sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus helmikuu 2016

Helmikuussa sain pitkästä aikaa säästöön kohtuullisen summan rahaa. Näin suurta summaa en ole viime vuoden huhtikuun jälkeen saanut säästettyä. Helmikuussa säästöön jäi 1448 € tuoden vuoden 2016 kokonaissäästösummaksi 2118 €. Pitkä on vielä matka koko vuoden tavoitteeseen (17 000 €), mutta jos loppuvuosi pysyy helmikuun tahdissa, niin pääsen jo aika lähelle tavoitettani. Mahdolliset bonukset, lomarahat ja palkankorotukset riittänevät paikkaamaan loppusumman.

Viime säästökatsauksessani en odottanut helmikuun säästösummalta suuria, mutta näemmä olin väärässä. Pitää kulupuolta analysoidessani katsoa, mistä nuo eurot oikein irtosivat. Tai tarkemmin ottaen, mihin ne jättivät menemättä. Eipä tässä tällä kertaa taida suurempaa kerrottavaa olla, joten liitän vain alle perinteisen kuvion ja se on sitten siinä.





keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Miltä tuntuu olla väärässä?

Kaksi ihmistä on eri mieltä asiasta. Toinen on kouluttautunut juuri tähän alaan ja hän on käyttänyt valtavasti aikaa tutustuakseen aiheeseen. Toinen puolestaan on lukenut pari artikkelia netistä ja on niiden perusteella muodostanut mielipiteensä.

Kumman uskot olevan todennäköisemmin oikeassa?

Entä jos tuo jälkimmäinen henkilö oletkin sinä? Kumpi silloin on oikeassa?

Jos vastasit rehellisesti, niin vastauksesi todennäköisesti vaihtui sen mukaan, mihin rooliin ajattelet itsesi. Miksi näin käy?

Ongelmanahan on, että väärässä oleminen tuntuu täsmälleen samalta kuin oikeassa oleminen. Ja kun tuntee olevansa oikeassa, edes hyvät perustelut eivät yleensä riitä mielipiteen muuttamiseen. Vasta kun ihminen tajuaa olleensa väärässä, se alkaa tuntua pahalta. Mahdollisesti osittain tämän pahan olon välttämiseksi ihmiset kuluttavat niin paljon energiaa sen miettimiseen, miksi he ovat oikeassa, sen sijaan, että he miettisivät, mikä todellisuudessa on parhaiten perusteltu mielipide.

Itselläni töissä ajoittain vastaan tulee tilanne, jossa koen toisen olevan pahasti väärässä. Yritän kuitenkin väittää liian suoria syytöksiä, koska saatan hyvinkin olla väärässä ja ihmiset ottavat tällaiset syytökset usein todella henkilökohtaisesti (etenkin silloin, kun he oikeasti ovatkin oikeassa). Olen kokenut paljon paremmaksi toimintatavaksi ensin kysyä, miksi toinen on päätynyt juuri siihen ratkaisuun, ennen kuin alan sanelemaan, miten asia mielestäni pitäisi hoitaa.

Pyrin myös välttämään sanan "virhe" käyttämistä sähköposteissani. Vaikka olisinkin oikeassa, niin ihmiset eivät pidä siitä, että heidän virheitään osoitellaan heille. Toinen hyvä syy sanan välttämiselle on luonnollisesti se, että varsin usein "virhe" ei ollutkaan virhe. Minusta on vain tuntunut, että olen oikeassa, vaikka näin ei ollutkaan. On myös hyvä tajuta, että väärässä olemisen huomaaminen tuntuu huomattavasti vähemmän pahalta, kun ei ole sitä ennen haukkunut toista "typerän virheen tekemisestä".

Suosittelisinkin kaikkia vähän hanakammin kyseenalaistamaan oma oikeassa oleminen ja olemaan vähän herkempiä hyväksymään, että joku toinen saattaakin osata asian itseä paremmin.



Tämän kirjoituksen tausta-ajatus on hyvin pitkälle poimittu alla olevasta TED-puheesta. Suosittelen katsomaan sen kokonaisuudessaan.




keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ihmiset ovat ahneita ja laiskoja - ja se ei ole paha asia

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen perusluonne on olla ahne ja laiska. Enkä tarkoita tätä ollenkaan siten, että pitäisin ihmistä perustavanlaatuisen pahana olentona, vaan mielestäni kyse on neutraaleista ominaisuuksista, jotka voivat johtaa niin hyvään kuin pahaankin. Usein ahneus ja laiskuus kuitenkin mielletään negatiivisiksi piirteiksi, joten yritän tässä hieman selvittää, miksi näin ei välttämättä ole.

Ensin minun pitänee hieman avata käyttämiäni käsitteitä. Kun sanon, että ihminen on ahne, tarkoitan, että hän haluaa aina vaan enemmän ja enemmän. Laiskuudella taas tarkoitan, että ihminen haluaa tehdä mahdollisimman vähän töitä saadakseen sen, mitä hän ahneudessaan kaipaa.

Minua ärsyttää valtavasti se ay-liikkeen tekopyhyys, jota he osoittavat kutsuessaan työnantajia ahneiksi. Sehän on juuri ay-liike, joka ahneudessaan vaatii lisää, ja laiskuudessaan vaatii, että heidän pitää tehdä mahdollisimman vähän saadakseen sen. Työntekijä- ja työnantajapuolen ahneudet eivät poikkea toisistaan yhtään, koska molemmat haluavat täsmälleen samaa asiaa - enemmän.

Suurin ero osapuolten välillä löytyykin sieltä laiskuuden puolelta. Samalla kun työntekijäpuoli haluaa tehdä vähemmän, niin työnantajapuolella ainakin tietty osa on ymmärtänyt, että saadakseen lisää on tehtävä lisää. Pientä nyrkkipajaa ei kasvateta pörssiyritykseksi ilman, että tekee enemmän ja paremmin kuin muut.

Tästä käykin ilmi näiden ihmisen kahden peruspiirteen välinen ristiriita. Maksimaalinen ahneus yhdistettynä maksimaaliseen laiskuuteen, johtaa lähes väistämättä pettymykseen. Vain luopumalla hieman laiskuudestaan, voi ihminen realistisesti odottaa pystyvänsä tyydyttämään ahneutensa. Mitä ahneempi ihminen aikoo olla (eli mitä enemmän hän haluaa saada ja saavuttaa), sitä vähemmän hän voi olla laiska. Ahneen on riskeerattava, että hän tekee turhaakin työtä. Se, että tekee "juuri ja juuri tarpeeksi", ei välttämättä riitä. Saavuttaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen on tehtävä kaikkensa, ja siinä vaiheessa laiskuus katoaa yhtälöstä. Tuolloin ahneus voittaa laiskuuden.

Toivoisin, että voisimme kaikki ymmärtää ja hyväksyä, että se meidän naapurin ahneus ei välttämättä ole yhtään sen pahempaa kuin meidän oma ahneutemme. Meidän on lakattava esittämästä pyhimystä ja uskottelemasta itsellemme ja muille, että olemme nöyryydessämme ja vaatimattomuudessamme muita parempia. Tai että olemme ahkeria työntekijöitä, kun taas ne muut ovat ne, jotka venyttävät kahvitaukoja jättäen työt meidän ahkerien hoidettavaksi. Tosiasiassa olemme kaikki lähes samalla viivalla ja harvassa ovat ne, jotka todellisuudessa ovat valmiita pistämään kaikkensa peliin.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Imperiumin rakentaminen omistajan edun esteenä - case Sponda

Nyt osakekurssien laskiessa on taas entistä selkeämpi, että osa yhtiöistä voisi kaikista parhaiten ajaa osakkeenomistajiensa etua ostamalla takaisin omia osakkeitaan markkinoilta. Käytän asiaa havainnollistaakseni esimerkkinä Spondaa, mutta montaa muuta yhtiötä asia koskisi ihan samalla tavalla.

Spondan oma pääoma on 1583,2 miljoonaa ja sillä on liikkeellä 283,1 miljoonaa osaketta. Jos Sponda käyttäisi kassavaroistaan 100 miljoonaa omien osakkeiden ostoon esimerkiksi hinnalla 3,53 €/osake, se voisi ostaa n. 10 % omista osakkeistaan, mikä tarkoittaisi, että Spondan osakkeenomistajien osakekohtainen osuus yhtiön omasta pääomasta nousisi 5,26:stä 5,45 euroon per osake. Tämä on noin 3,7 %:n nousu. Myös osakekohtaiset tuottoluvut ovat luonnollisesti nousseet myös, koska sama vanha tuotto jakautuu vähemmälle osakemäärälle. Toisin kuin omaan pääomaan, tuottoon operaatio ei vaikuta, koska se on tehty vapaana olevilla kassavaroilla, joita Spondalla oli tilinpäätöstietojen mukaan 220 miljoonaa. Näin ollen esimerkiksi 0,78 euron EPS on osakkeiden oston jälkeen 0,87 €, eli on saatu yli 11 %:n kasvu.

Toki voi olla epärealistista ostaa 10 % osakekannasta ilmoittamallani 3,53 €:lla, vaikka se onkin korkeampi kuin tämän hetken markkinahinta 3,46 €. Jos nostetaankin ostohintaa neljään euroon. Tuolloin osakkeita saataisiin 100 miljoonalla hankittua 25 miljoonaa kappaletta eli 8,8 % osakekannasta. Osakekohtainen oma pääoma nousisi 2,3 %:lla ja tulos per osake 9,7 %:lla. Varsin hyvältä kuulostavia kasvulukuja mielestäni.

Miksi yhtiöt eivät sitten tee näin (pl. Tehcnopolis, joka aloitti syksyllä omien ostot ja jatkoi ostoja tulosjulkistukseensa asti)? Uskoisin, että kyse on yritysjohtajien halusta rakentaa ympärillensä entistä isompaa imperiumia. Osakkeenomistajien etu saattaa kiinnostaa johtajia, mutta oma etu kiinnostaa kuitenkin hieman enemmän. Kun kysytään, tehdäänkö investointi, joka kasvattaa yhtiön liikevaihtoa ja markkina-arvoa (keinotekoisesti osakeannilla), mutta pienentää osakekohtaisia lukuja liudentumisen ja liian alhaisen tuoton takia, niin yrityksen johto haluaa tehdä investoinnin, koska isomman firman johtaminen on hienompaa ja siitä voi vaatia isompaa palkkaa.

Kun vaihtoehtona on epäseksikäs omien osakkeiden osto, josta omistajat hyötyisivät välittömästi ja huomattavasti pienemmällä riskillä ja pienemmillä transaktiokustannuksilla, mutta jota iso osa osakkeenomistajista, yritysjohtajista ja analyytikoista ei ymmärrä (muuten kuin "Nokia menetti miljardeja ostamalla omia" -tasolla), niin on helppo valita se imperiumin rakentelu. Onhan se paljon tylsempää antaa jollekin pankille ohjeet omien ostamiseen ja vain odotella tuloksia kuin käydä pitkiä neuvotteluja satojen miljoonien kiinteistöistä, mikä saa tuntemaan itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Omistajaa toisaalta ei kiinnosta johdon ego vaan tuotot.

Jos pörssiyhtiöiden omistus olisi keskitetympää, olisi helppo vaatia johtajien päätä vadille tästä oman edun tavoittelusta ja/tai ammattitaidottomuudesta, mutta nykyisellä hajautetun omistuksen mallilla johtoporras saa pyörittää bisnestään suhteellisen vapaasti. "Liiketoimintaamme on ostaa kiinteistöjä, eikä omia osakkeita" -selitys menee heittämällä läpi. Käsittääkseni johdon tehtävä on maksimoida osakkeenomistajien etua ja liiketoiminta on vain yksi tapa toteuttaa sitä. Täysin älyttömistä "jaetaan osinkoa ja heti perään järjestetään osakeanti" -yhdistelmästäkään ei välitä kuin muutamat kauppalehden keskustelupalstan kirjoittelijat. Jos meidän firmassa ehdottaisin tuollaista, niin ansaitsisin saada välittömästi potkut.

Mitä mieltä sinä olet? Oliko Spondan päätös ostaa Forum 4,9 %:n nettotuotolla yli puolen miljardin hintaan imperiumin rakentamista vai oikeasti osakkeenomistajien edun mukaista? Olisiko osakkeenomistajien etuja paremmin ajanut omien osakkeiden osto? Tai vaikka kauppalehden keskustelupalstalla heitetyn ajatuksen mukainen koko Technopolisin osto (nykyinen markkina-arvo alle 400 miljoonaa ja tuotto-odotus yli 10 %)?

Olisivatko Fortumin ylimääräiset miljardit sijoitettavissa parhaiten ostamalla energiayhtiötä nimeltä Fortum?


tiistai 9. helmikuuta 2016

Laskufiiliksiä

Alkuvuoden synkkä pörssitaival on varmasti aiheuttanut suuria tunteita monissa sijoittajissa, joten ajattelin avata vähän, miten itse suhtaudun tähän.

Normaalisti tällaisten laskujen jälkeen olen kironnut, kun ei ole enää rahaa sijoitettavaksi, kun kerran halvalla saisi. Tällä kertaa jokin on kuitenkin toisin. Enkä tarkoita sitä, että minulla olisi tällä kertaa rahaa sijoitettavaksi.

Mikä nyt on toisin, on se, että tällä hetkellä pidän laskun jatkumista todennäköisempänä kuin nopeaa palautumista. Näin ollen minulla ei ole ostojen kanssa samaa kiireen tunnetta kuin viime vuosien pikkupaniikkien aikana. Voin hyvin odotella palkkaani, kun kerran vaikuttaa siltä, että myöhemmin tehty ostos on samalla halvemmalla tehty ostos.

En kuitenkaan halua alkaa kalastelemaan pohjia ja viivästyttämään ostoja entisestään, koska silloin helposti käy niin, että nousun alkaessa jään auttamattomasti kyydistä. Osakkeiden hinnat alkavat olla varsin kohtuullisia jo nyt (toisin kuin esimerkiksi vuosi sitten tähän aikaan). Pitkällä tähtäimellä kohtuullinen tuotto riittää ihan hyvin, joten en tarvitse parasta mahdollista hintaa. Näin ollen suurin piirtein palkan tahtiin ostelu riittänee tällä hetkellä. Onneksi jatkossa palkasta pitäisi jäädä vähän enemmän kouraan ja lisäksi kuukauden päästä tiedossa olisi tulospalkkiokin.

Toisaalta minua ei haittaisi olla väärässäkään. Jos kurssilasku jää tälläkin kertaa lyhytikäiseksi, niin salkussa on jo nyt ihan kivasti tavaraa kohtuullisella hinnalla. Osingotkin lämmittävät mukavasti, oli kurssitaso mitä tahansa.



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuluraportti tammikuu 2016

Tammikuussa rahaa meni 1285 €. Korkealta kuulostavasta summasta huolimatta pidän kuukautta varsin onnistuneena kulujen puolesta. En ostanut juurikaan mitään ylimääräistä. Yksi reissu kunnon ravintolaan (+ muutama pikaruokaravintolakäynti) tuli tehtyä, mutta se on ihan hyväksyttävää. Melkeinpä olisi jopa voinut mennä useamminkin rahan ja ajankäytön puolesta, mutta painon takia pitää hillitä itseäni.

Ruokaan ja kauppoihin meni vain noin 330 €, mikä on yli satasen vähemmän kuin viime vuonna meni keskimäärin. Sain tosin joululahjaksi S-ryhmän lahjakortin ja vähän käteistä, niin ihan täyttä totuutta tuo lukema ei kerro. Todellinen lukema olisi ehkä ollut n. 400 €. Tavallista vähemmän meni joka tapauksessa.

Varsinainen syy kuukauden suurille kuluille löytyi siitä, että tammikuulle sattui osumaan 150 € suuruinen vakuutuslasku, oli vuoroni maksaa vastike ja lisäksi tietokoneeni sattui hajoamaan ja oli vähän pakko ostaa uusi. Tämän osalta tosin vähän kaduttaa, että menin ostamaan liian halvan koneen (300 €). Odotin, että kun edellisen koneen ostamisesta on kerran niin kauan, niin halpakin kone olisi parempi kuin edellinen. Lisäksi ostin koneeni alennusmyynnistä, niin odotin, ettei se ihan näin huono olisi, kun kerran alkuperäinen hinta oli satasen kalliimpi. Istun kuitenkin niin paljon tietokoneen ääressä, että sen olisi hyvä toimia kunnolla.

No yritän nyt pärjätä tämän kanssa nyt vuoden pari ja sitten varmaan panostan vähän enemmän parempaan koneeseen. Vuoden pitoajalla tuo koneen hankintahinta olisi noin 25 € per kuukausi, joten ihan valtavaa rahanhukkaa tämäkään virhe ei onneksi ollut.

Muuta erikoista kulujeni puolesta ei ollut, joten kuukausi oli tosiaan ihan onnistunut rahanmenosta huolimatta.

Työn kuluhin meni tavanomaista tasoa olevat 484 €.




torstai 4. helmikuuta 2016

Lainojen kilpailutuskierros

Edellisessä kirjoituksessani kerroin kilpailuttaneeni lainani. Olin työni puolesta kilpailuttamassa työnantajayritykseni lainoja, joten sen puolesta oli luonnollinen hetki kilpailuttaa omanikin. Muutaman tarjouksen saatuani otin yhteyttä omaan pankkiini ja pyysin heiltäkin tarjousta. Kuukausi kului ja mitään ei kuulunut.

Odoteltuani tarpeeksi otin pankkiin yhteyttä ja kyselin, että eikö viestini ole tullut perille. Vastauksessa vastattiin alkuperäisen viestini kysymyksiin (eli viesti oli tullut perille), mutta ei selitetty viivästystä tai pyydetty sitä anteeksi. Ei siis lainkaan hyvä alku vanhalta pankiltani.

Tämän jälkeen pankkini kertoi, ettei voi antaa samanlaista tarjousta kuin toinen pankki oli jo tarjonnut. Kyse oli siis muista kuin lainan korkoa koskevista ehdoista. Tämä asetti heidät selvästi huonompaan asemaan kuin kilpailijansa, mutta heillä olisi silti ollut mahdollisuus pitää asiakkaansa, jos olisivat muuten antaneet hyvän tarjouksen.

Tarjousta ei kuitenkaan kuulunut. Kun kaksi kuukautta oli kulunut ensimmäisestä viestistäni, päätin, että pankki saa vaihtua, vaikka antaisivat kuinka hyvän tarjouksen. Asiakaspalvelu oli ollut niin luokattoman huonoa, että sitä ei enää rahallakaan ratkaista. Toisaalta oli selvää, että tarjous olisi ollut selvästi huonompi kuin se tarjous, joka minulla jo oli. Mitään tarjousta ei kuitenkaan koskaan kuulunut.

Jo edellisellä kerralla, kun tarvitsimme pankista lisää lainaa, minulla oli olo, että pankki yrittää vähän liikaa kyykyttää meitä. Tämä oli siis henkilökohtainen kokemukseni, joka ei välttämättä vastannut todellisuutta, mutta kyllähän asiakaspalvelija vastaa asiakkaan kokemuksesta, vaikka kokemus olisikin "väärä". Tuolloin pysyimme kuitenkin vielä vanhan pankkimme asiakkaana huonosta kokemuksesta huolimatta.

Tällä kertaa kärsivällisyyteni loppui kuitenkin kesken. Hyvällä asiakaspalvelulla olisimme saattaneet pysyä tutussa ja turvallisessa pankissa, vaikka rahan hinta olisi ollut hieman muita korkeampikin, mutta tällä kohtelulla en kyllä samaan konttoriin enää palaa.

Saadun palvelun osalta kyse on tietysti enemmänkin henkilö-/konttorikohtaisesta kokemuksesta kuin koko pankista. En siis täysin sulje pois paluuta Nordean asiakkaaksi johonkin toiseen konttoriin. Tämän kokemuksen perusteella en kuitenkaan sijoittaisi Nordean osakkeisiin. Muiltakin olen kuullut negatiivisista kokemuksista Nordean kanssa. Pankki on jäykkä ja byrokraattinen. Niinä aikoina, kun otin ensimmäisen asuntolainan Nordeasta, Nordea tarjosi marginaalivertailuissa usein halvimmasta päästä olevia lainoja. Kun samoja vertailuja katsoo nyt, Nordea on yleensä siellä kalleimmassa päässä. Nordean omistajat voivat pitää tätä hyvänä asiana, mutta itse näen, että pankin nykyiset toimintatavat johtavat väistämättä markkinaosuuden menetyksiin.

Mutta takaisin lainojen kilpailuttamiseen. Sain lainojen keskimääräistä marginaalia alas (vanhimmista nousi, mutta uudemmasta isosta lainasta alas), minkä lisäksi maksuaikataulun viilaus laski kuukausittain maksettavaa summaa. Nykyään sijoitusasunnoista jää hieman rahaa kouraankin lyhennysten jälkeen, kun aikaisemmin kaikki meni, mikä tuli. Tuo kassavirtavaikutus on melkeinpä korkoprosenttia tärkeämpi seikka, koska se tuo elämään tiettyä turvallisuutta.

Tämän tarkempia tietoja en ajatellut lainojen kilpailutuksesta kertoa. Pakettini oli niin erikoislaatuinen (neljä eri lainaa) ja laaja, että se ei todennäköisesti olisi vertailukelpoinen muiden tilanteisiin, joten en koe esimerkiksi marginaalien kertomista mielekkäänä. Oman marginaalisihan saat selvitettyä kysymällä sitä pankeilta. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että laskin säästäväni pankin vaihdolla yli 500 € per vuosi.


(EDIT: Asiaa mietittyäni en keksinyt yhtään oikeasti hyvää syytä olla kertomatta marginaalejani, joten kerron ne sittenkin. Jotenkin se vaan tuntui asialta, jonka alkuperäistä tekstiä kirjoittaessani halusin pitää salassa, mutta ei sille tosiaan mitään hyvää syytä ole. Asuntolainan marginaaliksi tuli 0,82 % ja sijoitusasuntojen marginaaliksi 0,92 %. Lisäksi olisin saanut ostaa itselleni työasunnon tuolla asuntolainan marginaalilla, mutta se jää nyt hankkimatta. Neljännestä lainasta kerron ehkä myöhemmin.)


maanantai 1. helmikuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus tammikuu 2016

Nyt kun vihdoin sain asetettua itselleni tavoitteen vuodelle 2016, onkin jo aika raportoida ensimmäisen kuukauden säästömäärät. Tammikuun säästösumma oli 670 €. Summa olisi ollut yli tonnin, jos helmikuun alussa ei erääntyisi veromätkyjen toinen erä. Mätkyjä en raportoi kuluissa, koska en ole normaaleja ennakonpidätyksiäkään kuluiksi määritellyt. En myöskään pidä mätkyihin meneviä rahoja sijoituksina toisin kuin muiden velkojen maksua.


Helmikuussakaan en tule saamaan kasaan suuria säästösummia, koska tietokoneeni hajosi ja jouduin ostamaan uuden. Tämä tulee maksettavaksi luottokorttilaskun muodossa vasta helmikuussa, joten tammikuun sijoituslukuihin tuo ostos ei vielä vaikuttanut. Kirjaustapani takia se tosin näkyy kulupuolella jo tammikuussa.

Kulupuolelta kuuluu kuitenkin hyvääkin. Lainojen kilpailutus ja asumisjärjestelyjen muutos tuo alustavien laskelmieni perusteella n. 150-200 € kuukausittaisen säästön. Näillä on iso vaikutus koko vuoden säästömääriin.

Koko projektin ajalta on tällä hetkellä säästöön laitettuna 31 962 €.