keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Miltä tuntuu olla väärässä?

Kaksi ihmistä on eri mieltä asiasta. Toinen on kouluttautunut juuri tähän alaan ja hän on käyttänyt valtavasti aikaa tutustuakseen aiheeseen. Toinen puolestaan on lukenut pari artikkelia netistä ja on niiden perusteella muodostanut mielipiteensä.

Kumman uskot olevan todennäköisemmin oikeassa?

Entä jos tuo jälkimmäinen henkilö oletkin sinä? Kumpi silloin on oikeassa?

Jos vastasit rehellisesti, niin vastauksesi todennäköisesti vaihtui sen mukaan, mihin rooliin ajattelet itsesi. Miksi näin käy?

Ongelmanahan on, että väärässä oleminen tuntuu täsmälleen samalta kuin oikeassa oleminen. Ja kun tuntee olevansa oikeassa, edes hyvät perustelut eivät yleensä riitä mielipiteen muuttamiseen. Vasta kun ihminen tajuaa olleensa väärässä, se alkaa tuntua pahalta. Mahdollisesti osittain tämän pahan olon välttämiseksi ihmiset kuluttavat niin paljon energiaa sen miettimiseen, miksi he ovat oikeassa, sen sijaan, että he miettisivät, mikä todellisuudessa on parhaiten perusteltu mielipide.

Itselläni töissä ajoittain vastaan tulee tilanne, jossa koen toisen olevan pahasti väärässä. Yritän kuitenkin väittää liian suoria syytöksiä, koska saatan hyvinkin olla väärässä ja ihmiset ottavat tällaiset syytökset usein todella henkilökohtaisesti (etenkin silloin, kun he oikeasti ovatkin oikeassa). Olen kokenut paljon paremmaksi toimintatavaksi ensin kysyä, miksi toinen on päätynyt juuri siihen ratkaisuun, ennen kuin alan sanelemaan, miten asia mielestäni pitäisi hoitaa.

Pyrin myös välttämään sanan "virhe" käyttämistä sähköposteissani. Vaikka olisinkin oikeassa, niin ihmiset eivät pidä siitä, että heidän virheitään osoitellaan heille. Toinen hyvä syy sanan välttämiselle on luonnollisesti se, että varsin usein "virhe" ei ollutkaan virhe. Minusta on vain tuntunut, että olen oikeassa, vaikka näin ei ollutkaan. On myös hyvä tajuta, että väärässä olemisen huomaaminen tuntuu huomattavasti vähemmän pahalta, kun ei ole sitä ennen haukkunut toista "typerän virheen tekemisestä".

Suosittelisinkin kaikkia vähän hanakammin kyseenalaistamaan oma oikeassa oleminen ja olemaan vähän herkempiä hyväksymään, että joku toinen saattaakin osata asian itseä paremmin.



Tämän kirjoituksen tausta-ajatus on hyvin pitkälle poimittu alla olevasta TED-puheesta. Suosittelen katsomaan sen kokonaisuudessaan.




2 kommenttia:

  1. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Itse lauon helposti totuuksia, joita sitten jälkikäteen mietin että tuon olisi voinut esitää ennemminkin mielipiteenä. Sekin on taitolaji, tunnustaa milloin kyseessä on vain oma mielipide ja milloin tutkimuksiinn perustuva fakta.

    Syyttely tai virheestä "nöyryyttäminen" ei useinkaan tuo toivottua lopputulosta. Niiden välttäminen on vaikeaa, varsinkin jos on itse perehtynyt ja kouluttautunut asiassa niin itselle itsestäänselvän asian selittäminen tuntuu toisinaan turhauttavalta. Tätä saa varmasti kohdata monissa ammateissa, mutta ainakin omasta mielestäni esimerkiksi lääkärin ammatissa se on yksi alan varjopuolista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ennen tapana sanoa kaikkeen "minä luulen", "muistaakseni", "minun mielestä" tms. Jotenkin epäonnistumisen pelko teki sen, että en halunnut varmojakaan asioita sanoa varmaksi. Tuollaisen pehmennyksen kanssa esitettynä väärässä olo ei ollut niin paha kuin jos olisin esittänyt saman asian varmana tietona. Vanhemmiten olen ymmärtänyt jättää nuo tarpeettomissa tilanteissa pois, kun ne turhaan heikentävät viestin tehoa ja asettavat minut huonompaan asemaan kuin mahdollinen toinen osapuoli, joka esittää omat luulonsa varmana tietona. Eikä se nyt maailmaa kaada vaikka väittäisinkin tietäväni jotain ja huomaisin lopulta olleeni väärässä.

      Poista