torstai 10. huhtikuuta 2014

Ajatusharhat tutuksi: Saatavuusharha

Edellisen kirjoitukseni jatkoksi lienee paikallaan kirjoittaa toisestakin ajatusharhasta (engl. cognitive bias), joka on hyvä huomioida esimerkiksi johdon taitoa arvioidessa. Saatavuusharhassa (engl. availability bias/heuristic) on kyse siitä, että ihminen yliarvostaa tietoja, jotka tulevat helposti mieleen. Esimerkiksi jos lähipiirissäsi on paljon vasenkätisiä ihmisiä, niin helposti yliarvioit vasenkätisten osuuden arvioidessasi vasenkätisten suomalaisten määrää.

Tässä vaiheessa on ehkä kuitenkin syytä ottaa vielä yksi askel taaksepäin ennen saatavuusharhaa. Nimittäin, kun ihmismieli kohtaa vaikean kysymyksen (esimerkiksi "Onko yhtiöllä taitava johto?"), se ei todennäköisesti myönnä, että kysymys on liian vaikea, vaan se muuttaa kysymyksen helpommin vastattavaan muotoon (esimerkiksi "Muistanko tilanteita, joissa johto on käyttäytynyt hyvin/huonosti?"). Vaikka kysymys muuttuu, ei ihminen yleensä tiedosta tätä, ja hän kuvittelee edelleen vastaavansa alkuperäiseen kysymykseen.

Tässä tilanteessa ihminen sitten lähtee ensinnäkin vahvistusharhan ja toiseksi saatavuusharhan pohjalta vastaamaan tähän muutettuun kysymykseen. Ennakkoluulojen pohjalta on mieleen jäänyt juuri ne tapaukset, jossa johto on käyttäytynyt ennakkoluulon mukaisesti ja tämän johdosta ennakkoluulojen mukaisia esimerkkitilanteita tulee helposti myös mieleen. Samalla ennakkoluulon vastaiset tilanteet on jo aikaisemmin sivuutettu, eikä ole helppo muistaa esimerkkitapauksia tällaisista tilanteista.

Ihmismieli on aika heikko arvioimaan tilanteita oikeasti objektiivisesti, vaikka nämä ajatusharhat tiedostaisikin. Siksi en antaisi suurtakaan merkitystä varsinkaan muiden tekemille arvioille johdon kyvyistä. Omienkin arvioideni suhteen olisin erittäin skeptinen.


Jos kiinnostaa tutustua ajatusharhoihin yms. psykologisiin ilmiöihin tarkemmin, niin suosittelen ehdottomasti Daniel Kahnemanin kirjaa Thinking, Fast and Slow. Kirja on paitsi opettavainen myös helposti ymmärrettävä ja viihdyttävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti