lauantai 31. toukokuuta 2014

Säästöjen tilannekatsaus toukokuu 2014

Aikaisemmin kerroin 10 000 euron alkuperäiseen säästötavoitteeni olevan matkaa enää 200 euroa. Päädyin laittamaan sen 200 euroa Seligsonin rahastoihin, mutta unohdin tietysti huomioida viimeiset toukokuun aikana irronneet osingot, joten lopullinen säästösumma jäi edelleen vajaaksi 10 000 euron maagisesta rajasta. Olisin toki vielä kuun viimeisinä päivinä ehtinyt sijoittamaan vajausta vastaavan summan, mutta päädyin olemaan olematta pakkomielteinen tuon rajan ylittämisen kanssa. Sijoitettu summa (9 959 euroa) on ihan riittävän lähellä tavoitetta ja irtokäteistäkin on vielä kesäkuun ostoja varten. Ei olisi ollut järkevää tehdä mielestäni huonona aikana ostoja ihan vain sen takia, että saisi ylitettyä mielivaltaisesti asetetun rajan, jonka ylittämisestä ei edes seuraa mitään. Varsinainen vuoden 2014 tavoitteenikin on kuitenkin vasta 5 000 euron päässä.

Toukokuun aikana minun tuli sijoitettua 1712 euroa. Säästöjen kertymä ei todennäköisesti taaskaan täsmää, jos sitä lähtee laskemaan lisäämällä tämän kuun säästöt edelliskuussa raportoimaani säästösummaan, mutta syynä ovat taas tekemäni muutokset laskentatapoihini, minkä lisäksi korjasin pari toimeksiantokulua aikaisempiin laskelmiini. Ehkäpä nyt laskelmat alkavat olla sellaiset kuin niiden pitäisi, eivätkä muutokset jatkossa enää ole tarpeen.



 
Yllä oleva tavoitteen toteutumista seuraava kuvio alkaa näyttää jo varsin hyvältä. Vuottakin on vielä yli puolet jäljellä. Hieman olen jo alkanut haaveilla 20 000 euron ylityksestä tälle vuodelle. Vaikka 20 000 euroa olisikin liikaa tälle vuodelle, niin minun täytyy pyrkiä ylittämään tämän vuoden tavoitteeni mahdollisimman suurella summalla, jotta viiden vuoden tavoitteeni 100 000 euroa alkaisi näyttää entistä realistisemmalta. Viiden vuoden tavoitteeni kuvion säästösummaa seuraava palkki alkaa vihdoin olla hieman ohutta viivaa paksumpi. Matka on kuitenkin vielä pitkä.
 
 
 
 
Kuten aikaisemmin lupailin, kesäkuun lopussa ajattelin raportoida säästökertymän lisäksi myös tuotoista.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti