sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kevätväsymystä

Tähän asti olen aika hyvin jaksanut pitää yllä tietynlaista päivitystahtia blogissani. Toukokuussa se ei kuitenkaan ole pitänyt ja alkukevätkin oli vähän hitaampaa.

Toukokuu on ollut töissä aika hektinen, minkä lisäksi minulla on ollut muita häiriötekijöitä vapaa-ajallani. Joka viikonloppu on ollut jotain ohjelmaa, joten en ole voinut rauhoittua koneen ääreen kirjoittamaan. Painonpudotusprojektini puolestaan on tehnyt sen, että iltani ovat kuluneet enemmän urheilun parissa kuin tietokoneen ääressä. Jotain positiivistakin siis. Paino on pudonnut ja kunto alkaa olla melko hyvä.

Kaikkea ei kuitenkaan jaksa kerralla, joten blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Myös tällainen vapaamuotoinen aivotyö on jäänyt vähemmälle. Kirjoittamisen vähyys on nimittäin suora seuraus siitä, etten ole entiseen tahtiin ajatellut asioita, joista tänne voisi kirjoittaa. Joitakin ajatuksen siemeniä on ollut, mutta en ole jaksanut jatkokehittää niitä riittävän pitkälle, jotta ne olisivat päätyneet tekstiksi asti.

Tarkoitus olisi kuitenkin aktivoitua taas kirjoittamaan enemmän. En kuitenkaan voi luvata mitään, koska en voi tietää, kuinka aika ja jaksaminen riittävät jatkossa. Toivottavasti riittävät, koska tämä kirjoittelu on kuitenkin ihan hauskaa ja kehittävää puuhaa.



4 kommenttia:

  1. Itse olen vähentänyt pörssin ja sijoitusten seurantaa sitä mukaan kun olen oppinut sijoittamisesta. Tilalle on tullut mielekkäämpiä harrastuksia ja ihmisiä. Samalla tienestit kasvanu pörssistä. Kuulostaa joltain wincapitalta mutta näin se menee kun ei sählää tunteella. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä tykkään seurata pörssiä, vaikken mitään aikoisi tehdäkään. Se on vaan mukavaa puuhaa. Nyt on vaan töissä ollut niin kiirettä, ettei sitä kerkeä kuin hieman vilkuilemaan. Mutta onhan se niinkin, että kun ei jatkuvasti seuraa, niin ei tule tehtyä hätäisiä päätöksiä.

      Poista
  2. Minulla on samaa ilmassa aina keväisin - on muutakin tekemistä enemmän kun aurinko paistaa.

    Sama hiomio kuin anonyymillä, mietintään käytetty aika ei juurikaan korreloi tuottojen kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Huvin ja harrastuksen kannaltahan näitä blogeja ylläpidetään eli ei kannata stressata kirjottamisesta. Kannattaa nauttia muista asioista elämässä varsinkin näin kevään ja kesän koittaessa, kyllä niitä blogitekstejä alkaa sitten jossain vaiheessa taas putkahdella kun on ollut aikaa saada hyviä ideoita uusiin teksteihin :)

    VastaaPoista