tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ohje vaurastujalle: Mieti ensin kulujasi - tulot ja tuotot voivat odottaa

Olen saattanut sivuta aihetta aikaisemminkin, mutta kyse on niin tärkeästä asiasta, että sitä kannattaa kerratakin. Vaurastumisen kannalta on nimittäin ensisijaisen tärkeää keskittyä oman kulutuksensa suuruuteen ja huolehtia tuloista ja sijoitustuotoista vasta myöhemmin. Syitä tähän on lukuisia.

Ensinnäkin kuluihin voit vaikuttaa nopeasti ja ilman ulkopuolisten myötävaikutusta (pois lukien ehkä perheenjäsenet, joiden mielipidettä voit joutua kuuntelemaan). Voit nimittäin heti seuraavalla kauppareissullasi jättää osan tavaroista hyllyyn tai valita halvemman vaihtoehdon. Voit perua kanavapaketin tilauksen, kilpailuttaa sähköntoimittajan ja puhelinliittymän sekä mennä pyörällä töihin auton sijasta. Jo näillä toimilla voit säästää kymmeniä tai jopa satoja euroja, jotka voit käyttää lyhentämättömänä sijoituksiin heti. Jos haluaisit vastaavan summan tulojen lisäyksenä, niin joutuisit odottamaan, että joku muu päättää, että olet lisätulojen (tai hänen näkökulmastaan menojen) arvoinen.

Kulujen vähennyksestä et myöskään joudu maksamaan sitä veroa, joka tulojen kasvusta seuraisi. Jo keskituloisella marginaalivero (eli ansaitusta lisäeurosta maksettava vero) on lähellä 50 %:ia. Näin ollen saadaksesi 100 euroa sijoitettavaa voit joko pienentää kulutustasi 100 eurolla tai sitten sinun on saatava lähes 200 euron palkankorotus. Useimmille ensimmäinen vaihtoehto on huomattavasti helpommin saavutettavissa kuin jälkimmäinen.

Kulutustason pienennys on myös siitä hyvä toimintatapa, että sen lisäksi, että se lisää kuukausittaista säästövaraa, se myös pienentää taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavaa rahamäärää. Jos kulutat 2000 € kuussa, niin tarvitset taloudelliseen riippumattomuuteen 600 000 € (25:n sääntö), mutta jos käytät vain 1000 € kuussa, niin summa putoaa puoleen. 300 000 € on paljon pienempi ja siten vähemmän lannistava vuori kiivettäväksi kuin 600 000 €. Samoin varallisuuden kertyminen luo paljon nopeammin taloudellisen vapauden tunnetta, koska pienemmillä kuluilla päämäärä lähestyy nopeampaa ja säästetty summa kattaa pidemmän ajan kulut. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta taloudellisen vapauden tunne on onnellisen elämän tärkeä osatekijä.

Kulutustason pienennys parantaa myös henkilökohtaisen talouden kykyä selvitä shokeista (esim. tulotason pudotus työttömyyden johdosta). Vaikka et olisi ehtinyt säästämään yhtään, niin valtion tarjoamat tukiverkostot riittävät paljon paremmin, kun kulut ovat pienemmät. Jonkin aikaa säästettyäsi, suhteellisen pienikin puskuri riittää kattamaan kulusi kohtuulliseksi ajaksi. Itsellänihän tilanne on tällä hetkellä se, että olen työttömänä ja minulla on noin 25 000 € puskuri, jonka avulla tiedän selviäväni noin kaksi vuotta, vaikka en saisi valtiolta mitään. Jos kuluni olisivat tuhannen euron sijasta kaksi tuhatta euroa kuukaudessa, niin oloni ei varmasti olisi näin stressitön.

Usein tuloihin keskittyminen ei auta ennen kuin kulupuoli on kunnossa, koska valtaosalla ihmisistä on taipumus pyrkiä käyttämään kaikki "ylimääräinen" raha. Moni ajattelee, että: "Ansaitsen niin vähän, että en voi säästää. Jos saisin vaikka 200 € kuukaudessa lisää, niin voisin alkaa sijoittamaan." Todellisuudessa kuitenkin  kyseessä on useimmiten vain tekosyy, jolla rationalisoidaan omaa kulutuskäyttäytymistä. Kun tosipaikka tulee ja ne tulot kasvavat sillä haaveillulla määrällä, niin rahalle silti löytyy muuta käyttöä kuin sijoittaminen, koska "Eihän se raha ole niin tärkeää". Jos taas kulupuoli olisi ensin hoidettu kuntoon, niin tulojen lisääntyessä olisi ollut helppoa siirtää nämä rahat suoraan sijoituksiin.

Liika keskittyminen tuottoihin sijoitusuran alussa voi puolestaan lamaannuttaa päätöksenteon ja tulla sen kautta kalliiksi ja vaurastumisen esteeksi. Alussa voi varsin hyvin tehdä huonoja päätöksiä, jotka johtavat huonoihin tuottoihin lyhyellä tähtäimellä. Tärkeintä on niin sanotusti "olla markkinoilla". Pienikin tuotto on parempi kuin ei tuottoa. Näin olleen pankkien sijoitusneuvojien tarjoamat kalliit rahastotkin ovat parempi vaihtoehto kuin se, ettei säästä ollenkaan.

Jopa rahojen menetys kokonaan huonoihin sijoituksiin on usein positiivinen asia, koska virheistä oppii. Valtaosa ammattisijoittajista on alkuaikoinaan "maksanut oppirahat" eli menettänyt huonoon sijoitukseen rahan, joka silloin tuntui silloin isolta summalta. On kuitenkin parempi menettää sijoitusuran alkutaipaleella muutama tuhat euroa kuin myöhemmin kymmeniä tai satoja tuhansia ylimielisyyden takia.

Kannattaa siis karsia kulut heti ja siirtää säästetyt rahat välittömästi sijoituksiin. Sijoittamiseen puolestaan tulisi suhtautua oppimisprosessina. Kun tieto ajan myötä lisääntyy, voi alkaa hakea parempia tuottoja tämän paremman osaamisen kautta. Alussa on parempi suhtautua tuottoihin oman vaikutusvallan ulkopuolella olevana seikkana ja pyrkiä vain hakemaan esimerkiksi hyvin hajautetun rahastosalkun kautta turvallista kohdetta rahoille, jotta ne ovat tallella, kun osaaminen riittää parempien tuottojen hakemiseen.



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Köyhyys on mielentila - Osa 3

Aikaisemmissa kirjoitussarjan osissa käsittelin ensin sitä, kuinka ihmiset sekoittavat kulutustason, tulotason ja varallisuustason keskenään keskustellessaan köyhyydestä. Seuraavaksi kirjoitin siitä, kuinka yleisessä keskustelussa sivuutetaan täysin se, että köyhyys on pääasiassa suhteellista eikä absoluuttista. Ihmiset eivät siis käytännössä ole köyhiä tai rikkaita vaan köyhempiä tai rikkaampia kuin heidän valitsemansa vertailukohdat.

Kirjoitusteni keskeinen viesti on ollut se, että köyhiä eivät minun määritelmäni mukaan ole ne, joiden tulot tai varat ovat alle tietyn rajan, vaan ihmiset, jotka suhtautuvat rahaan kuten (kirjoituksissani kuvaamat) köyhät ja jotka myös mieltävät itsensä köyhäksi. Heille yhteistä on muun muassa muiden varallisuuden(/tulojen/kulutustottumusten) kadehtiminen ja tunne, että oma talous ei ole heidän hallinnassaan. On ollut ilo lukea kirjoitusteni kommenttikentästä vastauksia ihmisiltä, jotka ovat juuri näitä pienituloisia, jotka moni ulkopuolinen haluaisi määritellä köyhäksi, mutta jotka itse eivät pidä itseään köyhänä ja saavat pienistä tuloistaan huolimatta rahaa säästöön. Tulojen ja varallisuustason sijasta köyhyys on siis enemmänkin mielentilaan liittyvä kysymys. Kyse on siitä, että tunteeko hallitsevansa rahansa vai hallitseeko raha muuta elämää.

Tässä kolmannessa (ja näillä näkymin viimeisessä) tämän aiheen kirjoituksessa ajattelin käsitellä sitä, miten yllä määritellyt köyhät suhtautuvat tuloihinsa ja menoihinsa. Köyhille on nimittäin tyypillistä pitää tulojaan ja menojaan kiinteinä eli muuttumattomina ja vaikutusvaltansa ulkopuolella olevina. Tästä seuraa se, että köyhien mielestä on aina muiden vika, että hän ei saa tarpeeksi rahaa, koska hänhän ei pysty vaikuttamaan siihen paljonko saa. Samalla hän pitää vaatimuksia kulutuksensa leikkaamisesta kohtuuttomana, koska hän kokee kuluttavansa rahaa vain ihan niihin pakollisiin juttuihin. Kun joku osoittaa hänen käyttävän rahaa johonkin vähemmän tarpeelliseen, niin hän alkaa perustella kuinka hänelläkin on oikeus nauttia elämästä.

Tosiasia kuitenkin on, että kaikilla meillä on vähintäänkin jotain, josta me voisimme vielä luopua. Jopa Saituri ja P.Ohatta löytäisivät varmasti vähäisistä kuluistaan huolimatta elämästään jotain, josta voisivat luopua, jos olisi pakko. Tärkeintä tässä luopumisessa on vain päästää irti siitä köyhien ajattelutavasta, että miksi muutos ei ole mahdollista, ja siirtyä siihen rakentavampaan ajattelutapaan, että MITEN elämää ja taloustilannetta voisi parantaa. Jos esimerkiksi sinun olisi aivan pakko saada säästettyä 50 euroa enemmän kuin viime kuussa, niin mistä luopuisit. Ei varmaan kestä minuuttiakaan, kun mielessäsi on jo muutama idea. Sen jälkeen on vain kyse siitä, että siirrät ajatuksesi todelliseen elämään ja katsot miten käy. Uhrauksia se toki vaatii. Köyhän mielentilaan kuuluu, että uhrauksia ei olla valmiita tekemään.

Tulopuolesta puolestaan esimerkkinä käy käymäni keskustelu freelancer-toimittajien kanssa. Heidän mielestään heitä sorretaan, koska heille ei makseta palkkiota, jolla voisi elää. Itse koen tilanteen vähän samankaltaisena, kuin jos minä alkaisin vaatia jonkun ulkopuolisen tahon alkavan maksaa minulle tuhansia euroja kuussa siitä, että kirjoitan tätä blogia, koska minä haluan kirjoittaa tätä, enkä (muka) voi elää vähemmällä. Mutta eihän se niin toimi. Vaikka freelancerit haluavat elää sillä kirjoittamistyöllään, niin ei muilla ole velvollisuutta tarjota sitä mahdollisuutta. Jos kirjoittamisesta saatava raha ei riitä, niin elanto on haettava muualta ja kirjoittaminen voi olla sivutulon lähde tai harrastus. Tai sitten voi kehittyä niin hyväksi kirjoittajaksi, että siitä ollaan valmiita maksamaan niin paljon, että sillä voi elää. Mitä parempi kirjoittaja on, sitä parempi on neuvotteluvoima palkkion suhteen.

Toinen esimerkki tulopuoleen liittyvästä selittelystä on kommentti "Olen matalapalkka-alalla, eikä tällä ole mahdollista ansaita enempää". Tässäkin yhteydessä selittelyä parempi lähtökohta olisi kehittyä työssään niin hyväksi, että uusia mahdollisuuksia avautuu. Esimerkiksi siivoojasta voi edetä ensin siivousryhmän esimieheksi, minkä jälkeen (tai sijasta) voi perustaa vaikka oman siivousfirman, jolla voikin ansaita jo rajattoman paljon. Ihan jo pelkästä siivoojan työstäkin hyvän siivoojan on helpompi ansaita enemmän kuin huonon. Ainakin työttömyyttä tarvitsee hyvän työntekijän pelätä vähemmän kuin huonomman.

Lisäksi ei kannata rajoittaa itseään siihen työhön, jota tekee juuri sillä hetkellä. Vaikka juuri nyt olisi mahdotonta vaihtaa parempipalkkaiselle alalle, niin vuoden tai kahden aikajänteellä tilanne on ihan eri. Kun miettii, mitä kaikkia taitoja ja osaamista voisi hankkia vuodessa tai parissa, niin maailma näyttää ihan erilaiselta. Toki sekin vaatii työtä ja uhraamista, mutta rikkaan mielentilassa se uhraus on helppo tehdä. Köyhän mielentila on jäädä surkuttelemaan kohtaloaan ja vaatimaan ulkopuolisia korjaamaan se (odottamatta kuitenkaan todellista muutosta). Kuten kulujenkin kohdalla, elämän parantamiseksi on oltava valmis uhraamaan osa nykyhetken nautinnosta suuremman tulevan nautinnon takia.

Itse aloitin kirjoittamaan tätä blogia muun muassa siitä syystä, että sen kautta voi aueta uusia mahdollisuuksia ja vähintäänkin kehitän kirjoitus- ja viestintätaitojani tätä kirjoittaessa. Nämä taidotkin ovat työelämässä rahanarvoisia ominaisuuksia. En kuitenkaan odottanut saavani blogista mitään konkreettista hyötyä ainakaan ensimmäisen vuoden aikana, enkä oikeastaan toisenkaan. Tällaisiin omaa osaamista kehittäviin ja mahdollisuuksia avaaviin projekteihin ryhtymistä tai osallistumista en kuitenkaan voi liikaa korostaa, jos haluaa edetä elämässään ja urallaan. Näin on siitä huolimatta, että kukaan ei siitä maksakaan. Köyhän mielentila on haluta saada palkka/palkkio heti tai hän ei siihen ryhdy. Rikkaan mielentila on panostaa osaamiseensa ja luottaa, että panostus palkitaan myöhemmin.

Tiedostan ja myönnän, että on myös olemassa ns. "oikeasti köyhiä", joihin kaikki kertomani eivät päde. Etenkin tuo kulujen leikkaamismahdollisuus voi tietyillä henkilöillä tai perheillä olla ihan oikeastikin kohtuuton vaatimus. Älä silti anna tämän seikan estää sinua lukemasta tämän kirjoituksen ydinviestiä niin kuin se on tarkoitettu. Tarkoitukseni ei ole syyttää tai syyllistää ketään, vaan antaa neuvoja ja avaimet asennemuutokseen, jonka avulla voi halutessaan parantaa elämäänsä.

Ihminen ei aina voi valita, mitä asioita elämäänsä kuuluu, mutta ihminen voi valita, miten niihin asioihin suhtautuu. Valitse siis rikkaan äläkä köyhän mielentila, niin pääset elämässäsi eteenpäin.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Köyhyys on mielentila - Osa 2

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin siitä, kuinka ihmiset eivät erota mikä ero on varakkuudella, tulotasolla ja kulutustasolla. Köyhyyskeskusteluun liittyy toinenkin asia, joka pääsee pahasti unohtumaan julkisessa keskustelussa. Olisi nimittäin tärkeää huomata, että ihmisillä ei juurikaan kykyä arvioida asioita absoluuttisesti he kykenevät siihen ainoastaan suhteellisesti.

Tunnettu esimerkki tästä on kolmen lasin vertaus: Ota kolme lasia, joista yhdessä on kuumaa vettä, toisessa kylmää ja kolmannessa huoneenlämpöistä. Laita toinen kätesi kuumaan veteen (ei liian kuumaan tietenkään) ja toinen kylmään. Kun olet antanut kättesi olla hetken aikaa, niin siirrä molemmat kädet huoneenlämpöiseen veteen. Kuumassa ollut kätesi tuntee veden kylmänä ja kylmässä ollut kuumana, vaikka kyse on samasta vedestä. Kätesi eivät osaa mitata veden todellista lämpötilaa - ainoastaan sen, millaista se on suhteessa siihen, mihin ne vertaavat.

Sama pätee rahakeskusteluissa. Monella tämän päivän köyhistä ovat asiat paremmin kuin kuninkaalla 1700-luvulla. Mikään raha ja valta ei voinut tuoda niitä mukavuuksia ja sitä turvallisuutta (esim. lääkkeet), josta nykypäivänä nautitaan. Samoin Suomen köyhillä ovat asiat valtavan paljon paremmin kuin köyhien valtioiden keskimääräisillä ihmisillä. Kyse ei siis ole absoluuttisesta kurjuudesta vaan ainoastaan suhteellisesta. Suomen köyhät kokevat asioidensa olevan huonommin kuin muilla suomalaisilla.

Tätä eroa on sitten yritetty "korjata" antamalla köyhemmille lisää tulonsiirtoja ja vastaavasti ottamalla hyvätuloisilta ja varakkailta pois aina vaan enemmän. Tämä toki pienentää sitä eroa, mikä köyhien ja rikkaiden välillä on, mutta se ei poista sitä mielentilaa, että "tuolla on enemmän kuin minulla".

Siinä vaiheessa, kun yhteiskunta on sellainen, että tuota tunnetta ei enää ole, niin kenelläkään ei ole motivaattoria tehdä mitään ylimääräistä, koska tuosta ylimääräisestä vaivasta ei hyötyisi mitään. Siihen kaatuvat kommunistiset yhteisöt. Ihminen on peruslaiska eläin, joka tyypillisesti tekee mahdollisimman vähän saadakseen haluamansa. Jos ihminen ei voi saada enempää kuin mitä kaikki muutkin saavat tekemättä mitään, niin tyypillinen ihminen valitsee olla tekemättä mitään.

Näin ollen meidän on valittava luommeko yhteiskunnan, jossa talous tai mikään muukaan ei toimi, koska kenelläkään ei ole syytä tehdä tai panostaa enempää kuin muut, vai hyväksymmekö, että yhteiskunnassa on niitä, joilla on vähemmän kuin muilla. Suomessa mielestäni tasapainoilemme näiden kahden välillä. Tiedostamme kyllä, että tasajako ei toimi, mutta silti etenkin vasemmistopolitiikassa kuvitellaan, että Suomen ongelmat voidaan ratkaista viemällä järjestelmä lähemmäs tuota toimimatonta vaihtoehtoa eli tasajakoa.

Mielestäni toimivampi vaihtoehto tilanteen parantamiseksi olisi hyväksyä, että köyhyys on vain mielentila, ja pyrkiä vaikuttamaan ihmisten rahaan ja vaurauteen liittyviin mielikuviin. Yksi asia, mikä Yhdysvalloissa on hyvää, on se, että siellä vaurastunutta ihmistä ei katsota pahalla, vaan hänen ajatellaan ansainneensa omaisuutensa omalla työllään, vaivannäöllään ja rohkeudellaan. Tällainen asenne olisi hyvä juurruttaa suomalaiseenkin ajatteluun. Tällä tavalla vauraat lakkaavat olemasta köyhän vihollinen ja vastentahtoinen elättäjä, ja heistä tulee motivoiva tavoite, johon köyhäkin voi ajatella pääsevänsä määrätietoisella työllä ja vaivannäöllä. Näin voitaisiin luoda aktiivisempi yhteiskunta sen sijaan, että passivoidaan (mielentilaltaan) köyhät ihmiset surkuttelemaan omaa asemaansa. Jos yksilöä kohtaa esimerkiksi irtisanominen, niin "tämä tehtiin minulle" -ajattelua parempi lähestymistapa olisi ajatella "tämä tapahtui ja nyt on minusta kiinni ratkaista tämä ongelma".

If you change the way you look at things, the things you look at change - Wayne Dyer

Jos/kun vasemmiston tavoitteena on oikeasti parantaa köyhien asemaa, heidän tulisi kannustaa juuri tällaiseen proaktiiviseen ajatteluun sen sijaan, että pyritään vahvistamaan vastakkainasettelua ja etsimään syyllistä sieltä puolelta, josta se uusikin työpaikka tulee aikoinaan löytymään. Ihmisen, joka ei näe työnantajissa vihollista, on varmasti paljon helpompi työllistyäkin. Samoin vaurastuminen on helpompaa ihmiselle, joka ei pidä vauraita ihmisiä epärehellisinä ahneina roistoina.

On myös vaikeampaa kaventaa varallisuustasosi eroa Nalle Wahlroosiin kuin tehdä muutos, jonka avulla olet ensi kuussa paremmassa taloudellisessa asemassa kuin tänään. Tie pois köyhyydestä ja köyhän mielentilasta löytyy vain ja ainoastaan parantamalla omaa tilannettaan. Tähän parannukseen ei vaikuta se, jos ympärillä joku muu parantaa omaa tilannettaan vielä enemmän. Muiden menestyksen pitäisi enemmänkin motivoida tekemään entistä enemmän oman menestyksensä eteen.

Jospa siis luopuisimme itsemme vertaamisesta muihin ja alkaisimme verrata enemmän itseemme. Omaan kehitykseen keskittyminen on paras tapa taata itselle parempi tulevaisuus. Köyhän mielentila on verrata itseään muihin rikkaan mielentila on verrata vain itseensä ja pyrkiä kehittymään.

The safest way to get what you want is to deserve what you want - Charlie Munger



PS. Pahoittelut ehkä turhankin poliittisesta tekstistä. Vaalien aika vaan pääsee väkisin puskemaan läpi ajatuksiin ja kirjoituksiin.




perjantai 10. huhtikuuta 2015

Köyhyys on mielentila

Iltalehden jutun mukaan Nordean pääekonomisti Kangasharjun mukaan köyhät eivät osaa käyttää rahaa. En katsonut varsinaista väittelyä, johon uutisessa viitataan, mutta Iltalehden jutussa mainittujen Kangasharjun kommenttien kanssa on kyllä vaikea olla eri mieltä. Ikävä kyllä kommenttien sisällön sijasta suomalaisessa keskustelussa todennäköisesti seuraava askel on närkästyä köyhien syyllistämisestä ja esimerkiksi pankkiirin ylimielisyydestä (tuomitsijan tuomitseminen). Tämä on kuitenkin eri asia kuin mistä ajattelin tässä puhua.

Mielestäni yksi pohjimmainen ongelma, mikä ihmisillä on tässä keskustelussa ja ylipäänsä rahan kanssa on se, että he tiedä mikä ero on varakkuudella, tulotasolla ja kulutustasolla. Oikeastihan rikas on sellainen, jolla on paljon varallisuutta, ja köyhä on sellainen, jolla varallisuutta ei ole tai jolla on jopa velkoja enemmän kuin varallisuutta (eli nettovarallisuus on negatiivinen). Tällä määritelmällä tosin köyhien määrä kasvaa valtavasti, koska iso osa työssäkäyvistäkin (jopa hyvätuloisista) on täysin kyvytön keräämään varallisuutta. Kaikki menee mikä tulee. Keskimääräiseltä ihmiseltä on turha kysyä, mikä hänen nettovarallisuutensa on, koska hän ei todennäköisesti tiedä edes, mitä sillä tarkoitetaan, saati sitten, että hän tietäisi, mikä hänen oma lukemansa olisi.

Niinpä köyhät ja rikkaat on päätetty erotella tulotason perusteella. Esimerkiksi köyhäksi saatetaan katsoa ihminen, joka ansaitsee alle 60 % mediaanista ja rikkaita puolestaan ovat kaikki, jotka tienaavat "selvästi enemmän kuin minä". Mitään huomiota ei tässä yhteydessä laiteta sille, että "köyhä", joka käyttää vähemmän kuin ansaitsee, on paljon paremmassa asemassa kuin hyvätuloinen, joka käyttää enemmän kuin ansaitsee eli elää velaksi. Kaikkia kiinnostaa vain niiden vähätuloisten ongelmat, kun taas sen hyvätuloisen ahdinko ei kiinnosta ketään. Onhan tämä hyvätuloinen toki syyllinen omiin ongelmiinsa, mutta niin ovat ne pienituloisetkin, jotka elävät yli tulojensa. Parempiasemaisen syyllistäminen sattuu vaan olemaan sosiaalisesti hyväksytympää kuin heikko-osaisen.

Joka tapauksessa seuraava askel rikkaat vs köyhät -ongelmassa on se, että ihmisten todellista varallisuutta tai edes tulotasoa ei usein näe ulospäin. Vain kulutustason avulla voimme viestiä vauraustasoamme ulkopuolisille. Tämä tekee sen, että vauraudesta ja korkeista tuloista haaveilevat voivat oikaista matkalla huipulle ja alkaa yksinkertaisesti kuluttamaan niin kuin ajattelevat rikkaiden elävän. Luottokortit, käyttölainat ja pahimmillaan pikavipit mahdollistavat tämän varojen yli elämisen tiettyyn rajaan asti, mutta pienikin shokki tulotasossa kaataa tämän korttitalon hyvinkin nopeasti. Tämä ei kuitenkaan estä ihmistä, jolle status ja ulkopuolisten näennäinen kunnioitus on tärkeää.

Halu näyttää todellista korkeampaa varallisuustasoa kulkee läpi kaikkien tuloluokkien ja siten tulotasosta riippumatta löytyy ihmisiä, jotka köyhtyvät joka kuukausi. Parempituloisemmat ovat itse asiassa pahemmassa tilanteessa kuin pienituloisemmat, koska he voivat köyhtyä nopeampaa, minkä lisäksi he putoavat korkeammalta, jos esimerkiksi työpaikka yhtäkkiä lähteekin alta.

Samaan aikaan, kun muut yrittävät valehdella ympäristölleen olevansa jotain, mitä he eivät ole, joku 1000 € kuussa tienaava saattaa pistää joka kuukausi 200 € säästöön. Hänen on vaikea ymmärtää ympärillä olevien valitusta siitä, kuinka rahat eivät koskaan riitä. Hän tietää, että vaikka hän joutuisi peruspäivärahalle, hänen ei tarvitsisi juurikaan leikata elämänlaadustaan, minkä lisäksi hänellä olisi säästöjä, johon nojautua. Hän ei ehkä ole rikas, mutta hän vaurastuu joka kuukausi (200 eurolla + tuotot). Hän tietää, ettei tulotasostaan huolimatta ole köyhä. Varallisuustasoltaan hän itse asiassa on edellä monia hyvätuloisia, koska kädestä suuhun elämisen sijasta hän on päättänyt säästää.

Ihmisten tulisikin nyt luopua siitä ajatuksesta, että rikkaat kuluttavat paljon ja köyhät kuluttavat sen vähän, mitä niillä on. Tilalle tulisi ottaa se todellisuutta paremmin kuvaava ajatus, jossa rikkaat säästävät (ja sijoittavat) mahdollisimman paljon ja köyhät elävät yli varojen. Jos nyt näet työkaverisi ostavan uuden auton, niin kertooko se hänen elävän kuin rikkaat vai kuin köyhät? Vaikka saatat kadehtia uutta autoa, niin sitä ei tarvitse kadehtia, että toinen ei osaa kerätä varallisuutta.

Kun itse vielä opiskelin ja tuloni olivat käytännössä nollassa, tapasin sanoa "Minä olen rikas. Minulla ei vaan satu juuri tällä hetkellä olemaan yhtään rahaa." Tiesin, että kun tuloja alkaa valmistuttuani tulla, niin tulisin elämään ylijäämäisessä taloudessa, mikä väistämättä johtaa rikkauteen. Minun täytyy vain odottaa, että aika tekee tehtävänsä. Se on se rikkaan mielentila.

Köyhän mielentila taas on katsoa, mitä kaikkea turhaa muilla köyhillä on ja kuvitella sitä rikkaudeksi. Kulutustasolla kilpailu ja kulissien ylläpito ei tee ketään rikkaaksi, mutta köyhäksi se tekee ihmisiä päivittäin.

Vain nettovarallisuuden kasvu on todellista rikkautta ja siitä voi oikeasti olla ylpeä - toisin kuin lainarahan avulla kulutustason kautta viestitystä varallisuudesta. Nettovarallisuuden kasvu puolestaan edellyttää sitä, että kuluttaa vähemmän kuin ansaitsee. Se on niin yksinkertaista. Onneen ei ole oikotietä. Ja onnellisuushan siitä seuraa, kun tietää taloutensa olevan turvassa. Kulutuksen kautta elävät puolestaan elävät jatkuvassa epävarmuudessa, koska pienikin shokki tulotasossa saattaa kaataa kulissit ja paljastaa todellisuuden, jossa kaikkiin niihin kivoihin juttuihin ei ehkä ollutkaan varaa.

Haluatko sinä siis elää kuin rikkaat vai kuin köyhät?



tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tuotot Q1 2015

Vuoden kolme ensimmäistä kuukautta ovat ohi ja on taas aika kertoa vähän tuotoistani. Alkuvuoden aikana salkkuni tuotti 17,99 %. Tästä lähes kaikki saavutettiin vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana, kun taas maaliskuussa salkkuni tuotti vain 0,5 %. Syynä tähän on se, että työtilanteeni muututtua päätin suojata hyvät alkuvuoden tuotot, kunnes tilanne selkenee.

Suojauksen johdosta salkkuni pysyi maaliskuun ajan tasaisena, vaikka pörssit ja omistamani yritykset nousivatkin suhteellisen voimakkaasti. Alla olevasta kuvasta näkee, kuinka vähäisiä salkkuni arvonmuutokset olivat normaalin verrattuna (1 kk vrt 12 kk). Harmikseni vaan suojaus suojasi tällä kertaa minua voitoilta eikä tappioilta, mutta sitähän ei voinut etukäteen tietää. Olin vain tilanteessa, jossa minulla ei ollut varaa tehdä tappioita.


Suojauksen aikana tulin enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että minun pitää muuttaa salkkuni sijoituksia käteiseksi. Pörssin arvostustasot ovat kuitenkin aika korkealla, eikä nykyisellä työtilanteellani minulla ole varaa menettää kymmeniä prosentteja sijoitusteni arvosta. Nyt olenkin myynyt sijoituksiani siten, että selviän hyvin menoistani, minkä lisäksi voin tarvittaessa käyttää ostopaikkoja hyväkseni niiden ilmetessä. Olen myös luopunut suojauksesta (ja realisoinut niistä kovat tappiot) riittävien myyntien jälkeen.

Täysin en ole kuitenkaan omistuksiani rahaksi muuttanut. Osakesalkussani on edelleen n. 11 000 euron edestä osakkeita ja rahastosalkussa 2 500 euron edestä rahastoja. Lisäksi S-osuuksissa on noin 1200 €. En usko työttömyyteni venyvän niin pitkäksi, että joutuisin noita enää realisoimaan, ja näin pysyn mahdollisissa nousuissa ainakin osittain vielä mukana.

Alla ovat vielä tuottokuvaajani Q1 ajalta ja koko sijoitusajalta. Kuvioistakin näkee tasaisuuden maaliskuun aikana.

 
Kokonaiskuvaa katsoessa näkee myös, että sain kurottua umpeen S&P 500 -indeksillä olleen etumatkan. Olisin mennyt jopa siitä reilusti ohi ilman suojausta. Kuvaaja ei tosin kerro koko totuutta, koska dollarin vahvistuminen/euron heikkeneminen on tehnyt sen, että euromääräisesti mitattuna dollarimääräiset sijoitukset ovat paikallaan junnaamisen sijasta tuottaneet todella hyvin. Joka tapauksessa olen varsin tyytyväinen tuohon saavuttamaani n. 18 %:n tuottoon. Varsinkin, kun valtaosa noususta on tapahtunut nyt loppuaikoina, kun salkkuni on ollut jo kohtuullisen kokoinen, eikä tuolloin alussa, jolloin salkussani oli vain pari tonnia.





lauantai 4. huhtikuuta 2015

Maaliskuun 2015 kulut

Maaliskuussa rahaa meni aivan liikaa - lähes 200 € enemmän kuin yhtenäkään kuukautena tämän projektin aikana. Yhteensä rahaa meni 1481 €. Syitä näin kovalle tavoitetason ylitykselle löytyy monia.

Ensinnäkin minulla oli aikaisemmin kertomallani tavoin maaliskuun aikana pari verkostoitumistapahtumaa, joihin osallistumiseen täytyi käyttää rahaa. Näihin lasken menneen n. 350 €. Jo noiden poistamisella olisin lähellä 1000 €/kk kulutuksen tavoitetasoa. Tässä työtilanteessa noita ei kuitenkaan kannata jättää pois, koska ikinä ei tiedä, mitä niistä poikii ajan mittaa.

Toiseksi minulla meni nettiin ja sähköön yli tuplasti normaalin verran, koska meillä on muuton takia kaksi asuntoa, joista aiheutuu kuluja. Toinen siirtyy vuokrauskäyttöön vasta huhtikuun puolella. Netistä ja sähköstä ylimääräisiä kuluja arvioin tulleen yli 100 €.

Tavallaan siis kuukausi oli kulutuksellisesti hyvin normaali, mutta noita poikkeuksellisia eriä sattui olemaan harmittavan paljon. Nyt mielenkiinnolla seuraan, mille tasolle kulut tasaantuvat uudessa asunnossamme. Arvioisin asumiskulujen nousseen n. 100 eurolla kuukaudessa, mutta toisaalta vanhasta asunnosta tulevien vuokratulojen pitäisi enemmän kuin kattaa tuo kulujen nousu. Lisäksi minun pitäisi töiden päättymisen takia pystyä laskemaan etenkin ruokaan ja polttoaineeseen menevän rahan määrää. Tavoitteena voisi olla tuon 100 euron vähennys noissa kuluerissä.

Maaliskuun rahanmeno tarkoittaa myös sitä, että viimeiseltä 12 kuukaudelta laskemani kulujen määrä nousi 12 684 euroon. Tämä tarkoittaa, että jotta saisin kulutukseni haluamalleni alle 12 000 euron tasolle, niin en saisi huhtikuussa käyttää juuri yhtään rahaa. Tämä ei tietenkään tule toteutumaan, joten minun pitää tyytyä vain tekemään parhaani, että tavoitetasolle pääsy on mahdollista edes seuraavien parin kuukauden aikana.



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2015

Maaliskuun säästösumma oli tällä kertaa melko suuri, koska helmikuun aikana olin jättänyt hieman käteistä odottamaan. Syynä odottelulle olivat tiedossa olevat suuret laskut sijoitusasuntomme remontoinnista. Sijoitusasunnon remonttilaskuihin käyttämäni rahat lasken sijoituksiin, koska kyse on asuntoni arvoa nostavasta rahankäytöstä, jolle odotan saavani tuottoa tulevaisuudessa. Kyse on siis ns. reaali-investoinnista.

Maaliskuun säästösumma oli kokonaisuudessaan 2430 euroa. Summan suuruus yllättää hieman minutkin - etenkin, kun katson täysin käsistä karanneita kulujani maaliskuun ajalta (niistä lisää myöhemmin). Suurin syy suurelle säästösummalle - yllä mainitun ylijäämärahan lisäksi - on matalassa ennakonpidätysprosentissa. Säästösummaa nostaa myös se, että lasken tällä hetkellä lyhennykset sijoitukseksi ja meillä on nyt kolme asuntoa, joista maksamme lyhennyksiä. Maaliskuun aikana tosin vain yksi niistä tuotti vuokratuloa, mutta saimme onneksi toisenkin vuokralle huhtikuun alusta, mikä tulee auttamaan tulevien kuukausien kassavirtoja. Vuokratuotto tulee nimittäin kattamaan kaikki asunnosta aiheutuvat kulut.

Vuoden 2015 kokonaissäästö on tällä hetkellä 5822 euroa. Vuoden 2015 tavoitteen saavuttaminen olisi siis ihan hyvällä mallilla, jos en olisi päättänyt lähteä työpaikastani. Jotkut asiat ovat vaan tärkeämpiä kuin tämä säästötavoitteeni. En kuitenkaan luovu vielä tavoitteestani, koska voihan olla, että saan nopeastikin uuden työpaikan. Tässä tilanteessa on kuitenkin erityisen tärkeää pyrkiä rajoittamaan kulujani.
 

Projektin alusta lähtien olen säästänyt 28 015 euroa. Näin ollen 100 000 euron rajakin lähestyisi lupaavalla vauhdilla ilman työtulojen vähentymistä. Katson nyt tässä rauhassa tilanteen etenemistä, mutta viimeistään syksyllä on pakko tehdä muutoksia tavoitteisiin, ellei töitä ilmesty ennen sitä. Palkkaa on nyt tulossa vielä n. 1,5 kk edestä (eli viimeisen kk palkka + maksamattomat lomat), joten tällä hetkellä ei ole mikään kiire muokata tavoitteita. Voihan parhaimmillaan olla, että työpaikan vaihto johtaa odottamaani parempiin tuloihin vuodelle 2015.