tiistai 7. lokakuuta 2014

Kulujen jakauma Q3 2014


Yllä olevassa kuviossa on esitettynä kulujeni jakauma ajalta 1.1.-30.9.2014. Euroina luvut on esitetty alla olevassa taulukossa, mistä näkee myös vertailun vuoksi tilanteen kolme kuukautta sitten.

Q3
Q2
Ruoka ja marketit
432
447
Asuminen
207
206
Kulkeminen
72
70
Sähkö, vesi, netti, puhelin
69
76
Vaatteet
36
38
Viihde
18
19
Vuosittaiset
103
50
Satunnaiset
93
90
1030
996

Luvuista näkee heti, että keskikulutukseni on kasvanut ja että se johtuu lähinnä vuosittaisten kulujen ajoittumisesta vuoden kolmannelle neljännekselle (heinä-syyskuulle). Aidosta kulutuksen lisääntymisestä ei siis ole kyse.

Ruokakuluni ovat pienentyneet, koska en ole kesäkuun jälkeen enää ostanut lounasseteleitä, minkä lisäksi olen käyttänyt vanhoja (aikaisemmin maksettuja) lounareita ruokailujeni maksamiseen. Nyt lompakossa on enää yksi lounasseteli jäljellä, joten voidaan olettaa ruokakulujeni hieman kasvavan jatkossa. Suurta lisäystä en kuitenkaan odota, koska en selvästikään ole käyttänyt lounareita kovinkaan montaa per kuukausi. Lisäksi tarkoituksenani olisi hieman järkeistää ruokaostoksiani.

Sähkökuluni ovat pienentyneet toimittajan vaihdon takia. Osittain kyse on siitä, että sopimuksen päättyessä ajoittui kesäkuulle enemmän kuluja kuin sille oikeasti kuului, joten oikeasti säästö ei välttämättä ole ihan niin suuri kuin muutoksen perusteella voisi kuvitella. Tein tosin mielestäni aika hyvän sopimuksen.

Muulta osin kuluissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Kulkemisen kuluja katsoessa on hyvä tietää, että auton renkaat ja huollot yms. on taulukossa luokiteltu vuosittaisiin kuluihin, eikä kulkemisen kuluihin. Kulkemisessa ovat siis lähinnä bensat ja joukkoliikenteen liput.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti