyteen. Jos omistaja oikeasti kokisi olevansa pulassa takauksen johdosta, hän ei ehkä olisi näin herkkä jättämään lyhennyksiä maksamatta.

Tässä oli siis lyhyesti tämänhetkinen tilannenäkemykseni Fundusta. Palaan todennäköisesti jakamaan Fundu-kokemuksiani ainakin kerran vielä, kun luottotappiotilanne selkenee. Siihen asti en kyllä voi sanoa ainakaan suosittelevani Fundun palvelun käyttöä.



torstai 11. toukokuuta 2017

Tämänhetkinen sijoitusstrategiani

Sijoitustyylini on muuttunut aika paljon tämän säästöprojektini edetessä. Eri vaiheita yhdistävä tekijä on ehkä ollut se, että sijoituspäätökset on tullut tehtyä enemmänkin fiilispohjalla kuin syvällisen analyysin perusteella. Yksi syy analyysin vähyyten on ollut töiden aiheuttama kiire, mutta toisaalta myös tehokkaiden markkinoiden teoria taitaa vaikuttaa tuolla takaraivossa kertoen, että analyysillä on hyvin vaikea saada lisäarvoa. Indeksisijoittaminen ei kuitenkaan kiinnosta, koska se olisi liian tylsää ja kaipaan aktiivisen sijoittamisen tuomaa jännitystä elämään.

Toisaalta indeksisijoittaminen ei tällä hetkellä kiinnosta senkään takia, että markkinat vaikuttavat yleisesti ottaen yliarvostetulta. Yksittäistä osaketta ostamalla on edes teoreettinen mahdollisuus, että saa hyvää halvalla, mutta yleistä osakeindeksiä ostamalla ylihinta on lähes varma. Toki indekseissä on eroja, eivätkä kaikki indeksit tai rahastot tämän johdosta ole poissuljettuja. Rahastojen analysointi on kuitenkin vielä työläämpää kuin yksittäisen osakkeen, joten sekään ei hirveästi houkuta.

Korkorahastot eivät myöskään houkuta. Koroista ei ole saatavissa juurikaan tuottoa, mutta rahan menettämisen mahdollisuus on olemassa. Tuntuu paremmalta idealta pitää rahat pankkitilillä kuin korkorahastoissa. Silloin rahaa ei käytännössä voi menettää talletussuojan takia ja rahat ovat välittömästi käytettävissä, jos esimerkiksi osakkeiden arvostustaso muuttuu järkevämmäksi.

Käteinen voisi ehkä olla järkevä vaihtoehto tässä vaiheessa, mutta siitä puuttuu kaikki jännitys. Historiallisesti on perusteltua odottaa, että edessä on ennemmin tai myöhemmin pudotus, joka vie osakkeiden arvot selvästi alle nykytason, mutta en vaan jaksa istua rahakasan päällä sitä päivää odotellessa.

Kiinteistöihin tai asuntoihin voisi myös sijoittaa, mutta niistä on minulle liikaa vaivaa. Minulla on jo pari sijoitusasuntoa vaimoni kanssa ja niissä on ihan tarpeeksi tähän elämäntilanteeseen. Ehkä "eläkkeellä" voin hankkia lisää sijoitusasuntoja.

Toisaalta sijoitusasuntojen kassavirtapohjainen logiikka kiehtoo minua. Sen takia olenkin päätynyt muuttamaan sijoitusstrategiani käytännössä osinkostrategiaksi. Jos kerran voisin ostaa sijoitusasunnon, joka tuottaa 4-5 % vuokratuottoa, niin miksen voisi ostaa osakkeita yhtiöistä, jotka jakavat 4-5 % osinkotuottoa? Sama hyöty vähemmällä vaivalla.

On toki riski, että yhtiö leikkaa osinkoaan, eikä se enää olekaan sama kuin alussa oletin, mutta vastaavalla tavalla sijoitusasunnossa on riski, että vuokralainen rikkoo paikat, tulee iso taloyhtiön remontti tai yhtiövastike muusta syystä nousee merkittävästi.

Osakkeiden arvo toki vaihtelee enemmän kuin sijoitusarunnon, mutta samalla tavalla kuin asuntoja vuokraava sijoittaja ei välitä siitä, mikä asunnon arvo kulloinkin sattuu olemaan, ei osinkostrategiassakaan tarvitse suuremmin välittää arvonvaihteluista. Tärkeintä on vaan pyrkiä tekemään sijoituspäätökset niin, että voi kohtuullisella varmuudella luottaa siihen 4-5 % osinkotuottoon sijoitetulle pääomalle.

Osinkostrategia sopii minulle senkin takia, että tykkään käyttää velkaa sijoittamiseen. Aivan kuin voisin ostaa velalla sijoitusasunnon, voin samalla tavalla ostaa osinko-osakkeita velalla. Tältä osin mielestäni monet ihmiset eivät suhtaudu ihan johdonmukaisesti velkaan. He ovat valmiita käyttämään 100 000 € velkarahaa sijoitusasunnon ostoon, mutta 10 000 € velkaa osakkeiden ostoon on ihan liian suuri riski. Jos molemmat tuottavat kohtuullisella varmuudella sen 4-5 %:n kassavirran, niin en näe syytä, miksi näitä kahta sijoituskohdetta pitäisi kohdella eri tavalla. Toki lainojen ehdot voivat olla erilaiset (esim 25 vuoden tasaeräinen asuntolaina vs Nordnetin vakuusarvoista riippuvainen luottolimiitti), mutta osakkeisiinkin pystyy käyttää monenlaisia rahoitusmalleja esimerkiksi käyttäen asuntoa lainan vakuutena. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, ettei koskaan voi joutua tilanteeseen, jossa pankki voi alkaa pakkomyymään sijoituksia.

Tällä hetkellä en toisaalta käytä juurikaan lainaa sijoittamiseen. Säästän mieluummin luottolimiittiäni parempia arvostustasoja varten. Jos minulla olisi ylimääräisiä asuntojen vakuusarvoja käytettävissä bullet- tai tasalyhenteisiä sijoituslainoja varten, voisin käyttää limiittiä enemmän jo nyt. Tuolloin pankkiin astumalla saisin aikanaan hyödynnettyä alhaiset arvostustasot. Tällä hetkellä tuollaista vaihtoehtoa ei oikein ole, joten minun on maltettava mieleni osakkeiden ostojen kanssa.

Loputtomiin en kuitenkaan ajattele osinkoyrityksiin sijoittavani. Väistämättömän edessä olevan romahduksen jälkeen maailma voi näyttää ihan eriltä. Siinä vaiheessa harkitsen uudelleen, millä tyylillä haluan jatkaa. Siihen asti menen kuitenkin tällä strategialla.



lauantai 6. toukokuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus huhtikuu 2017

Kirjoittelussani on ollut hieman taukoa, koska olen ollut reissussa, minkä lisäksi töissä on ollut aika pahoja kiireitä (osin matkan takia), mikä on vienyt energian iltakirjoittelulta. Yritän kuitenkin nyt palata normaaliin kirjoitusrytmiin.

Huhtikuun säästösumma oli vain 1053 €, osin tuon matkan takia. Ei tosin niinkään matkan kulujen takia, koska kyseessä oli työmatka, mutta nostin säästöistä muutaman satasen tilille siltä varalta, että matkan aikana tulisi hätätilanteita, jotka vaativat rahaa. Ei olisi kiva jäädä jumiin ulkomaille sen takia, että tilillä ei ole tarpeeksi rahaa lentolippuun. Noita rahoja ei tullut kuitenkaan  juurikaan käytettyä, joten niiden pitäisi olla käytettävissä toukokuun säästöihin. Jonkin verran ylimääräistä tuli toki ulkomailla käytettyä, mutta niitä vastaan tulen saamaan päivärahoja.

Huhtikuun alhainen säästösumma teki sen, että alkuvuoden aikana saavutettu säästömäärien etumatka on nyt menetetty. Toisaalta olen edelleen täysin aikataulussa, joten mitään huolestuttavaa tässä ei ole.

Vuoden 2017 aikana olen saanut säästöön yhteensä 7352 €. Tavoitteeni (22 000 €) saavuttaakseni minun pitää säästää kuukausittain keskimäärin 1831 €. Näkisin, että tuo on sopivan kova tahti ollakseen saavutettavissa, mutta ei liian helppo, jotta motivaatio kärsisi.





maanantai 17. huhtikuuta 2017

Idioottien ylimielisyys

Elämme aikoina, jolloin moni ajattelee olevan hyväksyttyä haukkua asiantuntijoita ylimieliseksi ja itse tehdä omat johtopäätöksensä kuka minkäkin epäilyttävän lähteen perusteella. Pahimmillaan tämä johtaa kuolemiin, kuten on nykyisen rokotesalaliittoteoreetikkojen hysterian kohdalla. He pelottelevat ihmisiä, ja sen takia lapsia, vanhuksia ja immuniteetiltaan heikentyneessä tilassa olevia kuolee täysin ehkäistävissä oleviin tauteihin.

Siinä vaiheessa, kun ihmisen typeryys saa paitsi hänet itsensä hengenvaaraan, mutta myös vaarantaa muiden ihmisten terveyden, on mielestäni täysin hyväksyttävää kutsua näitä henkilöitä idiotteiksi.

Osiltaan tämä idioottius on myös seurausta heidän ylimielisyydestään. He kuvittelevat google-haun ja turhan julkkiksen tai häpäistyn entisen lääkärin lausuntojen perusteella tekemänsä johtopäätöksen olevan parempi kuin koko tieteellisen yhteisön konseksuksen tästä aiheesta.

Rokotesalaliitot edellyttävät myös, että lähes kaikki lääkärit, tutkijat ja viranomaiset olisivat mukana tässä salaliitossa tunkemassa tarpeettomia ja jopa haitallisia rokotteita maailmalle. Nämä idiootit asettavat siis itsensä kahdella tasolla näiden kaikkien lääkäreiden, tutkijoiden ja viranomaisten yläpuolelle. Ensin he nostavat itsensä älykkäämmäksi kuin nämä asiantuntijat. Ovathan he huomanneet jotain rokotteista, jota nuo muut eivät näytä huomanneen. Toiseksi he nostavat itsensä moraalisemmaksi kuin kaikki nämä toimijat. Heidän täytyy olla muita parempia, koska he itse eivät olisi valmiita myymään turhia rokotteita - varsinkaan, jos se samalla tarkoittaa lasten terveyden vaarantamista, kun taas lääkärit antavat rokotteita päivittäin. He olettavat lääkäreiden olevan täysin välinpitämättömiä aiheuttamastaan vaarasta.

Heidän maailmassaanhan nämä turhat rokotteet tietoisesti jaetaan ihmisille, koska lääkeyritykset ja lääkärit haluavat rahaa. Jotta tämä salaliitto voisi toimia, täytyisi lähes jokaisen lääkärin, tutkijan ja viranomaisen joko olla liian tyhmä huomatakseen, mitä on tapahtunut, tai liian itsekäs, ahne ja välinpitämätön välittääkseen, mitä tapahtuu. Onneksi meillä on maallikkoja (idiootteja), jotka googlen ja somen kautta ovat paljastaneet totuuden?

Rokotteet eivät tietenkään ole ainoa ala, jossa idiottit nostavat itsensä muiden yläpuolelle. Hyvin tavallista on kuulla jotain tyyliin "En ole yhtään kiinnostunut politiikasta, mutta ovathan nämä poliitikot ihan typeriä ja omaneduntavoittelijoita." Sitten alkaa tulla listaa siitä, miten asiat pitäisi hoitaa paremmin, vaikka oma panostus esimerkiksi talouspolitiikan ymmärtämiseen rajoittuu someen ja keltaiseen lehdistöön.

Tällä ilmiöllä on itse asiassa nimikin. Sitä kutsutaan Dunning-Kruger-vaikutukseksi tai ylivertaisuusvinoumaksi.

Wikipedian mukaan:
"Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa, sitä enemmän tämä yliarvioi osaamistaan. Tämän voi katsoa johtuvan siitä, että kun yksilö ei hallitse taidon suorittamista ei tämä osaa myöskään arvioida osaamistasoa. Kyse on siis metakongitiivisesta vajavaisuudesta eli kyvyttömyydestä arvioida oikein omaa taitotasoaan."

Asiaa koskeva tutkimus on myös osoittanut, että korkean taitotason ihmiset puolestaan usein aliarvioivat oman osaamisensa. Heillä tämä johtuu siitä, että he olettavat muiden osaavan samat asiat kuin he itse osaavat, minkä lisäksi he ovat havainneet, kuinka paljon heillä on vielä opittavaa.

Sanonta "The trouble with the world is that the stupid are cocksure and the intelligent are full of doubt" (Bertrand Russel) tuntuu siis tämän tutkimussuunnan mukaan pitävän varsin hyvin paikkansa.

Elämme myös yhteiskunnassa, jossa varmuudelle annetaan paljon arvoa. Meidän on helppo äänestää varmalta vaikuttavaa poliitikkoa, vaikka tuon varmuuden takana olisi ammattitaidottomuus, typeryys tai jopa puhdas epärehellisyys. Paljon vaikeampi on saada ääniä, jos on älyllisesti rehellinen epäröivä ihminen, joka osaa myös myöntää, jos ei tiedä jotain.

Meidän kaikkien pitäisi jatkossa olla paljon kriittisempiä kuunnellessamme oikeasti asiantuntevuutta vaativia keskusteluita. Jos joku asiaa työkseen tekevä, jolla on alan koulutus ja vuosikymmenen kokemus sanoo jotain, ja häntä vastustava on lähinnä tottunut kommentoimaan asioita oluttuopin yli paikallisessa kuppilassa, niin jälkimmäisen sanoille ei ehkä kannata antaa erityisen suurta arvoa, vaikka hän kuulostaisi kuinka varmalta asiastaan tai osaisi esittää ensikuulemalta järkevältä kuulostavia perusteluita. Aivan kuten hän ei ole pätevä tekemään esittämänsä kaltaisia johtopäätöksiä, niin kannattaa muistaa, että sinä tai minä emme välttämättä ole päteviä arvioimaan hänen sanojensa todenmukaisuutta. Kannattaa muistaa, että asiantuntijuuden hankkiminen vaatii AINA paljon työtä, ja kukaan, joka sitä työtä ei ole tehnyt, ei voi hallita asiaa riittävällä tasolla kyseenalaistaakseen asiantuntijoiden yhteisen lopputuloksen. Joka toisin kuvittelee, on ylimielinen idiootti.



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kuluraportti maaliskuu 2017

Maaliskuussa rahaa paloi enemmän kuin koskaan. Elämisen kulut olivat jopa 2060 €. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun 2000 € raja ylittyi. Lisäksi työn kuluihin* meni 469 €, joka on hieman enemmän kuin tavallisesti, mutta koska helmikuussa oli tavallista vähemmän, niin kyse on varmasti vain tankkausten ajoittumisesta kuun vaihteessa.

Syynä maaliskuun suurille elämisen kuluille oli aikaisemminkin mainitsemani auton jarrujen huolto. Olisi varmaan pitänyt huoltaa jarrut aikaisemmin, niin olisi voinut päästä vähemmällä, mutta kun en oikein autoista ymmärrä, eikä määräaikaishuolloissa niistä olla osattu riittävästi kertoa.

Auto piti myös katsastaa maaliskuussa, joten yhteensä autoon meni ylimääräistä rahaa noin 850 €.

Auton lisäksi rahaa meni 72 € työttömyyskassan jäsenyyteen. Pidän tuota ehkä vähän turhana kuluna, mutta kun se on niin pieni summa suhteessa siihen hyötyyn, mitä kassaan kuulumisesta on, maksan sen ainakin tänä vuonna vielä.

Monihan muuten kuvittelee noilla kassamaksuilla katettavan ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset, mutta tuo maksun suuruudenhan pitäisi antaa vinkin siitä, miten asiat oikeasti ovat. Valtaosa ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista tulee valtion kassasta ja siten myös niiltä, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen. Liitot ovat vaan osanneet lobata asian niin hyvin, että ne saavat kunnian korvauksista ja valtio kantaa kulut. Reilu peli kaikin puolin. Etenkin niiden osalta, jotka maksavat siitä, mutteivat hyödy.

Mutta takaisin asiaan.

Näitä mainitsemiani ylimääräisiä kuluja lukuunottamatta kuukauden kulut olivat varsin tavalliset. En siis ole kovin huolissani historiallisen suurista kuluista, eli siitä, että kulut olisivat karkaamassa käsistä. Tälläisia sattuu, eikä niistä tule välittää liikaa. Voin paljastaa sen verran, että nettopalkkani on suurin piirtein 3000 €/kk, joten puskuria siihen, että kuukauden tuloni eivät enää riittäisi, on vielä melkoisesti jäljellä.


*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Paljonko rahaa on tarpeeksi?

Olen töissä puhunut aika avoimesti siitä, että säästän ja sijoitan paljon, ja että tarkoituksenani on voida jäädä "eläkkeelle" varsin aikaisin. Minulta sitten kysyttiin, että paljonko rahaa olisi tarpeeksi.

Aikaisemmin olisin varmaankin sanonut jotain taloudellisesta riippumattomuudesta, mutta ajatukseni ovat selvästi hieman muuttuneet sen mukaan, kun aikaa on kulunut ja varallisuutta on kertynyt.

Tällä hetkellä sanoisin, että rahaa on tarpeeksi kun:
1. Minun ei tarvitse tehdä mitään rahan takia.
2. Minun ei tarvitse jättää mitään tekemättä rahan takia.
3. Talouteni kestää suurenkin taloudellisen shokin niin, etten menetä kohtia 1 ja 2.

Eli kohta 1 tarkoittaa käytännössä taloudellista riippumattomuutta. Se ei toisaalta tarkoita sitä, etten voisi tuolloinkin käydä palkkatöissä tai olla vaikka yrittäjänä. En kuitenkaan halua olla päivääkään töissä sen takia, että tarvin rahaa maksaakseni menoni. Minulle motivaation työssä käymiselle pitää löytyä jostakin muusta kuin siitä kuukausipalkasta.

Kohta 2 saattaa monelle tuntua oudolta, ja monelle tuo kohta koituisikin koko projektin esteeksi. Useimmilla nimittäin tuntuu olevan aika huono impulssinkontrolli ja he ovat huonoja myös tunnistamaan, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä on vain lyhyen tähtäimen houkutus ilman todellista lisäarvoa. Tämä kohta ei nimittäin tarkoita sitä, että pitäisi ostaa kaiken mitä vähänkään sattuu himoitsemaan, vaan että pystyy ostamaan ne asiat, joita oikeasti haluan ja joiden kustannus-hyötysuhde on kohdallaan. Tuolloinkin kaikki "ihan kiva, muttei oikeasti paranna elämääni" -jutut saavat jäädä hyllyyn. Kun minulla on yksinkertaiset ja suhteellisen halvat halut, niin voin hyvinkin pienellä rahalla ostaa ne asiat, joita oikeasti haluan tai tarvin.

Vaimoni aina välillä sanoo esimerkiksi, että "Olisi kiva lähteä tuonne, mutta ei ole varaa" tai "Olisi kiva ostaa tuollainen koti, mutta ei meillä ole varaa". Sanon noihin yleensä, että olisi meillä varaa tuohon ja vaikka mihin muuhun, mutta se ei olisi järkevää ja siksi emme tee sitä. Emme siksi, että meillä ei olisi varaa. Meillä olisi varaa ostaa 600 000 € maksava omakotitalo, mutta siinä ei olisi mitään järkeä, koska sen jälkeen meidän kaikki rahat (ja iso läjä pankin rahoja) olisi kiinni siinä, eikä meillä olisi varaa mihinkään muuhun.

Kohdan 2 pointti on siis siinä, että pystyn toteuttamaan kaikki ne todelliset haluni ja tarpeeni ilman, että menetän samalla taloudellista riippumattomuuttani (kohta 1). Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että vaikka eläisin täysin pääomatulojeni varassa, niin tuloista pitäisi kuukausittain (tai ainakin vuositasolla) jäädä hieman yli, koska se tarkoittaisi, että tuloni ovat hyvin riittäneet kaikkiin tarpeisiini.

Kohta 3 on ehkä uusin lisäys taloustavoitteisiini. Varallisuuden kerryttyä olen nimittäin alkanut tunnistaa tilanteita, joissa sen voi menettää. Entä jos ostan omakotitalon, joka homehtuukin ja muuttuu arvottomaksi? Jos minulla on vain juuri ja juuri taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittavat rahat, joutuisin tuossa tilanteessa palaamaan töihin, koska olisin tuon yhden tapahtuman takia menettänyt lähes koko varallisuuteni. Tai entä, jos minä tai joku läheiseni sairastuu vakavasti? Lehdissä on esimerkiksi ollut muutamia näitä juttuja, joissa suomalainen on sairastunut ulkomailla ja sitten alkanut ihmetellä, että mistä saisi ne kymmenet tuhannet eurot, jotka Suomeen palaaminen vaatisi. Tai jos vaikka ulkomailla olisi saatavilla parempaa hoitoa kuin Suomesta, mutta se maksaisi satoja tuhansia? Tai entä, jos ajan autoa ja keskittymiseni herpaantuu, ja joku sivullinen kärsii vakavat vammat, joista joudun maksamaan satojen tuhansien korvaukset?

On varmasti lukuisia muitakin sudenkuoppia, jotka voisivat maksaa minulle kaiken sen työn, jonka olen varallisuuteni karruttamiseksi tehnyt. Siksi haluaisin etukäteen kerätä riittävän ison varallisuuden, että voin luottaa säilyttäväni taloudellisen riippumattomuuden, vaikka elämässä tapahtuisi yllättäviä käänteitä. Mitä jos olenkin jo eläkeiän kynnyksellä, kun menetän varallisuuteni, enkä ole kerryttänyt juurikaan eläkettä, koska olen niin luottanut varallisuuteni elättävän minut eläkeikäni yli? Tuossa vaiheessa on liian myöhäistä palata töihinkään.

Tällä hetkellä arvioin, että taloudellisen riippumattomuuden ylittävä riittävä puskuri kohtaa 3 varten olisi noin 300 - 500 tuhatta euroa. Tuossa puskurissa on toisaalta se hyvä puoli, että sehän jatkaa kasvamistaan, vaikka en lisäisikään rahaa järjestelmään. Taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavat varat kattaisivat elinkustannukseni ja kaikki loput tulisi uudelleensijoitettua, jolloin puskuri kestäisi koko ajan isompia ja isompia shokkeja.

En myöskään pidä puskurin keräämistä kohtuuttoman suurena haasteena, koska minulla ei ole varsinaisia haaveita eläkkeelle siirtymisestä, kun taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavat varat ovat kasassa. Pidän ehkä välivuoden tai pari, mutta kyllä sen jälkeen pitää taas löytyä jotain mielekästä tekemistä omalta osaamisalueeltani.

Muutaman sadan tuhannen puskurin kerääminen (taloudellisen riippumattomuuden lisäksi) ei toisaalta senkään takia tunnu pahalta, koska laskelmissani kyse ei enää ole siitä, että tuleeko minusta miljonääri vai ei, vaan siitä, montako miljoonaa minulle kertyy elämäni aikana. Olettaen siis, etten kuole nuorena. Ja vaikka kuolisin, niin ei tämä projekti silti hukkaan ole mennyt. Olen nauttinut tästä matkasta paljon enemmän kuin mitenkään olisin voinut nauttia uudesta autosta, isommasta talosta tai uudesta elektroniikasta.