sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuluraportti tammikuu 2016

Tammikuussa rahaa meni 1285 €. Korkealta kuulostavasta summasta huolimatta pidän kuukautta varsin onnistuneena kulujen puolesta. En ostanut juurikaan mitään ylimääräistä. Yksi reissu kunnon ravintolaan (+ muutama pikaruokaravintolakäynti) tuli tehtyä, mutta se on ihan hyväksyttävää. Melkeinpä olisi jopa voinut mennä useamminkin rahan ja ajankäytön puolesta, mutta painon takia pitää hillitä itseäni.

Ruokaan ja kauppoihin meni vain noin 330 €, mikä on yli satasen vähemmän kuin viime vuonna meni keskimäärin. Sain tosin joululahjaksi S-ryhmän lahjakortin ja vähän käteistä, niin ihan täyttä totuutta tuo lukema ei kerro. Todellinen lukema olisi ehkä ollut n. 400 €. Tavallista vähemmän meni joka tapauksessa.

Varsinainen syy kuukauden suurille kuluille löytyi siitä, että tammikuulle sattui osumaan 150 € suuruinen vakuutuslasku, oli vuoroni maksaa vastike ja lisäksi tietokoneeni sattui hajoamaan ja oli vähän pakko ostaa uusi. Tämän osalta tosin vähän kaduttaa, että menin ostamaan liian halvan koneen (300 €). Odotin, että kun edellisen koneen ostamisesta on kerran niin kauan, niin halpakin kone olisi parempi kuin edellinen. Lisäksi ostin koneeni alennusmyynnistä, niin odotin, ettei se ihan näin huono olisi, kun kerran alkuperäinen hinta oli satasen kalliimpi. Istun kuitenkin niin paljon tietokoneen ääressä, että sen olisi hyvä toimia kunnolla.

No yritän nyt pärjätä tämän kanssa nyt vuoden pari ja sitten varmaan panostan vähän enemmän parempaan koneeseen. Vuoden pitoajalla tuo koneen hankintahinta olisi noin 25 € per kuukausi, joten ihan valtavaa rahanhukkaa tämäkään virhe ei onneksi ollut.

Muuta erikoista kulujeni puolesta ei ollut, joten kuukausi oli tosiaan ihan onnistunut rahanmenosta huolimatta.

Työn kuluhin meni tavanomaista tasoa olevat 484 €.




2 kommenttia:

  1. Tarkoitatko työn kuluilla matkoja ja työpaikkaruokailua?

    t: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on työasunnon vuokra ja "normaalin" määrän ylittävät polttoainekulut sekä hieman jotain muita auton kuluja, jotka ylittävät "normaalin".

      Työpaikkani sijaitsee nimittäin eri paikkakunnalla kuin varsinainen asuntoni.

      Tarkoituksenani on, että työn kuluihin tulee merkatuksi ne asiat, jotka ihan vähintään katoavat heti, jos nykyinen työsuhteeni loppuu. Oikeasti säästyvä summa olisi todennäköisesti selvästi korkeampi, koska olen aika varovaisesti kirjaillut juttuja tuonne työn kuluihin. Jos en erottelisi toisella paikkakunnalla sijaitsevasta työstä aiheutuvia ylimääräisiä kuluja, niin laskelmani antaisivat ihan väärän kuvan elinkustannuksistani.

      Poista