sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus syyskuu 2015

Syyskuuta on vielä muutama pörssipäivä jäljellä, mutta muutoksia säästösummiin ei ole enää tiedossa, joten kaipa sitä voi raportoida säästöt näin vähän etukäteen.

Syyskuun säästösumma oli 929 €, mikä oli parempi kuin odotin. Lainanlyhennysten suuri määrä tekee sen, että säästösummat ovat kohtuullisia, vaikken paljoa saisikaan siirrettyä varsinaisiin sijoituksiin. Harmi vaan, kun pörssikurssien lasku on samalla tehnyt sen, että kuun lopussa nettovarallisuus on pienentynyt, vaikka onkin saanut tuon tonnin verran säästöön. Pitkällä tähtäimellä sijoitukset oletettavasti maksavat kuitenkin itsensä takaisin korkojen kera.

Lokakuu näyttäisi muuten ihan hyvältä säästökuukaudelta, mutta joudun varmaan viemään sen aikana auton määräaikaishuoltoon, johon menee taas satoja euroja. Muita tämän vuoden isoja kuluja ovat vielä edessä oleva talvirenkaiden hankkiminen ja ensimmäinen erä veromätkyistä (reilut 400 €). Palkka onneksi nousee koeajan päättyessä, mikä hieman auttaa noiden maksamisessa. Tällä hetkellä 12 000 € vaikuttaa ihan kohtuulliselta arviolta tämän vuoden säästösummaksi. Tämän hetken tilanne vuoden 2015 säästösummalle on 8521 €.





tiistai 22. syyskuuta 2015

Muistutus hajautuksen tärkeydestä

Viime päivinä julki tullut paljastus Volkswagenin harrastamasta huijaamisesta päästötesteissä on ollut selkeä muistutus siitä, kuinka hullua hommaa on olla hajauttamatta sijoituksiaan. Vaikka sijoitus olisi kuinka varman ja turvallisen oloinen, niin aina on mahdollista, että yritys on harrastanut sellaista toimintaa, joka syö kymmeniä prosentteja markkina-arvosta muutamassa päivässä, kuten nyt Volkswagenin kohdalla on käynyt.

Tällaiset väärinkäytösriskit ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden todennäköisyyksiä pysty arvioimaan sijoitusta tehdessä, joten ainoa tapa suojautua niiltä on hajauttaa riittävästi. Vaikka esim. kirjanpitoon koskevien väärinkäytösten osalta on mahdollista käyttää testejä, jotka kertovat jotain kirjanpitovääristelyiden todennäköisyydestä, niin tämänkaltaiset liiketoimintaan liittyvät huijaukset eivät ole kuin hyvin pienen piirin tiedossa, joten niitä ei käytännössä voi ennakoida.

Tahallisten väärinkäytösten lisäksi on myös yrityksen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolisia seikkoja, jotka voivat tuhota kaikista turvallisimmaltakin vaikuttavan yrityksen. Esimerkiksi erittäin laaja ja vakava luonnonmullistus saattaa paitsi tuhota yrityksen tuotantolaitokset, myös aiheuttaa niin isoja vahinkoja, että vakuutusyhtiöt menevät nurin, jolloin yritys ei saakaan korvausta vakuutussuojasta huolimatta. Tätäkään ei voi kunnolla ennakoida, vaan siltä riskiltä suojautuminen vaatii hajauttamista paitsi eri yhtiöihin, myös eri maantieteellisille alueille.

Minunkin salkkuuni oli päätynyt hieman Volkswagenia ja olen saanut nähdä satojen eurojen katoavan sen sijoituksen arvosta. Olen kuitenkin pystynyt ottamaan asian huumorilla. Koen, etten olisi voinut mitenkään tietää, että näin tulee käymään, joten egoni on tavallaan ihan ehjä. Sellaista sattuu. Joskus käy huono tuuri ja jollakin toisella kerralla sitten hyvä. Talouteni ei tuohon laskuun kaadu, vaikka vertailuindeksille pärjäämistä tämä pudotus toki vaikeuttaa huomattavasti. Saa nähdä muistanko edes koko juttua enää kymmenen vuoden päästä.



lauantai 19. syyskuuta 2015

Mitä budjetointi tarkoittaa minulle?

Töissä olen taas kerran törmännyt siihen, että suhtautumiseni rahaan poikkeaa siitä, miten muut ajattelevat. Minulle sana "budjetti" tarkoittaa hyvin lähelle sanaa "ennuste", kun taas monelle muulle se tuntuu tarkoittavan "tämän verran saat kuluttaa". Näkemystapojen ero on se, että minulle ei tulisi mieleenkään kuluttaa rahaa sen takia, että kulubudjetissa on ylimääräistä, vaan tavoitteeni on aina alittaa budjetti mahdollisimman paljon eli suoriutua ennustetta paremmin. Tosin, jos aina suoriudun ennustetta paremmin, niin budjetti on liian löysä. Näin ollen budjetti pitää voida ylittää, kun sille on tarve, ja se pitää pyrkiä alittamaan, kun todellista tarvetta kuluille ei ole.

Tarkoituksenani on siis päästä tavoitteisiini kuluttamalla mahdollisimman vähän ja budjettini kertoo ennusteen, mihin päädyn valitsemillani kuluoletuksilla. Jos en osu oletuksiin, se kertoo, että en ole ymmärtänyt kulujen syntymistä oikein tai sitten on tapahtunut jotain yllättävää. Vertaamalla toteumaa ennusteeseeni (budjettiin) alan ymmärtää kulujen (ja toki myös tulojen) syntymistä paremmin ja osaan seuraavana vuonna tehdä paremman ennusteen.

Budjetin laatimiseen liittyvä kulujen ymmärtäminen on se, joka ohjaa kulutustani, eivät varsinaiset budjetin rajat. Tehdessäni ennustettani pystyn näkemään, mihin raha oikein menee, ja missä se ei tuota minulle oikeassa suhteessa lisäarvoa (yrityselämässä tuottoa, yksityiselämässä onnellisuutta). Moni ihminen voisi esimerkiksi budjettia laatimalla huomata käyttävänsä satoja euroja erilaisiin jäsenmaksuihin (kuntosalit, yhdistykset jne.), joita hän ei kuitenkaan koskaan käytä. Nuo kulut tulisi eliminoida, koska ne ovat turhia, eikä siksi, että budjetissa ei ole varaa.

Joskus budjetoinnin lopputulos on, että viivan alle (eli tulot miinus menot) ei yksinkertaisesti jää tarpeeksi tai pahimmillaan, että menot ylittävät kulut. Tällöin voi joutua tekemään budjetointivaiheessa päätöksiä siitä, että johonkin kivaan juttuun ei olekaan varaa. Kuitenkaan en silloinkaan pitäisi sitä budjetoinnissa laskettua määrärahaa ratkaisevana juttuna, vaan sitä ajatusta, että tämä asia ei nyt ole hintansa arvoinen ja se pitää jättää pois.

En siis käytä mitään "viihdebudjetti 20 euroa" tyyppisiä ratkaisuja, vaan menen elokuviin silloin, kun siellä on jotain kiinnostavaa katsottavaa ja en mene, kun ei ole. Töissä puolestaan en katso, että "tehdään mainos, kun budjetissa kerran on rahaa jäljellä", vaan "tehdään mainos, koska se tuottaa enemmän kuin se maksaa" tai "ei tehdä mainosta, vaikka budjetissa olisi varaa, koska tuo ei tuota koskaan hintaansa takaisin". Budjetin ylitys kulupuolella on merkityksetön seikka, jos sitä kulua vastaa vielä isompi tuotto.

En siis kannata liiallista budjettikuria, koska se voi johtaa huonoihin päätöksiin. Aina pitäisi pitää mielessä, minkä takia hommaa oikeastaan tehdään. Yrityksen tarkoituksena on tehdä voittoa, eikä noudattaa orjallisesti budjettia. Yksilön tarkoituksena on maksimoida pitkän tähtäimen onnellisuus, eikä kuluttaa mahdollisimman vähän. Budjetin noudattaminen on apuväline noihin tavoitteisiin pääsemiseksi, ei itseisarvo.



lauantai 12. syyskuuta 2015

Entä ne rikkaat?

Edellisessä kirjoituksessani Villen tarina käsittelin minulle hieman epätyypilliseen tapaan tämän hetken poliittisia ongelmia. Pyrin pääsääntöisesti välttämään poliittisia kirjoituksia tässä blogissa, mutta kun kyse on hyvin vahvasti rahaan ja onnellisuuteen liittyvä aihe, niin en malttanut pysyä siitä erossa.

Kirjoituksessa maalasin kärjistettyä kuvaa kiukuttelevasta kansanosasta, joka ei osaa katsoa omaa menetystään pidemmälle. Kirjoitus herätti yllättävän vähän keskustelua kommenttiosiossa, mutta tuli sinne sentään tarkemman käsittelyn arvoinen kommentti rikkaisiin/hyvätuloisiin kohdistuvista leikkauksista/veronkiristyksistä.

On varmasti ihan totta, että rikkaat kiroavat heihin kohdistuvia kiristyksiä aika samalla tavalla kuin köyhemmätkin. He vain todennäköisesti pysyvät hiljaisempana, koska he tietävät, etteivät hyvätuloisten huolet ole yhtä suosittuja kuin köyhien ja niiden korostamisesta saa helposti negatiivisen leiman otsaansa.

Totta on myös, että eivät rikkaat todennäköisesti pääomatulojaan vähennä sen takia, että verotus kiristyy. Ehkä veroja saatetaan lykätä, mutta pääomatuloja ei vähennetä pitkällä tähtäimellä. Toisaalta on hyväksyttävä myös Oksaharjun korostama seikka siitä, että rikkaiden verosyistä tekemän maastamuuton aiheuttamaa aukkoa verotuloissa on todella vaikea paikata.

Jo rikastuneiden lisäksi on kuitenkin toinen kansanryhmä, joka usein vastustaa äänekkäästi rikkaisiin kohdistuneita kiristyksiä vaadittaessa tai suunniteltaessa. Kyseessä ovat ne ihmiset, jotka näkevät sen haaskatun potentiaalin, joka syntyy siitä, että rikastumisesta tehdään liian vaikeaa. Mitä korkeampaa verotus on, sitä enemmän täytyy tehdä töitä saavuttaakseen enemmän. Mitä vaikeampaa elintason tai varallisuustason nostaminen on, sitä useampi valitsee, että taidanpa mieluummin yrittää vähemmän ja tyytyä samaan kuin kaikki muutkin.

On myös tärkeää huomata se, että tuon vähemmän yrittävän elämä ei tuosta päätöksestä heikkene. Hän on optimoinut elämänlaatunsa ottamalla rennommin, kun hän olisi vaihtoehtoisesti voinut tehdä lisää tunteja ja nähdä enemmän vaivaa lisätäkseen tulotasoaan. Ne, joka tuosta päätöksestä oikeasti kärsivät, ovat ne ihmiset, jotka olisivat saaneet hänen ahkeruutensa seurauksena työpaikan, tai ne, jotka olisivat eläneet hänen lisätuloistaan maksamillaan veroeuroilla. Valtion päätös haluta yli 50 % hänen lisätuloistaan johtaa siihen, että valtio saa tuon prosenttiosuuden nollasta, kun esimerkiksi 40 %:lla valtio olisi saanut tuon osuuden paljon isommasta piirakasta. Sen lisäksi tuosta yritteliäisyydestä seuraavat uudet työpaikat olisivat maksaneet oman osuutensa yhteiseen pottiin.

Tämä vaikutus ei koske pelkkiä yrittäjiä. Otetaan esimerkiksi joku raudanluja myyntimies, joka myy vuosittain kahdella miljoonalla työnantajansa tuotteita saaden niistä 5 %:n provision eli 100 000 € (ja kyllä, nämä ovat ihan realistisia oletuksia). Hän katsoo valtion tuloveroasteikosta maksavansa jokaisesta lisäeurosta valtiolle 31,75 % veroa, minkä lisäksi hän maksaa kunnallisveron, YLE-veron, kirkollisveron ja työntekijän osuuden sivukuluista. Yhteensä pitkälle yli 50 % siis. Hän miettii, että pidentämällä työviikkoaan 10 tunnilla (ilman mitään lisiä tietysti) hän voisi kasvattaa myyntiään puolella miljoonalla, mikä toisi hänelle 25 000 € lisää provisiota vuodessa. Hän kuitenkin laskee, että hänelle tulisi kouraan "vain" 10 000 € vuodessa, joten ei pidä tuota lisäpanostusta sen vaivan arvoisena (koska hänellä kuitenkin on jo valmiiksi todella hyvät tulot). Näin ollen hän pitää mieluummin sen 10 tuntia viikossa vapaana muihin huvituksiin. Hän ei harmittele saamatta jäänyttä provisiota, vaan nauttii tuosta lisääntyneestä vapaa-ajasta. Ajatus rikkaiden rankaisemisesta ei siis edes paikkansa.

Entä kuka myyntimiehen päätöksestä kärsii? Puolen miljoonan lisämyynti olisi tarkoittanut, että yrityksen olisi pitänyt palkata kaksi uutta työntekijää täyttämään nuo tilaukset, joten nuo työttömänä pysyvät työntekijät kärsivät. Valtion menetykset puolestaan ovat niin laajat, että ne vaativat oikein listan:
- Valtio ei saa arvonlisäveroa lisämyynnistä.
- Valtio ei saa tuloveroa yrityksen parantuneesta tuloksesta.
- Valtio ei saa osinkoveroa yrityksen omistajien jakaessa tuon tuloksen yrityksestä itselleen.
- Valtio ei saa veroja noiden kahden työntekijän palkasta.
- Valtio ei saa sitä reilusti yli 50 %:n veroa myyntimiehen lisätuloista.
Jätän varmasti jotain myös huomioimatta. Taloudessa usein toiminnan kerrannaisvaikutukset ovat laajat. Ainakin kärsijöinä ovat vielä ne, jotka joutuvat niiden leikkausten ja kiristysten kohteeksi, joihin valtio on pakotettu tulopuolen ongelmien takia.

Vääriin johtopäätöksiin johtaa myös se, että koska valtaosa ihmisistä ei todennäköisesti reagoi veronkorotuksiin omaa toimintaansa ja yritteliäisyyttään vähentäen, se saa ihmiset kuvittelemaan, että kukaan ei toimi näin. Tämä on kuitenkin koko kansan tasolla selvästi virheellinen ajattelutapa ja tosiasiassa jokainen veronkiristys saa lisää ihmisiä mieluummin valitsemaan vapaa-ajan kuin ahertamisen. Vaikka yksittäisen ihmisen kohdalla reagoimattomuuden todennäköisyys olisi 99 %, niin isossa mittakaavassa se tarkoittaa että yksi sadasta tulee muuttamaan käyttäytymistään. Kun tämän kertoo miljoonilla Suomalaisilla, niin se on jo iso ryhmä ihmisiä ja tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi. Mistä Suomeen syntyy seuraava Nokia, jos kaikki kykenevät ihmiset ajattelevat "Ei maksa vaivaa" tai "Teen tämän ulkomailla, koska siellä työnteko kannattaa".

Sen sijaan, että sorrumme siihen, mitä Oksaharju varsin osuvasti kutsuu populismiksi, meidän tulisi pitää huolta, että yhteiskunnassamme on jatkossakin kaikissa tuloluokissa kannustimet yrittää parhaansa. Se olisi meidän kaikkien etu.



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Villen tarina

Ville on ihan tavallinen nuori. Hän asuu vanhempiensa luona ja hänen opiskellessa talvet hänen vanhempansa maksavat hänen elinkustannuksensa. Villen tehtäviin kuuluu opiskelun lisäksi siivota huoneensa kerran viikossa, mistä hyvästä hän saa viikkorahaa. Jos Ville tekee jotain ylimääräistä, kuten vie roskat, hän saa pienen lisäpalkkion viikkorahansa lisäksi.

Kesäisin Ville elää työstä saamillaan rahoilla silloin, kun hän saa töitä, ja muulloin hänen vanhempansa elättävät hänet kesälläkin. Töihin päästessään Ville elää leveämmin, koska hänen palkkansa on suurempi kuin hänen viikkorahansa ja hän käyttää aina koko palkkansa jättämättä mitään säästöön. Ravintolassa Ville tilaa hampurilaisen sijasta pippuripihvin ja baari-iltojen aikana hän tarjoaa kavereilleenkin, kun kerran rahaa on.

Villen naapurissa asuu Niko. Nikon vanhemmat ovat Villen tavoin elättäneet häntä aina. Viime aikoina on kantautunut viestiä, että Nikon vanhemmat ovat pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, koska ovat hemmotelleet lastaan liikaa. Ulosottomiehistä on tullut tavallinen näky heidän talonsa ovella. Nikolle syntymäpäivälahjaksi ostettu mopoauto oli ostettu lainarahalla, kuten myös moni muu Nikoa varten hankittu ylellisyystuote, mikä on johtanut vakaviin talousvaikeuksiin. Ville katsoo vahingoniloisena Nikon elämää saarnaten tälle säännöllisesti tämän edesvastuuttomasta vanhempiensa rahojen kuluttamisesta.

Samaan aikaan Ville kuitenkin itsekin elää vanhempiensa rahoilla.

Eräänä päivänä Villen vanhemmat sanovat Villelle pahaenteiset sanat: "Meidän täytyy jutella".

Villen vanhemmat kertovat tälle, että heidän taloutensa ei enää kestä Villen elättämistä edelliseen tapaan. Perheen isä on osa-aikaistettu ja äidin palkka perustuu provisioon, jota ei ole enää tullut samaan tapaan kuin ennen. Villen vanhemmat kertovat tälle, että tulevat jatkossakin maksamaan Villen asumisen ja elämisen niin pitkään kuin tämä sitä tarvitsee, mutta he eivät voi enää maksaa tälle lisäpalkkioita roskien viemisestä ja muista pikkujutuista, vaan Villen pitää hoitaa nämä normaalia viikkorahaa vastaan. Lisäksi Villen tulisi auttaa vanhempia kevät ja syyssiivouksissa, jotka eivät tähän asti ole hänelle kuuluneet.

Villen kasvot muuttuvat punaiseksi raivosta. Hän ei voi käsittää, kuinka hänen vanhempansa voivat olla niin itsekkäitä, että vievät hänen vähäisistä tuloistaan ja vielä lisäksi vievät häneltä vapaa-aikaakin. Ville huutaa: "Tämä on niin epäreilua! Miksei vaikka Johanna (Villen isosisko) voi maksaa teille puuttuvia rahoja, niin minun ei tarvitsisi kärsiä? Eiväthän tämän perheen talousvaikeudet minun vikani ole! Johanna on hyväpalkkaisessa työssä, joten hänellä on varaa."

Villen vanhemmat kertovat Johannan jo Villen tietämättä auttaneen heitä taloudellisesti, mutta he eivät koe oikeaksi pyytää tältä enää enempää, koska hän on tehnyt kovaa töitä palkkansa eteen ja on tosiaan jo valmiiksi auttanut perhettä sen taloudellisten ongelmien kanssa. "Ei Johannan voi olettaa elättävän itsensä lisäksi meitä kaikkia kolmeakin", Villen vanhemmat toteavat. Ville ei tätä ymmärrä.

Ville näkee tilanteessa vain kaiken sen, mitä hän menettää. Hän ei mieti ilmaista asuntoaan, koulutustaan tai ruokaansa - ainoastaan menetettyjä lisäeuroja ja vähentynyttä vapaa-aikaansa. Hän ei myöskään näe yhtäläisyyksiä oman tilanteensa ja Nikon tilanteen välillä.

Ville uhkaa vanhempiaan, että ei tästä hyvästä aio seuraavana kesänä mennä töihin ollenkaan, vaan hänen vanhempansa saavat elättää hänet tuolloinkin. Ville ei ymmärrä, että juuri tuonkaltainen käyttäytyminen on syynä sille, että hänen vanhempiensa talous on ongelmissa, mikä puolestaan on syynä hänen etuihinsa tehdyille muutoksille.

Tunteikkaan keskustelun päätyttyä Villen vanhemmat vetäytyvät makuuhuoneeseen keskustelemaan keskenään. Molemmat ovat samaa mieltä, että Villelle pitäisi sanoa: "Olet hemmoteltu kakara, joka ei osaa olla kiitollinen siitä kaikesta mitä hänellä on." He kuitenkin tietävät, mitä tuon sanomisesta seuraisi, joten se jää sanomatta. Ville saattaisi jopa rikkoa paikkoja.



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kuluraportti elokuu 2015

Elokuussa rahaa paloi taas vauhdilla. Kuukauden kokonaiskulut olivat 1401 €, minkä lisäksi työn kuluihin meni 602 €. Kulutahti hirvittää, mutta onneksi sentään palkka riittää kattamaan kulut ja jää hieman ylikin, vaikka ei lähellekään sitä tahtia kuin aikaisemmin. Tilannetta helpottaa myös se, että tiedän voivani pudottaa kuluni puoleen, jos työt sattuisivat loppumaan.

Elokuussa vuosittaisina kuluina maksettavaksi tulivat reilun 200 € vakuutusmaksu ja n. 50 € yhdistyksen jäsenmaksu. Vakuutusten kilpailutuksen (jos sitä nyt voi edes sellaiseksi sanoa, koska tein sen niin laiskasti) takia syyskuulle on odotettavissa vielä satoja euroja lisää vakuutuslaskuja.

Muuta erikoista elokuun kuluissa ei oikeastaan ollut. Ruokailuun meni n. 550 € eli hieman vähemmän kuin edellisessä kuussa, mutta ihan liikaa silti. Nyt oli myös vuoroni maksaa vastike.

Pitäisi vaan kieltää itseltä se ravintolaruokailu töiden jälkeen.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus elokuu 2015

Elokuun säästösumma oli odotuksiani suurempi. Syynä eivät kuitenkaan ole suuremmat tulot tai varsinaisesti pienemmät menot, vaan yksinkertaisesti vakuutusten kilpailuttamisesta seurannut vakuutuslaskujen siirtyminen elokuulta syyskuulle. Nyt siis elokuu näyttää varsin hyvältä, mutta syyskuu tulee olemaan huono.

Elokuun säästösumma oli 1144 € tuoden vuoden kokonaissäästösumman 7592 euroon. Edelliskuussa arvioimani 12 000 € säästömäärä tälle vuodelle alkaa vaikuttaa epärealistiselta. Työn sijainnista johtuva auton kova käyttö tarkoittaa, että uusi määräaikaishuolto lähestyy vauhdilla, vaikka edellisestäkään ei ole kauaa. Lisäksi uudet talvirenkaat pitäisi hankkia ja ne eivät ole sellainen kuluerä, jonka kanssa kannattaa pihistellä. Kuolleena on vaikea nauttia säästöistä.

Toisaalta tällä hetkellä nautin työstäni niin paljon, ettei tuo säästäminen olekaan juuri nyt se tärkein asia. Vaikka äkkirikastuisin tänään, menisin varmasti maanantaina takaisin töihin, koska nykyinen työni on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Ehkä palkkaisin jonkun muun tekemään työstäni ne tylsimmät rutiinijutut ja sen kautta lyhentäisin työpäivääni ja -taakkaani, mutta valtaosan tehtävistä pitäisin ihan mielellään itselläni. Työpaikkani ei myöskään millään tavalla ole vaarassa, vaikka koeajalla vielä olenkin, joten senkään puolesta puskurin kerääminen ei ole tällä hetkellä ykkösprioriteetti.

Se tässä tosin harmittaa, ettei ole rahaa, millä ostaa hyviä yrityksiä alennettuun hintaan. Technopolis sentään onneksi tajusi vihdoin alkaa ostaa omia osakkeita, jolloin hyödyn alennetuista hinnoista edes välillisesti. Lisäksi isompikin lasku vaikuttaa ihan mahdolliselta, joten ehkä on parempikin, ettei ihan heti pääse ostamaan niin paljon kuin tekisi mieli.

Alla taas perinteiset kuvat tavoitteista ja kertymistä.