lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 säästötavoite ylitetty reilusti

Joulukuussa 2016 säästöön jäi jopa 3193 €. Korkea säästösumma johtui siitä, että hankin marraskuussa uuden verokortin, jossa huomioitiin kaikki vähennykset (joita kahden paikkakunnan asumisesta tulee paljon). Jo marraskuulta oli tilille jäänyt ylimääräistä rahaa joulukuussa maksettavaa opintolainan lyhennystä varten, joka siis näkyy vasta nyt joulukuun luvuissa.

Joulukuun säästösumma toi koko vuoden säästöni jopa 20 113 euroon. Tämä tulos ylitti tavoitteeni (17 000 €) reilusti. Tein vuoden aikana pienen muutoksen tapaani huomioida veromätkyt ja veronpalautukset säästömäärissäni. Tänä vuonna se hieman helpotti säästöurakkaani, mutta kun tavoitteen ylitys oli niin selvä, niin olennaista merkitystä sillä ei ollut.

Tajusin syksyllä myös, että minulla on pieni epäjohdonmukaisuus tavassani laskea säästömääriäni. Olen pitänyt pääsääntönä, etten pidä sijoitusten tuottojen uudelleensijoittamista sijoituksena. Tästä huolimatta olen laskenut säästömääriini saamani vuokratulot. En muista, miksi olen päätynyt tekemään noin, tai oliko minulla ylipäänsä mitään järkevää syytä tälle laskentatavalleni.

Ehkäpä asuntosijoitustoiminnan voisi nähdä jonkinlaisena liiketoimintana ja sillä perusteella käsitellä vuokratuloja eri tavalla kuin esimerkiksi osinkotuloja, jotka ovat puhdasta sijoittamista? Ei ehkä mikään kaikista kestävin perustelu. Joka tapauksessa olen tavoitetta asettaessani ajatellut, että nettovuokratulot tulevat lainojen lyhennysten kautta lasketuksi säästömääriin, joten en ole ainakaan itseäni huijannut laskemalla ne mukaan toteuman seurannassa.

Koska olen mennyt jo pari vuotta tällä laskentatavalla, taidan jatkaa sen käyttöä jatkossakin, vaikkei se ihan oikein taida mennäkään. Jos joku haluaa tietää "todellisen" säästömäärän ilman noita vuokratulojen vääristävää vaikutusta, niin tämän vuoden säästömääristä voi poistaa noin 3700 €, niin pääsee aika lähelle.

Alla ovat säästötulokset viimeiseltä kolmelta vuodelta. Niissä on tosiaan huomioitu veromätkyt ja -saamiset, joten luvut eivät täysin täsmää aikaisempien vuosiraporttieni kanssa. Nyt niiden pitäisi kuitenkin tarkemmin kuvastaa todellista varallisuuden kerryttämistä vuositasolla.


Kuvion perusteella saattaisi kuvitella, että säästöprojektini tehokkuus on heikentynyt, koska en ole saanut nostettua säästömääriä parin vuoden takaisesta, vaikka tuloni ovat nousseet merkittävästi. Kyse on kuitenkin siitä pakon sanelemasta seikasta, että työhöni yksinkertaisesti kuluu tällä hetkellä valtavasti rahaa (ylimääräinen asunto ja matkat). Ilman noita säästöni olisivat tuhansia euroja suuremmat tällä hetkellä. Rahaa niihin meni vuonna 2016 noin 5000 €, mutta sitä ei voi suoraan laskea säästömäärän päälle, koska osa tuosta kulusta on verovähennyskelpoista. Ehkä ensi vuonna tähän asumisjärjestelyyn saadaan muutos ja rahat saadaan parempaan käyttöön.

En ole vielä päättänyt vuoden 2017 tavoitettani. Lähtökohtaisesti olen ajatellut, että 20 000 € voisi olla hyvä tavoite, mutta pitää tehdä vielä hieman laskelmia ennen lopullista päätöstä.

Uuteen vuoteen on kuitenkin hyvä lähteä tämän onnistumisen saattelemana.

Hyvää uutta vuotta kaikille!




perjantai 23. joulukuuta 2016

"Valtion perheen" talousongelmat


Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä kiertänyt yllä oleva havainnollistaminen siitä, mitä valtion taloustilanne tarkoittaisi, jos se olisikin yksittäisen kotitalouden (= perheen) tilanne. Kyseessä onkin varsin hyvä idea, koska tämän avulla pystymme nopeasti näkemään, missä tämän "Valtion perheen" ongelma todellisuudessa on.

Mediassa ja kansalaisten parissa ollaan paljon huolissaan valtion velan määrästä, mutta jos mietitte sadan tuhannen euron asuntolainaa perheellä, jonka nettotulot ovat lähes 50 000 €, niin kyseessä ei ole mitenkään liiallisen suuri laina. Laina voisi hyvinkin olla vähintään tuplasti suurempi ennen kuin se aiheuttaisi ongelmia, kunhan muu talous olisi edes suurin piirtein kunnossa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomi voisi ratkaista talousongelmansa ottamalla lisää velkaa, kuten vasemmisto(liitto) tuntuu jatkuvasti vaativan. Lisävelka olisi nimittäin vain laastari siihen todelliseen ongelmaan, joka on merkittävä epätasapaino tulojen ja menojen välillä. Jos syömävelkaa jatkuvasti otettaisiin vain lisää ja lisää, niin jossain välissä vastaan tulee seinä, että lainaa ei yksinkertaisesti enää ole saatavilla mistään. Näinhän kävi Kreikalle, eikä ole liioittelua sanoa, että Suomi on Kreikan tiellä tämän alijäämäisen taloutensa kanssa.

Ainoa pysyvä ratkaisu tulee hoitamalla tulot ja menot tasapainoon. Vasemmiston mielestä tämä tulisi hoitaa lisäämällä tuloja verottamalla rikkaita ja yrityksiä rankemmin ja kuluja voisi jopa lisätä. Tämä on vähän sama kuin sanoisi, että perheen isän tulee tehdä aina vaan enemmän ja enemmän töitä, jotta lapset saavat uusia kivoja juttuja. Lapset ovat nimittäin tottuneet kaikkeen hyvään, eivätkä he ymmärrä, että huonompina aikoina heille ei ole varaa antaa kaikkea sitä, mitä hyvinä aikoina on totuttu antamaan. He pitävät heihin kohdistuvia leikkauksia epäreiluina ja kokevat, että se on vanhempien tehtävä maksaa heille kaikki se sama kuin ennenkin. Lapsille tämä sallittakoon, mutta aikuisten vasemmistolaisten kohdalla tällaista ajattelutapaa on vaikeampi sulattaa. Aikuisten pitäisi ymmärtää, että liian kireälle vedetty perheenisä saattaa vain pakata laukkunsa ja muuttaa ulkomaille. Kuka ne lasten huvit silloin maksaa?

Kuten olen tässä blogissani useita kertoja sanonut, nopein ja paras tapa parantaa talouden tasapainoa on pienentää menopuolta ja sitä kautta valtionkin budjetti pitäisi paikata. Vaikeaksi sen vaan tekee se, jos suurin osa rahoista menee lapsiin, jotka jokaisen leikkauksen kohdalla vetävät hirveät äänekkäät itkupotkuraivarit julkisella paikalla. Tästä huolimatta kipeät päätökset pitäisi tehdä ja luottaa siihen, että vaikka epäkiitolliset lapset tulevatkin näistä päätöksistä vanhempiaan vihaamaan, niin tulevaisuus tulee näyttämään, että päätös oli oikea.

"Valtion perheen" ongelma voitaisiin kuitenkin ratkaista myös hieman epätavallisemmilla keinoilla. Mitä jos tämä perhe ottaisikin 100 000 € lisää velkaa ja sijoittaisi ne rahat saaden sijoitukselle 5 %:n vuotuisen tuoton lainasta maksettavien korkojen jälkeen? Tämä nostaisi perheen vuotuisen tulon lähes 54 700 euroon eli lähelle nykyisiä 55 200 € vuotuisia menoja. Tällöin 500 € menonvähennykset riittäisivät tuomaan talouden tasapainoon. Valtion laina olisi tuplasti suurempi, mutta kun lainaa ei ole otettu kulutukseen vaan tuottaviin sijoituksiin, niin lainan takaisinmaksun vakuutena on lainan lisäystä vastaava määrä omaisuutta (jonka arvo myös nousee inflaation mukana). Lainaa ei siis tarvitse maksaa pois tulevien sukupolvien taskusta, vaan se voidaan tarvittaessa hoitaa pois myymällä sijoitukset. Tämä on merkittävä ero vasemmiston ajamaan syömävelkaan verrattuna.

En kuitenkaan  näe, että tämä velkapelkoinen ja sijoittamista uhkapelinä pitävä perhe tulee löytämään uskallusta sijoittamiseen, joten nähdäkseni ainoa toimiva vaihtoehto löytyy kulupuolen sopeuttamisena vastaamaan kuluja. Ja taloutta ei tosiaan tarvitse edes saada ylijäämäiseksi. Valtion (perheen) ei oikeasti tarvitse kyetä maksamaan velkojaan pois. Riittävää on, että velan määrä ei kasva, jolloin inflaatio tulee vähitellen syömään velan reaaliarvoa pienemmäksi ja pienemmäksi. Asuntolainaesimerkkiä käyttäen 100 000 €:n lainan merkitys on huomattavasti pienempi, kun asunnon arvo ja perheen tulot ovat tuplanneet inflaation myötä, kuin lainan nostohetkellä.

Mutta mistä saataisiin raha-asioista päättämään ihmisiä, jotka ovat jotain muita kuin näitä nykyisiä "Matikka 5, uskonto 10" -ihmisiä?



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Hyöty ilman kustannusta

Yksi isoimmista asioista, mikä tässä maailmassa mielestäni on vialla, on ihmisten halu saada hyöty maksamatta sen kustannusta.

Halutaan olla laihoja, mutta samalla halutaan syödä loputtomasti herkkuja eikä urheilu oikein maistu.

Halutaan vaurastua, mutta ei suostuta olemaan kuluttamatta koko tiliä joka kuukausi.

Halutaan olla hyviä työssään, mutta ei olla valmiita käyttämään aikaa työssä vaadittavien taitojen parantamiseen.

Halutaan auttaa heikommassa asemassa olevia, mutta jonkun muun pitää maksaa se (tai ainakin suurin osa siitä).

Halutaan, että syrjäseudulla sijaitsevan muutaman kymmenen oppilaan kyläkoulua ei lakkauteta, mutta ei haluta kunnan nostavan veroprosenttiaan ja muutenkin vaaditaan kunnan olevan vastuullinen rahojensa kanssa.

Halutaan ihmisten maksavan kiltisti veronsa, jotta voidaan rahoittaa yleishyödylliset projektit, mutta samalla ei haluta itse maksaa veroja, vaan maksajana tulisi olla se kuuluisa "joku muu".

Halutaan nostaa työssäkäyvien palkkoja, muttei myönnetä, että sen vastapuolena työn kysyntä vähenee ja työttömyys lisääntyy. Ajatellaan vain, että ainoastaan ("ahne") työnantaja joutuisi maksajaksi palkkojen nostossa ja kukaan muu ei kärsi (eli kukaan muu ei "maksa").

Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että ilmaisia lounaita ei ole. Kaiken kivan maksaa aina joku, ja se maksaja ei ehkä ole se, jonka ajatellaan lystin maksavan.

Tässä on pari peukalosääntöä, jotka mielestäni johtaisivat parempaan yhteiskuntaan:

1. Jos haluat jonkun hyödyn tai haluat jonkun muun saavan jonkun hyödyn, sinun tulee se maksaa.
2. Älä vaadi muita luopumaan omistaan, jos et ole itse valmis luopumaan omastasi. (Ja katteetonta lupausta siitä, että "Jos olisin sinun asemassasi, niin maksaisin mielelläni", ei lasketa.)

Jotta tämä teksti ei jäisi pelkästään negatiiviseksi valittamiseksi yhteiskunnan tilasta, niin kerron tähän loppuun vielä muistutukseksi yhden positiivisen viestin:

Jos maksat kustannuksen, todennäköisesti myös saat sen haluamasi hyödyn.

"The safest way to try to get what you want is to try to deserve what you want." -Charlie Munger.



tiistai 6. joulukuuta 2016

Kuluraportti marraskuu 2016

Marraskuussa rahaa meni elämiseen 1510 € ja työn kuluihin 452 €. Suurin syy suhteellisen suuriin kuluihin olivat auton reistailevat jarrut, jotka vaativat huoltoa. Lisäksi vakuutusmaksuihin meni hieman rahaa. Yhteensä näihin kahteen kohteeseen meni n. 300 €.

Ruokakauppaan ja ravintoloihin meni 575 €, mikä on selvästi yli normaalina pitämäni tason. Tällä kertaa ylimääräinen raha näyttää hieman yllättäen menneen ruokakaupan puolelle eikä ravintoloihin, kuten yleensä kalliiksi tulleina kuukausina. Syynä saattaa olla se, että dieettini päättymisen jälkeen olen ehkä ostellut herkkuja aikaisempaa enemmän. En vaan jotenkin uskonut sen näkyvän näin selvästi rahallisellakin puolella.

Pienistä rahallisista vastoinkäymisistä huolimatta marraskuun kulut olivat pienemmät kuin viime vuoden vastaavana kuukautena. Tämä on jo neljäs kuukausi putkeen, kun olen onnistunut pienentämään kulujani vuodentakaisesta. Joulukuu tosin näyttää katkaisevan tuon putken. Vuosi sitten kuluni olivat vain 903 €, mikä on todella haastava luku tämän vuoden toteutuneiden lukujen perusteella. Vain helmikuussa kuluni ovat olleet alle tuon tason. Autokin pitäisi varmaan viedä määräaikaishuoltoon joulukuun aikana ja se pilaa todennäköisesti kuukauden täysin.

Joka tapauksessa vuosi vaikuttaa varsin onnistuneelta kulujen osalta. Olen mielestäni ottanut paljon rennommin rahan kanssa kuin aikaisemmin, mutta kulut eivät silti ole oikeastaan kasvaneet vuodentakaisesta. Se kertoo mielestäni siitä, että kun on tyytyväinen omaan elämäänsä, niin ei tarvitse paikkailla mitään aukkoja tarpeettomalla tuhlailulla (vaikka olisi varaa).

lauantai 3. joulukuuta 2016

Säästöjen tilannekatsaus marraskuu 2016

Marraskuun säästösummaksi tuli 1738 €. Oikeastaan säästöön jäi 600 € enemmänkin, mutta se odottaa pankkitilillä joulukuussa menevää puolivuosittaista opintolainan lyhennystä. Syynä hyviin säästösummiin on se, että tarkistin veroprosenttini huomioimaan työasunto- ja työmatkavähennykset.

Vuoden 2016 säästöjen kokonaissumma nousi 16 920 euroon eli vain 80 euron päähän vuoden kokonaistavoitteestani. Kokonaissumman osalta säästömäärät eivät tosin tällä kertaa täsmää ihan aikaisempien kuukausien raportteihini. Tämä johtuu siitä, että tein tällä kertaa taulukkooni muutoksen, jossa veromätkyt ovat verovuodelle vähennystä ja siinä vaiheessa plussaa, kun mätky (velka) konkreettisesti maksetaan, ja veronpalautukset ovat verovuoden lisäystä (säästöä) ja miinusta, kun palautus tulee tilille. Tämä kirjaustapaa aiheuttaa jonkin verran jälkikäteisiä korjauksia, kun lopullinen verotus varmistuu vasta myöhemmin, mutta samalla se kuvannee paremmin todellisuutta kuin itsepetos korkeista säästömääristä samalla, kun kerää verovelkaa. Korjaukset toivat tämän vuoden tavoitteen saavuttamista hieman lähemmäs kuin se olisi ollut muuten, mutta selvää on, että tavoite olisi joka tapauksessa ylittynyt selvästi.

En laita vielä tämän kuukauden raporttiin korjattuja edellisten vuosien säästölukuja, koska vuoden loppu on jo niin lähellä ja on paljon mielekkäämpää tarkastella vuositason säästölukuja vasta vuoden päätyttyä.

Marraskuun säästöluvuissa oli sekin mielenkiintoinen puoli, että nyt minulla on takana tätä säästöprojektia tasan 36 kk ja säästöön on jäänyt yli 50 000 €. Nämä on siis sivuun laitettuja euroja ilman arvonmuutoksia. Elokuussahan jo kerroin siitä, kuinka nettovarallisuuteni oli noussut 50 000 euroa 32 kuukaudessa.

Kokonaisuudessaan säästöprojektini ei ole ihan edennyt siinä tahdissa kuin alun perin suunnittelin, mutta eipä näitä lukuja harmitellakaan voi. Säästämisessähän hyvä puoli on se, että vaikka tavoitteista jäisi, niin silti taskun pohjalle jää enemmän kuin niille, jotka eivät edes yritä.