sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus marraskuu 2015

Marraskuun säästösumma oli 525 €. Ilman joulukuun alussa maksettavaksi tulevaa veromätkyjen ensimmäistä erää summa olisi ollut yli 1000 €. Suurimmat ylimääräiset kuluerät alkavat onneksi vihdoin olla takana päin, joten toivottavasti saan pian säästösummat takaisin tuonne yli 1000 € lukemiin. Helmikuussa on vielä mätkyjen toinen erä, mutta muita suuria kulueriä ei tällä hetkellä ole tiedossa alkuvuodelle.

Säästösumma oli jälleen käytännössä lainanlyhennysten suuruinen, joten lisäsijoituksiin ei vieläkään ole ollut rahaa. Toisaalta olen viimeisen parin kuukauden aikana vaivatta pystynyt maksamaan noin 1500 euron suuruiset ylimääräiset kulut (auton renkaat ja huolto sekä veromätkyt) ja silti olen pystynyt lyhentämään velkaani normaalisti, joten ehkä asiat eivät ole ihan yhtä huonosti kuin ensisilmäyksellä voisin kuvitella.

Tiedostan myös, että monelle tuo 500 euron säästösumma olisi iso asia, mutta kun itse olen tottunut yli 1000 euron lukemiin, niin tuo säästämisen nykytaso tuntuu surkean pieneltä. Tällä tahdilla tavoitteisiini pääsyyn menee aivan liian kauan. Hieman tavoitetasoa hitaampi vauhti ei paljoa haittaisi, mutta nykyinen vauhti ei riitä ollenkaan.

Vuoden kokonaissaldo on tähän mennessä 9514 €. Mietin, että voisin yrittää saada joulukuun säästösummaksi 1486 €, jolloin vuoden kokonaissäästöksi tulisi tasan 11 000 €. Enempään en ainakaan pysty ja tuokin voi tehdä tiukkaa. Aika kauashan tuo alkuperäinen tavoite jäi.




keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jos se ei tunnu hyvältä, teet sen väärin!

Saiturin "Jos se tuntuu pahalta, teet sen väärin!" -kirjoituksen inspiroimana ajattelin avata hieman omaa ajattelutapaani aiheeseen liittyen. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että pahalta säästäminen ei saa tuntua, mutta mielestäni se ei vielä riitä. Onnistuakseen säästämisen pitää tuntua hyvältä. Näin ollen en ole samaa mieltä, kun Saituri sanoo:

"Ei säästämisen tarvitsekaan olla mielenkiintoista tai motivoivaa. Itse asiassa, oikein tehtynä sen ei pitäisi tuntua elämässä yhtään miltään, vaan rahaa vain jää yli."

Itse näen asian siten, että ihmisen pitäisi pyrkiä saamaan nautintoa säästämisestään, jolloin tarpeettomat ostokset on helpompi jättää tekemättä. Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hänen pitää päättää, ostaako kivan esineen vai ei.

Jos ihminen ajattelee, että "pitäisi säästää, mutta ei siinä ole mitään kivaa", hän helposti päätyy ostamaan sen esineen, koska hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) ei mielihyvää.

On helppo arvata, että mielihyvä vs ei mielihyvää -päätöksenteko päättyy useimmiten mielihyvän voittoon.

Jos taas ihminen saa mielihyvää säästämisestä, hänen vaihtoehtonsa ovat:
1) mielihyvää tuottava esine
ja
2) mielihyvä siitä, että on vastustanut kiusausta ja onnistunut tämän itsekurin avulla lisäämään varallisuuttaan.

Tämä päätöksentekotilanne johtaa selvästi useammin kakkosvaihtoehdon voittoon kuin aikaisempi. Tavaran jäädessä hyllyyn ei tarvitse jäädä harmittelemaan sitä, mitä on menettänyt, vaan voi nauttia siitä mitä on saavuttanut.

Näin ollen olisi tärkeää miettiä, millä tavalla säästämiseen ja kuluttamattomuuteen voi liittää mielihyvää. Mielestäni yksi tärkeinpiä keinoja on mittaaminen. Ihmiseläin nauttii eteenpäin menemisen ja kehittymisen tunteesta, joten säästömäärien ja kokonaisvarallisuuden kehityksen mittaaminen antaa säästäjälle hyvin samankaltaisen mielihyväpiikin kuin kuluttaja saa ostamisesta. Tavallaan rahan laittamisen säästöön voi nähdä ihan samana asiana kuin tavaran tai palvelun ostamisen. Kenkien sijasta ostamisen kohteena on vain osake. Erona on lähinnä, että säästämisessä ostaa pitkän tähtäimen tarpeita, kun taas kuluttamisessa ollaan pääasiassa pikatyydytyksen perässä. Tästä huolimatta molemmista palkintona on dopamiinipiikki ja hyvä olo. Jos tätä ei saa, tulee säästöprojektista tarpeettoman vaikea tehtävä.

Nautintoa voi myös lisätä konkretisoimalla ajatuksissaan sitä, mitä säästämisellä tavoittelee. Jos päätöksenteko on vain "Kulutanko vai säästänkö?", niin kuluttamisen valitseminen voi tottumattomalle olla helppo valinta. Jos taas päänsisäinen keskustelu on, että "Kulutanko vai vapautanko perheeni siitä pahasta olosta, jonka loppumaton rahasta murehtiminen meille aiheuttaa", niin itsekäs kulutuspäätös on jo paljon vaikeampi tehdä. Kulutuspäätöksen voi tuolloin hymyssä suin jättää tekemättä, kun voi samalla kokea tekevänsä hyvää perheensä hyväksi.

Voi olla, että emme Saiturin kanssa loppujen lopuksi ole kovinkaan eri mieltä aiheesta. Hänen tekstistään käy ilmi se, että hän tarkastelee tilannetta matkaa vähän pidempään käyneen näkökulmasta. Pitkällä tähtäimellä säästämisen motivoiva vaikutus väistämättä pienenee, koska lisätyn pääoman suuruus suhteessa omaisuusmassan arvonmuutoksiin alkaa tuntua niin pienelltä. Minä taas tarkastelen tilannetta sellaisen näkökulmasta, joka on vielä matkansa alkutaipaleella. Toisaalta uskoisin, että useimmilla ongelmana on juuri se aloittamisen motivaation löytäminen, ja että pitkän tähtäimen motivaatio-ongelmat koskevat aika harvaa. Näillä harvoillakin todennäköisesti on jo melko paljon säästössä, joten heidän murheensa ei ehkä yleisesti ottaen ole niin tärkeä. Heille itselleen asia on luonnollisesti tärkeä ja siten heille Saiturin teksti voi antaa hyödyllistä tietoa elämän suunnittelua varten.



lauantai 21. marraskuuta 2015

Katse vuodessa 2016

Työkiireiden takia kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Vuosi kuitenkin lähestyy loppuaan ja on aika alkaa miettiä ensi vuoden tavoitteita.

Laskelmieni mukaan 17 000 - 20 000 euroa saattaisi olla realistinen säästötavoite seuraavalle vuodelle olettaen, että tuloni ja menoni pysyvät nykyisellä tasollaan. Tuohon lukemaan siis sisältyisivät vuoden 2015 tavoin sekä sijoitukset että lainanlyhennykset.

Menojen pysyminen ennallaan on toivottavasti enemmänkin pessimistinen kuin optimistinen arvio. Olen tehnyt laskelmia, joiden mukaan voisin muuttamalla asumisjärjestelyjä vuokra-asumisesta omistusasumiseen ja lähemmäs työpaikkaani saada säästöjä noin 100 €/kk. Pitäisi vaan löytää se oikea kämppä ostettavaksi ja pitäisi myös kaivaa lainalle vakuudet jostain. Vakuuksien osalta riittäisi melkeinpä pelkkä pankin vaihto Danskeen, joka antaa asunnoille suuremman vakuusarvon kuin muut.

Menoja pienentäisi myös, jos saisin otettua itseäni niskasta kiinni noiden ruokailujen kanssa. Nyt on tullut syötyä aivan liian kalliisti ja epäterveellisesti. Ruokapuolelta olisi helposti irrotettavissa toinen 100 €. Lainojen kilpailutus myös tuonee lisää säästöjä.

Menojen lisäyksenä saattaa puolestaan tulla ulkomaanmatka tässä jossain välissä. Tarkempia suunnitelmia tämän ajankohdasta tai hinnasta ei ole, mutta alkaa olla sellainen olo, että olisi hyvä käydä vähän kauempanakin lomailemassa.

Tulopuolella samoin arvioni tulojen ennallaan pysymisestä on todennäköisesti turhan pessimistinen. Eiköhän tuossa keväällä/kesällä tarkasteta palkkaa ylöspäin. Koen tällä hetkellä, että minulla on varsin hyväkin mahdollisuus vaikuttaa tulojeni kasvuun tekemällä työni hyvin. Osittain senkin takia keskittymiseni on tällä hetkellä selvästi enemmän työni tekemisessä kuin menojen minimoinnissa. Suurin syy on työni mielenkiintoisuudessa, mutta myös vaurastumisen vauhdin kannalta työni on tällä hetkellä tehokkaampi tapa rikastua kuin nuukailu.

Virallinen tavoitteen asettaminen tulee myöhemmin, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää tältä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Yritysmaailman taloushallintoa yksityiselämässä

Pitkäaikaisimmat ja tarkkasilmäisimmät lukijat ovat saattanneet päätellä, että työskentelen talousjohdon parissa, vaikken sitä olekaan aikaisemmin tainnut suoraan sanoa. Tuo tausta väkisinkin tunkee läpi henkilökohtaiseenkin taloudenhoitooni ja sitä koskevaan kielenkäyttööni.

Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että olen "kirjanpidossani" kirjannut auton varallisuuteeni ja teen siitä kuukausittain poiston, jonka kirjaan kuluihini. Perinteisestihän varallisuuskirjallisuudessa auto merkitään vastuihin eikä varallisuuteen, koska se ei tuota rahaa, vaan päinvastoin aiheuttaa negatiivisia kassavirtoja.

Itse näen auton niin, että sen aiheuttavat kulut (sisältäen myös poiston), vaikuttavat taloudellisen riippumattomuuden vaatimaan rahamäärään. Voin myös kuluseurantani avulla helposti määritellä paljonko varallisuustavoitteeni pienenisi, jos luovun autosta. Jos olen määritellyt poistojen määrän oikein, niin näen myös suoraan, minkä verran saisin ihan konkreettista rahaa, jos myisin autoni. En siis koe tarpeelliseksi esittää, että autollani ei olisi rahallista arvoa, vaikka se negatiivisia kassavirtoja omistusaikanaan aiheuttaakin.

Puhdas kassavirtojen tuijottaminen voi helposti johtaa siihen ajatukseen, että lainanlyhennyksetkin olisivat menoreikä, vaikka kyseessä oikeasti on rahan siirto taskusta toiseen (eli pankkitililtä lainamäärän pienennyksen). Tästä aiheestahan olen kirjoittanut vähän yli vuosi sitten yhden tämän blogin luetuimmista teksteistä Lainanlyhennys EI ole kulu! Selkein esimerkki siitä, miksi kyseisellä asialla on merkitystä, on verrata kahta asuntoa, joista toisen vuokra on 500 € ja toisen vastike+korot+lyhennykset ovat 500 €. Molemmissa kassavirrat ovat samat, mutta jälkimmäinen kasvattaa nettovarallisuutta ja ensimmäinen ei. Eroa kasvattaa myös se, että vuokran voi odottaa kasvavan nopeammin kuin vastikkeen, minkä lisäksi korkojen määrä pienenee lainan pääoman tahdissa. Lisäksi omistusasunnon arvon voi ainakin kasvukeskuksissa odottaa kasvavan ajan myötä. Toisaalta puhtaasti kassavirtojenkin näkökulmasta omistusasuminen voi kannattaa, vaikka asunnon arvo jopa pienenisi, koska viimeistään lainan tullessa maksetuksi ovat omistusasujan kassavirrat huomattavasti edullisemmat kuin vastaavassa asunnossa vuokralla olevan.

Omistusasumiseen (verrattuna vuokraamiseen) liittyy myös se yrityselämästä tuttu näkökulma, että investointeja ei tehdä pelkästään tuloja tuottaviin kohteisiin vaan myös menoja pienentäviin kohteisiin. Esimerkiksi hävikkiä pienentävän varastojärjestelmän ostaminen on investointi, vaikka se ei myyntiä lisääkään. Olisi väärin väittää, ettei tuo järjestelmäinvestointi tuota mitään ihan vaan sen takia, että sen tuotto on kulun pienennystä eikä tulojen lisäystä. Samalla tavalla omistusasunnon ostaminen voi olla tuottava investointi, kun sillä voidaan pienentää asumisen kuluja. Toisaalta tätä ei tule käyttää itsepetokseen siten, että sillä rationalisoi aina vaan isompien ja parempien asuntojen hankintoja sen sijaan, että kertyvät rahat sijoittaisi oikeasti tuloja tuottavaan kohteeseen.

Yksityiselämän ja yritysmaailman ero näkyy myös tuottojen määritelmässä. Yksityinen helposti tuijottaa vain tulojaan, koska kulut eivät varsinaisesti liity tulojen synnyttämiseen vaan elämiseen. Yritys puolestaan tuottaa juuri sen, mitä tuloista  on menojen jälkeen jäänyt jäljelle. Pelkkä tulo (eli liikevaihto) ei ole juuri minkään arvoista, jos menopuoli ei ole kunnossa.

Itse mielelläni ajattelen itseäni yritysmäisesti Oy Etunimi Sukunimi Ab:nä, jonka tulos on juuri se tulojen ja menojen erotus. Tuo erotus on se varallisuuden lisäys, jonka toimintani synnyttää. Ja koska tavoitteenani on nopea varallisuuden lisäys, tämä ajattelutapa tukee tavoitettani. Tärkeintä ei ole tulojen maksimointi tai menojen minimointi, vaan juuri niiden erotuksen maksimointi. Tilanteittain vaihtelee, mikä on paras tapa toteuttaa tuota tavoitetta - tulojen kasvattaminen vai menojen vähentäminen. Joillakin tavoitteet saattavat luonnollisesti olla erilaiset kuin minulla ja onhan Suomi täynnä yrityksiäkin, jotka eivät edes yritä tehdä tulosta.

Minulle yritysmaailman taloudellinen ajattelu tulee taustani takia luonnostaan, mutta voi siitä muillekin olla hyötyä. Toisaalta ihan aloitteleville vaurastujille yksinkertaistetumpi kassavirtapohjainen malli voi hyvinkin olla lopputuloksen kannalta parempi vaihtoehto ainakin alkuun. Liian vankkumaton ei kassavirtamallin kanssa kuitenkaan kannata olla, tai vähintäänkin pitää ottaa huomioon pitkän tähtäimen kassavirrat eikä vain lyhytnäköisesti tuijottaa kuluvan ja seuraavan vuoden kassavirtoja.


Tämän kirjoituksen inspiraationa toimivat nämä kirjoitukset:
Talousasiantuntija nimeää huonot velat – asuntolaina mukana listauksessa
"Talousasiantuntijat ovat edesvastuuttomia tomppeleita ja rahapuoskareita"


EDIT 10.11.2015

Kirjoitukseni jälkeen keskustelu jatkui kirjoituksessa:
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1447121803003.html

Kirjoituksessa oli paljon hyviä ja tärkeitä pointteja, mutta kiinnitän tässä nopeasti huomion pariin ongelmalliseen kohtaan ajatusten herättämiseksi:

"Omistusasunto aiheuttaa kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia eli niitä ei voi jättää vain hoitamatta."

Kun huomioi, että tyypillisesti ihmisten on pakko asua joko vuokralla tai omistusasunnossa, niin pelkkä omistusasumisen ominaisuuksien tarkkailu ei riitä, vaan on verrattava vuokra-asumiseen. Kun näin tekee, niin huomaa helposti, että niin siitä vuokra-asumisestakin tulee kuluja, joiden maksamatta jättämisestä tulee seuraamuksia. Etua vuokra-asumisen hyväksi ei näin ollen ole. Itse asiassa asia kääntyy hyvin nopeasti omistamisen hyväksi, koska omistusasunnon kanssa noita aiheutuvia kuluja voi rahoittaa esimerkiksi käänteisellä asuntolainalla tai myymällä asunnon. Pisteet siis tältä osin omistusasumiselle.

"Mitä, jos uusi paikkakunta on huomattavasti nykyistä asuinaluetta kalliimpi? Ongelmaksi muodostuu oman asunnon hintatason ja toisen paikkakunnan hintatason selkeä ero. Ratkaisuna olisi muuttaa nykyistä pienempään asuntoon tai hyväksyä, että asumiskustannukset nousisivat muuton myötä merkittävästi. Mikäli muuta varallisuutta ei satu olemaan, tilanne on melko kimurantti."

Tämänkin kohdalla tilanne on se, että vuokra-asuja on täysin samassa tilanteessa kuin oman asunnon omistaja. Uudella alueella joutuu joko maksamaan lisää vuokraa tai muuttamaan pienempään asuntoon. Omistusasunnon omistaja voi jopa olla vuokra-asujaa paremmassa asemassa, koska voi käyttää oman asunnon myynnissä vapautuvaa pääomaa hyväksi uuden asunnon ostossa. Lisäksi, jos vanhaa asuntolainaa on esimerkiksi maksettu 5 vuotta, niin uutta asuntoa ostaessa asuntolaina voidaan ottaa taas 5 vuotta pidemmällä maksuajalla, mikä pienentää ostajan ulosmeneviä kassavirtoja. Näin ollen omistusasuja saattaa tässä tilanteessa kalliimmasta asunnosta huolimatta selvitä entisen tasoisilla tai jopa entistä pienemmillä kassavirroilla, koska pidempi maksuaika tarkoittaa samalla pienempää kuukausittaista maksuerää. Omistusasuja voi myös vanhan asuntonsa myymällä rahoittaa uuden kalliimman alueen vuokraa, ja tähän ei vuokra-asuja pysty. Pisteet siis tältäkin osin omistamiselle.

Ja ettei tämä mene pelkäksi kritisoimiseksi (koska Majasalmen kirjoitus oli oikeasti hyvää tekstiä), niin tässä on mielestäni tekstin tärkein kohta:

"Ei olisi pahitteeksi pysähtyä miettimään, minkä hintaiseen asuntoon aivan oikeasti on varaa ilman, että oma talous ajetaan turhan kireälle. Etukäteen olisi hyvä miettiä, miten aikoo toimia, jos työllisyystilanteeseen syntyy haasteita ja mitä jos asuntojen hinnat laskevatkin? Onko oma asuinalue muuttovoitto- vai muuttotappiopaikkakunta ja mitkä ovat työllisyyden suurimmat uhkatekijät."

(Ja syy, miksi kirjoitin nämä kommentit tänne, enkä tuonne kirjoituksen kommenttikenttään, on siinä, että siellä kommenttini olisi hautautunut syvälle muiden kommenttien joukkoon.)



lauantai 7. marraskuuta 2015

Kuluraportti lokakuu 2015

Lokakuun elämisen kulut olivat 1443,60 €. Suurin syypää korkeille kuluille olivat talvirenkaat 480 €. Panostin tällä kertaa vähän kalliimpiin renkaisiin, kun noita ajokilometrejä kerran tulee työn takia niin paljon. Tähän tilanteeseen poikkeuksellisesti pätee se, että "ei niistä rahoista kuitenkaan kuolleena voi nauttia". Toivottavasti kalliimmat renkaat myös kestävät hieman pidempään, mikä parhaimmillaan tarkoittaisi, että ne eivät edes todellisuudessa kokonaisuutta arvioiden olleet kalliimmat kuin vähemmän maksava vaihtoehto.

Ruokaan rahaa näytti menneen niin vähän rahaa, että alkaa jopa epäilyttää, että olenko tehnyt jonkun virheen taulukoinnissa. Syömiseen meni "vain" sen verran kuin minulla on mennyt ennen nykyisen työni aloittamista, joka nosti ruokailukulujani yli 100 eurolla/kk. Toisaalta auton renkaiden hinta ja marraskuun alussa ollut määräaikaishuolto ovat pitäneet huolta siitä, että koko ajan on ollut sellainen "rahat eivät riitä" -olo. Onhan sitä tosiaan tullut käytyä huomattavasti vähemmän ravintolassa kuin aikaisempina kuukausina ja valittua kaupassa vähän halvempia vaihtoehtoja.

Muuta erikoista ei kulupuolella ollut, joten periaatteessa tämä oli kulujen puolesta ihan hyvä kuukausi, jos unohdetaan tuo "pakollinen" auton renkaiden vaihto uusiin. Työnkin kuluihin meni "vain" 464 €.

Marraskuun alussa minulla oli tosiaan auton määräaikaishuolto, joka tosiaan sattui olemaan huolto-ohjelman kallein huolto ja maksoi minulle 600 €. Joulukuun alussa puolestaan on vielä reilun 400 € suuruinen veromätkyjen ensimmäinen erä. Kun nuo saan alta pois, niin alkaa menopuoli toivottavasti hieman helpottaa.

Päätin muuttaa kulukaavion muotoa nyt, kun minulla on lähes kahden vuoden ajalta vertailukelpoista kulutietoa. Kaaviossa on sinisellä viimeisen 12 kuukauden aikana aiheutuneet kulut kuukausittain ja punaisella kulut sitä edeltäviltä 12 kuukaudelta. Näin pystyn helposti näkemään, miten kulut tyypillisesti jakautuvat eri kuukausina ja miten kuluvan vuoden kulut ovat kehittyneet suhteessa edellisen vuoden kuluihin. Kaaviosta on esimerkiksi helposti nähtävissä, mikä vaikutus uuden työn aloittamisella kesäkuussa 2015 oli kuluihini.




torstai 5. marraskuuta 2015

Suomen talouden pelastaa se, että ihmiset eivät ymmärrä marginaaliveron käsitettä

Kun ihmiset ajattelevat maksamiensa verojen määrää, he helposti sortuvat luulemaan, että heidän verokortissaan oleva lukema kertoo paljonko he maksavat veroja lisätuloistaan. Tosiasiassa verokortin lukema on enemmänkin arvio kokonaisveroasteesta kuin lisätuloista maksettavasta verosta eli marginaaliverosta. Todellinen lisätulon verorasite on usein huomattavasti kovempi kuin voisi kuvitella ja siksi todellisen marginaaliveron tiedostaminen voisi hyvinkin saada monet ihmiset miettimään tarkemmin, onko lisätulojen tavoittelu sen vaivan arvoista.

Marginaaliverohan tarkoittaa sitä prosenttiosuutta, jonka maksat ansaitsemastasi lisäeurosta. Jos siis ansaitset vaikka 30 000 € vuodessa ja sinulle tarjoutuu mahdollisuus tienata 1 euro lisää, niin tuosta lisäeurosta maksat lopullisessa verotuksessa marginaaliveron verran veroja, vaikka ennakonpidätystä siitä pidätetäänkin vain verokortissa ilmoitettavan veroprosentin verran. Alempana olevan taulukon mukaisesti verokortti huijaa, että maksaisit vain 25 % (eli 0,25 €) veroja, mutta tosiasiassa tuosta eurosta veroihin ja veronkaltaisiin maksuihin menee jopa yli 47 % (eli 0,47 €). Käteen saisit siis vain 0,53 €.

Euron lisätulon kohdalla tuolla ei ehkä ole suurta merkitystä, mutta jos kyse on siitä, että tekeekö 100 € arvoisen lisävuoron vai ei, niin sillä voi olla merkittävä merkitys, ajatteleeko työntekijä saavansa siitä käteen 75 € vai 53 €. Todellisen verorasitteen tiedostaminen voisi saada ihmiset helpommin valitsemaan levon työnteon sijasta, mikä olisi monella tavalla huono Suomen taloudelle. Työnantaja saattaisi jättää kaupan tekemättä, koska ei saa osaavia työntekijöitä tekemään työtä tai sitten hän joutuisi maksamaan työstä summan, joka tekisi työn teettämisestä kannattamatonta. Valtio taas menettää tuon peruuntuvan kaupan verojen lisäksi ne veroeurot, jotka tuo työntekijä olisi lisätienestistään maksanut. Lisäksi valtio ja talous yleensäkin menettää kaikki ne kerrannaisvaikutukset, jotka lisääntynyt taloudellinen aktiivisuus tuo mukanaan.

Alla olevasta taulukosta näkee, millainen marginaalivero on suhteessa verokortin prosentteihin. Taulukossa on käytetty olettamia: marginaalivero on valtion tuloveroasteikon mukainen tulovero lisättynä kunnallisverolla 20 %, kirkollisverolla 1,4 %, sairaanhoito- ja päivärahamaksuilla yhteensä 2,0 % ja työntekijän sivukuluilla 6,35 %. Kukin voi halutessaan muuttaa noita olettamia haluamallaan tavalla, ja jos olen tehnyt jonku yleisen virheen, niin mielellään otan vastaan korjausehdotuksia kommenttikentässä. Vähennykset olen tietoisesti jättänyt huomioimatta, kuten myös Yle-veron, jolla on yläraja. Verokortin lukemat ovat veroprosenttilaskurin antamia lukemia kunkin tuloryhmän ylärajalla (eli 16 500-24 700 välillä tuloiksi laskuriin on syötetty 24 700 €). Kunnaksi valitsin kunnan, jossa on 20 %:n kunnallisvero (kirkollisvero tosin taisi valitussa kunnassa poiketa oletuksesta). (Pahoittelut taulukon epäselvästä ulkomuodosta - Blogger ei oikein taivu haluihini tai sitten vika on käyttäjässä.)


alle 16500 16 500 - 24 700  24 700 - 40 300 40 300 - 71 400 71 400 - 90 000 90 000 - 
Marginaalivero 29,75 % 36,25 % 47,25 % 51,25 % 59,50 % 61,50 % 1 M tuloilla
Verokortin perusprosentti 9,0 % 17,0 % 25,0 % 33,5 % 37,0 % 50,5 %
Lisäprosentti 30,0 % 35,0 % 41,0 % 45,0 % 53,5 % 55,5 %

Taulukosta näkee, että alinta tuloluokkaa lukuunottamatta lisäprosenttikin antaa liian ruusuisen kuvan todellisesta lisätuloihin kohdistuvasta verorasitteesta. Epäilen yleisen luulon olevan, että lisäprosenttia maksamalla maksaa liikaa veroja eikä liian vähän. Tilannetta ei paranna se, että valitsin verokortin tiedoiksi kunkin tuloluokan ylärajan, eli tosiasiassa 40 300 € tienaava maksaa seuraavasta eurostaan kyseisen tuloluokan marginaaliveron sijasta seuraavan tuloluokan marginaaliveron verran eli 51,25 %. Ero veroprosenttilaskurin antamaan lisäprosentiin 41 % on erittäin suuri.

Taulukkoa katsomalla myös Nalle Wahlroosin isot mätkyt saavat selityksen. Miljoonankaan tuloilla verokorttiin ei tule kuin n. 50 %:n vero, vaikka marginaalivero on jo 90 000 € ylittävältä osin ollut yli 60 %. Mätkyjähän siinä tuolla tavalla kertyy. Huomattava on myös se, että jopa ilman verokorttia ennakonpidätystä peritään 60 % eli vähemmän kuin korkeatuloisimpien todellinen verorasite on valtaosalta heidän tuloistaan.

No kun kerran marginaaliveron ymmärtäminen on haitallista Suomen taloudelle, niin miksi sitten kerron tämän eli tuon asiaa ihmisten tietoisuuteen? Vastaus löytyy siitä, että järjestelmämme on pahasti pielessä sen luomien kannustimien suhteen. Keskimääräinen kansalainen ei tosiaan todennäköisesti tiedosta todellisia verorasitteita ja sen luomia negatiivisia kannustimia, mutta mitä korkeammalle tuloluokissa mennään, niin sitä todennäköisemmin ihmiset ovat tietoisia verotuksen todellisesta luonteesta. Tämä tekee sitä, että nämä pääosin ilmeisen kykenevät ihmiset helposti tekevät
A) valinnan olla tavoittelematta lisätuloja
B) valinnan tehdä vähemmän töitä
C) valinnan keskittyä tulojen kasvun sijasta verojen minimointiin.

Toivoisin, että Suomessa vihdoin herättäisiin siihen, millaisia kannustimia meillä tosiasiassa on käytössä. Vaikka korkean verotuksen kannattajien dogma on, että rikkaiden ahneudella ei ole rajoja,  niin tosiasia on, että rikkaat useimmiten osaavat laskea ja ymmärtävät, milloin kannattaa tehdä töitä ja milloin ei. Suomen parhaaksi olisi, jos meillä kaikilla olisi kannustimet käyttää kykyjämme ja taitojamme parhaamme mukaan, mutta tällä hetkellä hyvin harvan kannattaa panostaa sillä tavalla, mitä kilpailukykymme edellyttäisi.



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus lokakuu 2015

Lokakuussa auton pitämisen kalleus iski säästömääriin isolla kädellä. Autoon piti hankkia uudet talvirenkaat, mikä lisäksi pitäisi mennä taas määräaikaishuoltoon, jota varten nostin jo rahaa säästöistä, vaikka varsinainen kulu toteutuukin vasta marraskuun puolella.

Lokakuun säästösumma jäi 468 euroon. Käytännössä säästömäärät jäivät suurin piirtein lainanlyhennysten suuruisiksi. Aikaisemmin mainitsemani arvio 12 000 euron säästömääristä tälle vuodelle jäänee selvästi vajaaksi, koska tässä vaiheessa toteuma on vasta 8989 €. Toteuma tullee olemaan välillä 10 000 - 11 000 €. Palkkani nousi lokakuussa huomattavasti, mutta loppuvuoden isot ylimääräiset menot enemmän kuin syövät siitä saamani hyödyn. Marraskuussa on tosiaan vielä auton huolto ja joulukuussa veromätkyt (tai oikeastaan mätkyjen ensimmäinen erä).

Vähitellen pitäisi alkaa miettiä tavoitetta vuodelle 2016. Nykymenolla liian kunnianhimoisia tavoitteita ei oikein voi laatia, ja joutunen luopumaan aiemmasta 100 000 € tavoitteestani. Tai on tuo tavoite vielä ihan mahdollinen, mutta hieman eri syystä ja eri muodossa kuin aikaisemmin, joten en pidä sitä enää samana asiana. Jätän tämän jutun tarkoituksella hieman epämääräiseksi, joten ei kannata kysellä tarkennuksia. Palaan asiaan sopivalla hetkellä sopivaksi katsomallani tavalla.