sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Odota vähän - vaadi paljon

Viime kirjoituksessani kerroin siitä, kuinka elämästään voi tehdä onnellisempaa odottamalla vähemmän elämältä. Tämän ohjeen voi helposti viedä liian pitkälle ja päätellä, että kannattaisi elää mahdollisimman nöyrää ja vaatimatonta elämää, ilman minkäänlaisia toiveita ja unelmia. Joillekin se voi sopiakin, mutta uskoisin ihmisluonteen olevan sellainen, ettei tuo vaihtoehto sopisi läheskään kaikille. Moni meistä haluaa unelmoida ja asettaa itselleen vaativia tavoitteita, joita kohti voi mennä.

Näin ollen koen tarpeelliseksi erottaa odotukset siitä, mitä ihminen vaatii itseltään. Vaikka on tärkeää pitää odotukset kohtuullisina ja realistisina, tämä ei tarkoita, että itseään kannattaisi päästää helpolla. Mielestäni ihmisillä tulisi olla suhteellisen korkea vaatimustaso itseään ja omaa toimintaansa kohtaan, mikä puolestaan johtaa helposti odotusten täyttymiseen ja ylittymiseen jopa yrittämättä. Vaatimustaso on siis omaa käyttäytymistä koskeva sisäinen seikka, kun taas odotukset ovat ne ulkoiset tekijät, jotka seuraavat osittain vaatimustasosta, mutta myös muista seikoista, kuten sattumasta.

Koko tämä vaatimustasoajattelu lähti oikeastaan työkaverini kanssa käymästäni keskustelusta, jossa hän kertoi, ettei ollut koskaan kiinnostunut koulunkäynnistä tai pitänyt sitä erityisen tärkeänä, eikä hän siten pärjännytkään siellä erityisen hyvin. Aloin miettiä, että itsekään en ollut kiinnostunut monesta aineesta, enkä pitänyt niitä tärkeänä, mutta siitä huolimatta sain niistä ihan ok arvosanoja. Syyksi arvosanoilleni keksin sen, että minä vaan vaadin itseltäni tietynlaista suoritustasoa opintojeni suhteen, vaikka kyseessä olisikin aine, josta en niin välittäisi. Kiinnostavista ja tärkeistä aineista vaatimustasoni oli sellainen, että lopputuloksena oli arvosana 9 tai 10, kun taas vähemmän tärkeissä riitti 7 tai 8. Tai arvosana 7 oikeastaan harmitti, mutta ei liikaa.

En tiedä, kuinka paljon noihin aikoihin erotin saadun arvosanan tehdystä työstä, mutta näkisin, että tuolloinkin tiesin, että tietyllä työllä saan lähtökohtaisesti tietyn tuloksen. Tiesin, että jos tekisin enemmän töitä, saisin paremmat arvosanat, mutten kokenut sitä lisätyötä sen vaivan arvoisena. Jos vaatimustasoni olisi ollut korkeampi, olisin varmasti pystynyt parempaankin, mutta en pitänyt vaatimustason nostoa tärkeänä. Näin jälkeenpäin asiaa miettien pidän päätöstäni järkevänä. Kasvien tai kaupunkien nimien ulkoa opettelulla ei vain ole minulle mitään arvoa. Minun ei mielestäni tarvitse muistaa, minä vuosina Marcus Aurelius hallitsi Roomaa. Tästä huolimatta koin tärkeäksi tehdä tietyn määrän työtä koskien myös noita aineita. Tekemäni työ puolestaan johti tiettyihin arvosanoihin.

Samoin, kun nyt vanhemmalla iällä vaadin itseltäni paljon liittyen itselleni tärkeisiin asioihin, se johtaa siihen, että saavutan elämässäni paljon - jopa enemmän kuin odotan, tarvitsen tai ehkä edes haluan. En tarvitse miljoonaa, mutta minun on vaikea nähdä, miten en olisi miljonääri kuollessani. Nyt on myös pakko myöntää, että jopa odotan sitä. Jos en ole eläköityessäni miljonääri, jotain on täytynyt mennä pahasti vikaan. Tai sitten olen syystä tai toisesta muuttanut radikaalisti elämääni. Tuollainen radikaali muutos voisi olla päätös lakata tekemästä töitä taloudellisen riippumattomuuden saavutettuani, mutta on vaikea nähdä, että jaksaisin olla ilman mielekästä työtä päivieni täytöksi.

Korkea vaatimustaso voi toisaalta myös aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia ympäröivissä ihmisissä. Kun sanon, että minulle ei riitä se, mitä he vaativat itseltään, he ottavat sen itseensä kohdistuvana kritiikkinä - mitä se ei tietenkään (yleensä) ole. Vaikka olenkin urheilullinen ja painoni ei ole liian korkea, niin minulla on silti oikeus laihduttaa, vaikka ylipainoiset tuttavani eivät ymmärtäisikään huoltani painostani, kun kerran olen paljon paremmassa kunnossa kuin he. Samoin vaikka muut olisivat tyytyväisiä 8-16 työhön aina vaan samana pysyvällä palkkauksella ja työn sisällöllä, niin minulla on oikeus vaatia itseltäni sellaista työtapaa, joka vie minulta enemmän, mutta antaakin enemmän.

Samoin kuin odotusten kanssa, vaatimustasonkin kanssa pitää luonnollisesti pitää kohtuus mukana. Ei pidä vaatia itseltään liikoja. Itsensä loppuun ajaminen ei ole järkevää. Ehkä ensimmäisen itselle asetetun vaatimuksen pitäisi olla "En vaadi itseltäni enempää kuin pystyn kestävällä tavalla suorittaa", minkä jälkeen voikin sitten vapaammin esittää itselle uusia vaatimustasoja.

Kehotankin nyt jokaista lukijaa miettimään sitä asiaa, jonka haluaisit olevan paremmin elämässäsi. Mitä voisit alkaa vaatia itseltäsi, joka johtaisi tuohon lopputulokseen?


Alla vielä katsomisen arvoinen Tony Robbinsin video vaatimustasosta.




sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Raha ja onnellisuus: Odotukset

Tuli tuossa pitkähkön automatkan aikana mietittyä taas hieman rahan ja onnellisuuden välistä yhteyttä. Olen aikaisemmin kirjoittanut paljon siitä, kuinka varallisuus lisää onnellisuutta tuomalla turvallisuutta niitä päiviä varten, jolloin kaikki ei mene ihan niinkuin oli suunniteltu. Onnellisuuden lisäys tarkoittaa noissa tilanteissa sitä, että joutuu kokemaan vähemmän negatiivisia tuntemuksia (stressiä, pelkoa jne).

Seuraavassa vaiheessa puolestaan varallisuus alkaa luoda vapautta käyttää aikaansa siten kuin itse haluaa - sen sijaan, että joutuisi tekemään asioita, jotta pystyisi maksamaan laskut ja ylläpitämään totutun elintasonsa. On helppo nähdä, kuinka ihminen on onnellisimmillaan saadessaan tehdä mahdollisimman ison osan ajastaan asioita, joita haluaa tehdä, ja mahdollisimman vähän aikaa kuluu asioihin, joita ei millään haluaisi tehdä. Tämän vapauden tavoittelusta syntyi tämän blogin nimikin. Raha on (vain) se keino, jolla tuon ajankäyttöään koskevan valinnanvapauden voi hankkia.

Näiden kahden asian lisäksi rahaan - tai oikeammin sen kuluttamiseen - liittyy vielä yksi elementti, joka nähdäkseni vaikuttaa olennaisesti onnellisuuteen. Tämä elementti on odotukset.

Meillä kaikilla on tietynlaiset odotukset siitä, millainen meidän elämämme kuuluisi olla. Jos nuo odotukset eivät täyty, niin olemme onnettomia. Jos esimerkiksi on syntynyt rikkaaseen perheeseen, jossa on palvelijoita, niin noiden palvelijoiden menettäminen tuntuu valtavalta pettymykseltä. Jos taas on syntynyt erittäin köyhään perheeseen, niin jo se, että on joka päivä ruokaa, voi täyttää elämälle asetetut odotukset. Toisaalta odotukset voivat muodostua siihen suuntaan, että on muiden velvollisuus huolehtia siitä, että itsellä on tarpeeksi hyvät olot, mikä ei tietenkään ole hyvä asia.

Voimme myös luoda omaa elämäämme koskevia odotuksia sillä perusteella, millaisena näemme ympärillämme olevien ihmisten elämät. Tässä on se ongelma, että se, millaisena näemme toisen ihmisen elämän, ei useinkaan vastaa sitä, millainen se todellisuudessa on. Ei myöskään ole realistista tai edes oikeudenmukaista, että kaksi ihmistä, jotka ovat tehneet täysin päinvastaiset valinnat elämässään, päätyisivät elämään samanlaista elämää, joten sitä on turha odottaakaan.

Odotuksemme syntyvät siis tietyssä määrin taustoistamme ja kasvatuksestamme. Voimme kuitenkin myös itse vaikuttaa niihin omilla valinnoillamme. Meidän ei ole pakko hyväksyä niitä odotuksia ja asenteita, mitä meihin on aiemman elämämme aikana istutettu. Meidän ei tarvitse lähteä mukaan siihen tarpeettoman tavaran kilpavarusteluun, jota muut harrastavat, ja jota muut perustelevat sillä, että "elämästä pitää nauttia" tai "käärinliinoissa ei ole taskuja". Me voimme valita odotammeko elämältä "täydellistä kotia täydellisine sisustuksineen ja täydellisine lapsineen, joilta ei koskaan puutu mitään" vai esimerkiksi "riittävän hyvää kotia taloudellisesti kestävällä tavalla". On helppo nähdä, että ensimmäinen odotus ei tule koskaan täyttymään, joten elämä tulee olemaan täynnä pettymyksiä. Jälkimmäinen puolestaan voi helposti todeta, että "asiathan ovat paljon paremmin kuin odotinkaan", jolloin voi olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä.

Jos odotuksena on, että voi ostaa kaiken mitä haluaa, niin todennäköisesti tuo ei tule koskaan täyttymään, koska halut kasvavat samaa tahtia tulojen ja aikaisemman kulutuksen kanssa. Aina löytyy uudempi ja kalliimpi juttu, joka olisi kiva saada, joten mikään ei koskaan riitä. Jos taas odotuksena on vain saada kaiken, minkä ihan oikeasti tarvitsee, niin se on jo paljon helpompi saavuttaa. Se on saavutettavissa varsin pienilläkin tuloilla. Todellisia tarpeitahan meillä ei oikeasti ole kovin monia. Ruoan, suojan ja turvallisuuden kattamisen jälkeen loput todelliset tarpeet ovat kaiken lisäksi lähinnä henkisiä (eli oikein tehtynä ilmaisia tai ainakin lähes).

Sinänsä kalliiksi tulevissa odotuksissakaan ei ole mitään vikaa. Ne voivat toimia motivaattorina sen työn tekemiselle, jonka niiden saavuttaminen vaatii. Odotukset eivät kuitenkaan saisi olla liian korkeat tai sellaiset, että niitä on todellisuudessa mahdoton saavuttaa. Lisäksi odotusten madaltaminen voi olla paljon helpompi tie onnellisuuteen kuin pitkän ja vaativan odotuslistan tyydyttäminen.

Kannattaa siis miettiä kriittisesti, mitä oikein odottaa ja haluaa elämältä. Jos havaitset odottavasi elämältä mahdottomuuksia, kuten täydellisyyttä, tai asioita, jotka joka ostoksella karkaavat kauemmas ja kauemmas ("Haluan ajaa uudella autolla"), niin on syytä tarkistaa odotuksiasi ja arvojasi. Kannattaa myös miettiä, tarvitsetko todella kaikkia niitä asioita, joita ehkä kuvittelet tarvitsevasi, vai onko kyse vain yhteiskunnan luomasta mielikuvasta siitä, millaista elämän "pitäisi olla".

"We buy things we don't need with money we don't have to impress people we don't like." -Tyler Durden elokuvassa Fight Club


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Tuotot Q1 2016

Vuoden 2016 alku ei ollut salkulle kovin positiivinen kausi. Ensimmäisen kvartaalin (tammi-maaliskuu) tuotto oli -6,7 %. Vertailuindeksini tuotto oli puolestaan -0,5 %, eli salkkuni pärjäsi senkinpuolesta aika huonosti.


Helmikuun masentuneimpana kautena salkkuni kävi jopa yli 10 % tappiolla koko ajalta mitattuna. Vuoden 2016 alun arvosta pudotus oli jopa 20 %. Tai oikeastaan salkku kävi varmaan syvemmälläkin, mutta en merkitse salkkuni arvoa joka päivältä, vaan ainoastaan niiltä päiviltä, kun on tapahtumia. Maaliskuun loppuun mennessä pörssikurssit kuitenkin elpyivät niin paljon, että salkkuni päätyi koko ajalta mitattuna +3,7 %:iin. Vastaavalta ajalta vertailuindeksini on tuottanut 16,1 %, joten erityisen kehuttavaa suoritus ei ole tältäkään osin ollut.

Aika tarkalleen helmikuun pohjien paikkeilla totesin "[P]idän laskun jatkumista todennäköisempänä kuin nopeaa palautumista". Paljon enempää en olisi voinut olla väärässä. Salkkuni nousi tuon toteaman jälkeen hyvin nopeasti n. 20 %. Toisaalta en ole tästä noususta huolimatta muuttanut mieltäni yleisestä suunnasta. Uskon, että tämän vuoden aikana tullaan vielä käymään merkittävästi alempana kuin missä käytiin helmikuun aikana. Aika näyttää, olenko tälläkin kertaa väärässä. Onneksi helmikuun virhearviointini ei maksanut minulle mitään. En myynyt mitään, enkä oikein olisi voinut ostaakaan mitään lisää, joten en jäänyt paitsi nousuista.


Nyt kun katson salkkuni kvartaalituottoja (blogin välilehti Tuotot) seurantani ajalta, silmiini pistää se, että kun kurssit menevät ylös, salkkuni tyypillisesti tuottaa enemmän kuin vertailuindeksini, ja vastaavasti, kun kurssit menevät alas, salkkuni tuottaa (selvästi) huonommin kuin vertailuindeksini. Osa tästä selittynee sillä, että minulla on salkussani käytössä velkavipua, sekä sillä, että S&P 500 ei ole erityisen volatiili indeksi. Tästä huolimatta minulla saattaa olla syytä pureutua hieman tarkemmin salkkuni rakenteeseen. Ainakin olisi syytä välttää yhtiöitä, joiden hinnat vaihtelevat paljon. Vipua olen vähentänyt koko kevään, ja sen ainakin pitäisi vähentää tuota tuottoindeksissäni näkyvää isoa vaihtelua.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Miksi suosittelen Seligsonia sijoittamista harkitseville tutuilleni

En ole enää pitkään aikaan laittanut rahaa Seligsonin rahastoihin. Tästä huolimatta, kun saan ylipuhuttua jonkun aloittamaan sijoittamisen, suosittelen käytännössä aina Seligsonin rahastoja. Mistä tämä oikein johtuu?

Tärkein tekijä on tietysti se, että Seligsonin rahastojen kautta on mahdollista sijoittaa osakemarkkinoille riittävällä hajautuksella kohtuullisen pienin kuluin. Näiden seikkojen lisäksi tällainen perinteinen rahasto ei käytännössä voi mennä konkurssiin toisin kuin suorassa osakesijoituksessa voi käydä. Nämä tekijät eivät kuitenkaan nouse ratkaisevaksi tekijäksi, koska samat asiat ovat mahdollisia muuallakin. Itse asiassa muualla pystyy saamaan paremman hajautuksen ja pienemmät kulut, joten tässä vaiheessa peli ei ole Seligsonin eduksi.

On kiistämätön tosiasia, että Seligsonilla ei ole yhtä paljon vaihtoehtoja kuin monella muulla alan toimijalla. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, vaan juuri se syy, miksi suosittelen heitä uusille sijoittajille. Aloitteleva sijoittaja ei tarvitse useita eri vaihtoehtoja, vaan muutaman hyvän, joista voi valita. Liika valinnanvara helposti hukuttaa allensa ja lamaannuttaa päätöksenteon. Aina voi löytyä joku parempi kohde rahoille ja pelko väärän valinnan tekemisestä johtaa siihen, että valintaa ei tule tehtyä ollenkaan.

Seligsonissa valinta on suhteellisen helppoa, koska siellä on vain kourallinen rahastoja, jotka ovat riskiprofiililtaan ja tuotto-odotukseltaan hyvin lähellä toisiaan (jos siis puhutaan puhtaista osakerahastoista), joten "huononkaan" valinnan tuotto ei todennäköisesti ole katastrofi suhteessa muihin vaihtoehtoihin. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa Eurooppaan sijoittava rahasto tuottaisi -50 %, kun Pohjois-Amerikka tuottaa +50 %. Yksittäisten osakkeiden kohdalla tuollaiset erot ovat kuitenkin arkipäivää. Siksi onkin Seligsonin etu, että he eivät tarjoa yksittäisiä osakkeita ollenkaan. Se suojelee aloittelevaa sijoittajaa häneltä itseltään ja "kaikki rahat Nokiaan" -tyyliseltä ajattelulta.

Jos vertaa Seligsonia Nordnetiin, jolla on etuna kuluttomat Superrahastot, niin juuri liian suuri tarjonta ja mahdollisuus menettää kaikki rahansa huonojen valintojen kautta ovat Nordnetin olennaiset haittapuolet sijoittamista aloitellessa. Vasta harjoiteltuaan hieman sijoittamista ja ymmärrettyään, miten itse oikeasti suhtautuu kurssinousuihin JA -laskuihin, kannattaa astua suorien osakesijoitusten maailmaan. Vaikka ajatuksena olisi sijoittaa vain Superrahastoihin, voi olla vaikea vastustaa suorien osakesijoitusten houkutusta, kun niiden teko on niin helppoa. Lisäksi Nordnetin ongelmana on se, että Superrahastojen kautta sijoitukset kohdistuvat vain pohjoismaihin ja hajautus on siten varsin puutteellista. Hyvien täydentävien rahastojen etsintä voi olla työlästä, koska tarjonta on niin suurta.

Vaikka Seligsonissa kokisi, että valinta heidän rahastojensa välillä on liian vaikeaa, niin voi helposti laittaa hieman jokaiseen, kunnes löytää itselleen mieluisimmat vaihtoehdot. Kun merkintäpalkkio on prosenttimääräinen, eikä euromääräinen, ei ole merkitystä, laittaako 50 € kymmeneen eri rahastoon vai 500 € yhteen rahastoon (pl. tietysti se, että eri rahastoissa on eri suuruinen merkintäpalkkio). Suosittelenkin yleensä valitsemaan 4-5 rahastoa, johon laittaa alussa rahaa ja siitä sitten vähitellen muokata sijoituskohteiden jakaumaa maun mukaan. Tuolla rahastomäärällä saa aika lähelle globaalia markkinatuottoa, vaikka valinnat tekisi miten. Silti valinta luo illuusio siitä, että lopullinen tuotto on omien hyvien valintojen seuraus, mikä motivoi jatkamaan sijoittamista.

Kun sijoittamisesta on saanut vähän kokemusta ja hyviä kokemuksia, voi halutessaan siirtyä vaikka Nordnetin asiakkaaksi. Parempaa sijoitusuran aloituspaikkaa kuin Seligson en kuitenkaan ole löytänyt. Vinkkejä otetaan toki vastaan.



PS. Kukaan ei ole maksanut minulle mistään, mitä olen tähän kirjoittanut tai muutenkaan lahjonut minua tekemään tätä. Mielipiteeni ovat omiani.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kuluraportti maaliskuu 2016

Maaliskuun kulut olivat jopa 1589 €. Suurin syy suurille kuluille oli viikonlopun verran kestänyt matka ulkomaille, jonka aikana kului 510 €. Ilman sitä kulut olisivat olleet noin tonnin, mikä olisi ollut suurin piirtein tavoitetasoa.

Vuosittaisia kuluja oli katsastusmaksu 65 €. Muuten kuukausi oli ihan tavanomainen. Taulukointini mukaan ruokaan meni ihan tavallinen määrä rahaa, mutta se ei ehkä kerro ihan koko totuutta, koska kirjasin ulkomaanmatkan aikana tehdyt ruokailut matkan kuluihin, koska en ihan yhtä kalliilla olisi oikeasti syönyt. Muutaman kympin lisäys ruokakuluihin ei toisaalta suuria vaikuttaisi, joten ihan hyvällä tasolla oli kulutus siltäkin osin.

Työn kuluihin meni maaliskuussa 396 €. Noin 400 euroa kuukaudessa näyttäisi olevan nykyään se taso, mitä työn (kahden paikkakunnan asumisen) kuluihin tulee menemään. Muihin kuin vuosittaisiin ja satunnaisiin näyttäisi menevän noin 750 € per kuukausi. Vuosittaisten ja satunnaisten kulujen kokonaismäärän osalta en oikein uskalla vielä esittää arviota, koska ne ovat mielestäni lisääntyneet niin radikaalisti. Pitää tämän vuoden lopussa arvioida niiden vuosittainen kokonaistaso uudestaan.

Vihjasin aikaisemmin, että saatan muuttuneiden prioriteettien takia hieman löysätä rahapussin nyörejä ja tällä kertaa se näkyi tuona ulkomaanmatkana. En kuitenkaan näe mitään syytä muuten käyttää enempää rahaa elämiseeni. Ainoa, mihin arjessa oikeasti houkuttaisi käyttää enemmän rahaa on (ravintola)ruokailu, mutta sen osalta raha ei ole ainoa tekijä. Rahan kulumisen lisäksi tuo näkyisi todennäköisesti myös vyötärölläni, mikä ei olisi hyvä asia. Osittain sen takia taidan yrittää jatkossakin pitää ravintolaruokailut kohtuuden rajoissa.

Olen tosiaan tyytyväinen nykyiseen elämääni ja kulutustasooni, joten minun ei ole mitään järkeä lisätä kulutustani ihan vaan sen takia, että palkkani sattuu nousemaan ja tarpeeni säästämiselle on hieman pienentynyt. Rahalla ei voi ostaa onnea, jos sillä ostaa tarpeettomia juttuja.




perjantai 1. huhtikuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2016

Maaliskuussa säästöön jäi 1671 €. Varsin hyvä lukema, mutta se ei kerro ihan koko totuutta. Maaliskuussa kävin nimittäin pienellä viikonloppureissulla ulkomailla, mikä maksoi useita satoja euroja. Tarkempia lukuja kerron, kun teen katsauksen kuukauden kuluihin. Joka tapauksessa tuon matkan kulut toteutuivat maaliskuussa, mutta joudun maksamaan ne vasta huhtikuun luottokorttilaskun yhteydessä. Näin ollen huhtikuun säästösumma tulee maaliskuun takia olemaan pienempi kuin se muuten olisi.

Huhtikuun säästösummaa tulee myös pienentämään se, että vuokra-asunnostamme lähti vuokralainen ja pitäisi etsiä uusi. En usko, että saamme asuntoa vuokrattua huhtikuun aikana, joten siitä tulee tulopuolelle satojen eurojen aukko. Asuntoa pitäisi hieman kunnostaakin, mikä ei sekään ole ilmaista.

Pelkästään huonoja uutisia ei kuitenkaan ole. Sain neuvoteltua itselleni varsin tuntuvan palkankorotuksen, joten en ota stressiä siitä, vaikka vuokra-asunto olisi hetken tyhjilläänkin. Toki ei ole mitään järkeä viivytellä uuden vuokralaisen etsimisessä, mutta vaikka siinä kestäisi pidempäänkin, niin talouteni ei siihen kaadu, joten en jaksa stressata asiaa. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se raha, vaan tasapainoinen elämä. Koko homman tarkoituksenahan on poistaa huolia elämästä, eikä luoda niitä (omalla tarpeettomalla murehtimisella).

Vuoden 2016 kokonaissäästösumma on tällä hetkellä 3789 € eli loppuvuoden aikana pitäisi säästää 1468 €/kk, jotta pääsen tälle vuodelle asettamaani tavoitteeseen 17 000 €. Palkankorotuksen ansiosta tuon ei pitäisi tehdä tiukkaakaan, ellei vuokrauspuolella satu lisää vastoinkäymisiä. Voi olla, että kiristän tavoitettani, mutta ensin pitää katsoa, mitä tämän yhden kämpän kanssa käy.