lauantai 21. marraskuuta 2015

Katse vuodessa 2016

Työkiireiden takia kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Vuosi kuitenkin lähestyy loppuaan ja on aika alkaa miettiä ensi vuoden tavoitteita.

Laskelmieni mukaan 17 000 - 20 000 euroa saattaisi olla realistinen säästötavoite seuraavalle vuodelle olettaen, että tuloni ja menoni pysyvät nykyisellä tasollaan. Tuohon lukemaan siis sisältyisivät vuoden 2015 tavoin sekä sijoitukset että lainanlyhennykset.

Menojen pysyminen ennallaan on toivottavasti enemmänkin pessimistinen kuin optimistinen arvio. Olen tehnyt laskelmia, joiden mukaan voisin muuttamalla asumisjärjestelyjä vuokra-asumisesta omistusasumiseen ja lähemmäs työpaikkaani saada säästöjä noin 100 €/kk. Pitäisi vaan löytää se oikea kämppä ostettavaksi ja pitäisi myös kaivaa lainalle vakuudet jostain. Vakuuksien osalta riittäisi melkeinpä pelkkä pankin vaihto Danskeen, joka antaa asunnoille suuremman vakuusarvon kuin muut.

Menoja pienentäisi myös, jos saisin otettua itseäni niskasta kiinni noiden ruokailujen kanssa. Nyt on tullut syötyä aivan liian kalliisti ja epäterveellisesti. Ruokapuolelta olisi helposti irrotettavissa toinen 100 €. Lainojen kilpailutus myös tuonee lisää säästöjä.

Menojen lisäyksenä saattaa puolestaan tulla ulkomaanmatka tässä jossain välissä. Tarkempia suunnitelmia tämän ajankohdasta tai hinnasta ei ole, mutta alkaa olla sellainen olo, että olisi hyvä käydä vähän kauempanakin lomailemassa.

Tulopuolella samoin arvioni tulojen ennallaan pysymisestä on todennäköisesti turhan pessimistinen. Eiköhän tuossa keväällä/kesällä tarkasteta palkkaa ylöspäin. Koen tällä hetkellä, että minulla on varsin hyväkin mahdollisuus vaikuttaa tulojeni kasvuun tekemällä työni hyvin. Osittain senkin takia keskittymiseni on tällä hetkellä selvästi enemmän työni tekemisessä kuin menojen minimoinnissa. Suurin syy on työni mielenkiintoisuudessa, mutta myös vaurastumisen vauhdin kannalta työni on tällä hetkellä tehokkaampi tapa rikastua kuin nuukailu.

Virallinen tavoitteen asettaminen tulee myöhemmin, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää tältä.

2 kommenttia:

  1. Ihan realistisilta vaikuttavat nuo tavoitteesi. Olen itsekin miettinyt että joku 20 000€ olisi realistinen säästötavoite minulle ensi vuonna. Palkankorotusta odottelen nyt kolmatta vuotta, mutta tuntuu että vain yritystä vaihtamalla saisi palkkaa nostettua. En ole vielä kuitenkaan tähän touhuun ryhtynyt vaan odottelen ihan rauhassa mitä tuleman pitää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3 vuotta on kyllä pitkä aika. Hyvän ja mukavan työpaikan löytäminen voi toisaalta olla sen verran vaikeaa, että ihan pelkän palkan takia en vaihtaisi työpaikkaa, jos muuten viihtyisin työssäni. Se, että onko taloudellisesti riippumaton vuonna 9 vai vuonna 10, ei loppujen lopuksi ole kovinkaan iso asia.

      Poista