lauantai 4. marraskuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus lokakuu 2017

Lokakuussa säästöön jäi 1541 €. Ihan ok, ottaen huomioon kuinka kalliiksi tämä muuttaminen on tullut. Tavoitteeseeni pääsyyn vaadittu tahti olisi kuitenkin vaatinut noin satasen enemmän. Nyt marras- ja joulukuulta vaadittu summa on isompi, kun pitää pystyä paikkaamaan tuo jäänti, ja ainakin marraskuu tulee olemaan haasteellinen kuukausi edelleen muuton takia. Tai ehkä on vähän tekosyy syyttää muuttoa. Rutiinien katkeaminen on nostanut ruokailukustannuksia entisestään, kun on niin paljon helpompi ja mukavampi hakea ravintolasta ruokaa kuin kokkailla itse. Pitäisi ottaa itseä vähän niskasta kiinni ja tehdä parannus. Ja onhan nämä viime viikot mennytkin paremmin kuin aikaisemmin.

Joka tapauksessa säästöön olen tänä vuonna saanut yhteensä 18626 €. Tavoitteeseen on siis matkaa vielä 3374 € eli 1687 €/kk. Olen tosin jossakin määrin luopunut tavoitteesta, eli minua ei suuremmin haittaa toteutuuko se vai ei. En aio tehdä toimenpiteitä (eli pihistellä) ihan vaan saavuttaakseni tavoitteeni. Lähelle mennään joko tapauksessa, joten se on ihan sama, saanko säästöön muutaman satasen enemmän tai vähemmän. Paljon tärkeämpiä ovat nämä muutokset, jotka aiheuttivat mahdollisen tavoitteen epäonnistumisen, mutta jotka tarkoittavat tuleville kuukausille paljon pienempiä kuluja ja siten paremman mahdollisuuden säästää. Voin siis mennä positiivisin mielin vuoteen 2018, vaikka vuoden 2017 tavoite jäisikin toteutumatta.





maanantai 23. lokakuuta 2017

Muuttajan ajatuksia tavaroista

Kuten aikaisemmista kirjoituksistani on käynyt ilmi, olen vastikään muuttanut uuteen asuntoon. Siinä tavaroita kantaessa ja järjestellessä onkin mieleeni tullut monenlaisia ajatuksia tavaroiden ostamiseen ja omistamiseen liittyen sekä suhtautumisestani tavaroihin.

Ensinnäkin mieleen on tullut se ei-niin-yllättävä asia, että turhaa tavaraa on ihan valtavasti ja niissä on siten myös kiinni iso summa rahaa. Valtaosa niistä ei toki ole minun vaan vaimoni, eikä hänkään ole ostanut niistä läheskään kaikkia, vaan ollaan saatu niitä lahjaksi. Mutta joka tapauksessa joku on ne ostanut ja nyt me muutetaan niitä asunnosta toiseen, mutta varsinainen käyttö on monen tavaran kohdalla todella vähäistä tai jopa olematonta. Väitän, että vaimoni ei edes huomaisi, jos osa niistä "katoaisi" matkan varrella, mutta en uskalla kokeilla. ;)

Jos ihmiset tai heidän läheisensä eivät olisi koskaan ostaneet niitä turhia tavaroita, joilla he (me) asuntonsa täyttävät, heillä olisi:
1. paljon enemmän rahaa säästössä tai kulutettavaksi muihin mielekkäämpiin asioihin,
2. mahdollisuus asua pienemmässä asunnossa halvemmalla, kun tavarat eivät vie niin paljon tilaa,
3. mahdollisuus asua mukavammin ja viihtyisämmin, kun joka paikka ei ole täynnä tavaraa (tämä on toki makuasia, että nauttiiko yksinkertaisesta avoimemmasta sisustuksesta vai täynnä tavaraa olevasta krääsäsisustuksesta).

Huomasin muuttaessa itsekin säilyttäväni tiettyjä turhia tavaroita. Siitä tuleekin toinen muuttoajatukseni; on turha säilyttää paljon asioita "varmuuden vuoksi". Minulla oli nimittäin monia juttuja, joita olen säilyttänyt siltä varalta, että "jos vaikka joskus tarvin niitä, niin onpa säilössä, eikä tarvi ostaa uutta". Tosiasia on kuitenkin ollut, että en useimmista niistä muistanut omistavani niitä, ja vaikka olisin muistanut, niin en varmasti olisi löytänyt / jaksanut etsiä niitä. Olisin siis joka tapauksessa ostanut uuden ja tuo "varmuuden vuoksi" -tavara on ihan turhaan vienyt tilaa laatikoissa.

Olen nyt muuton myötä muuttanut suhtautumistani noihin tavaroihin ja jatkossa pyrin heittämään ne pois ajoissa. Etenkään halpoja tavaroita ei kannata säilyttää. Vaikka sillä säästäisi sen pari euroa silloin tällöin, niin todennäköisesti tuon säästön saadakseen tulee säilyttää iso määrä rojua, joista valtaosa ei tule koskaan käyttöön. Kysehän ei ole siitä, että varastoi juuri sitä yhtä tuotetta, joka tuleekin joskus käyttöön, vaan siitä, että varastoiduksi tulee iso määrä tavaroita, joista yksi silloin tällöin voi ehkä tulla tarpeeseen. Olen nykyään sitä mieltä, että on parempi heittää se koko läjä menemään (tai vaikka myydä) ja ostaa sitten sen harvinaisen tarpeen tullessa uusi.

Myöskään kalliita tavaroita ei kannata säilyttää, jos on sitä mieltä, ettei tule koskaan käyttämään tai tarvitsemaan sitä. Minulla oli esimerkiksi muutama tällainen vaate. Ne olivat ihan hyväkuntoisia tai jopa lähes käyttämättömiä, mutta todennäköisyys, että tulen koskaan laittamaan ne päälle, oli varsin pieni, joten ne saivat mennä. En vaan nähnyt tilaisuutta, jolloin laittaisin päälleni ne, enkä jotain muuta kaapistani.

Pois joutavat myös ne tavarat, joita ei todennäköisesti löydä, kun tarve tulee. Jos tavaralle ei ole selkeää paikkaa, josta sitä osaisi tarpeen tullen etsiä, niin ainakin itse päädyn helposti ostamaan uuden ennemmin kuin alan etsiä vanhoja (tai voihan olla, etten edes tiedä, että meillä on sellainen). Tämä pätee erityisesti halpoihin (ja pieniin) tavaroihin.

Kolmas muuton yhteydessä mieleen tullut tavara-ajatus liittyy huonekaluihin liittyviin erimielisyyksiin, joita minulla on ollut vaimoni kanssa. Hän selvästi ajattelee asioita ulkonäkö edellä, kun taas minä painotan toiminnallisuutta. Peukalosääntönä esitänkin, että "toiminnallisuus ennen ulkonäköä". Jos minä tulen istumaan toimistotuolissa kymmeniä tunteja viikossa, niin on tärkeämpää, että se tuoli on mukava ja ergonominen, kuin että se on hyvän näköinen.

Olen varmaankin tulossa vanhaksi, koska olen myös sitä mieltä, että tällaisten tehokäytössä olevien tavaroiden, kuten tuoli ja sänky, tulee olla hyväksi erityisesti selälle ja niskalle, ja että siitä kannattaa maksaa vaikka vähän isompiakin summia. Näin ollen voisi sanoa myös, että "toiminnallisuus ennen hintaa". Ei ehkä kannata pyrkiä säästämään, jos tuon säästön takia joutuu kärsimään joka ikinen päivä seuraavat 3-5 vuotta.

Mutta jos kyse on vain siitä, että "tämä olisi vähän kivemman näköinen kuin tuo", niin sitten säästö voi hyvinkin olla se parempi valinta, vaikka tuotteen käyttöikä olisikin pitkä ja käyttö jokapäiväistä. Ulkonäköön turtuu kuitenkin aika nopeasti, eikä sitä pian edes huomaa.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa tavaroita kantaessa. Toivottavasti seuraavaa vastaavaa pohdintahetkeä ei tule vastaan ihan heti.



maanantai 16. lokakuuta 2017

Kuluraportti syyskuu 2017

Syyskuu oli kulujen osalta ennätyskuukausi negatiivisessa mielessä. Kuluihin meni rahaa jopa 2250 €. Ennen vuotta 2017 kuluihin ei ole kertaakaan mennyt yli 2000 € ja tänä vuonna se meni nyt jo toista kertaa ja aika reippaastikin vielä.

Syitä koville kuluille olivat seuraavat:
- Auton huolto ja jarrujen korjaus 666 €
- Muutto 230 €
- Kengät 70 €
- Ruokamenot noin 100 € korkeammat kuin normaalisti

Ruokamenojen korkean tason voi pistää isolta osin muuton piikkiin. Ei paljoa ole voinut miettiä kotona syömistä sen kaaoksen keskellä. Lokakuun ruokamenot tulevat varmasti myös olemaan hurjat, kun ravintolaruokailu on ollut lähes jokapäiväistä.

Muut kulujen ylityksen syyt olivat ihan ymmärrettävät. Oli määräaikaishuollon aika ja abs-jarrut oli pakko korjata. Kengät oli myös pakko uusia, kun edelliset olivat päässeet tiensä päähän. Muutto puolestaan oli positiivinen asia tulevien kulujen kannalta, joten sitä voi pitää lähes investointina. 

Eipä tässä siis suuremmin tarvitse huolestua historiallisen kovista kuluista. Kunhan tämä jatkuva ravintolaruokailu ei muodostu täysin tavaksi. Vaikka hyvä ruoka on kyllä asia, josta nautin, joten jos johonkin pitää tuhlata, niin mielellään siihen sitten.

Syyskuu on viimeinen kuukausi, kun vielä erottelen elinkulujen lisäksi tulevat työn kulut eli kakkosasunnon vuokran ja ylimääräiset bensakulut. Syyskuussa niihin meni 430 €. Lokakuusta eteenpäin vuokraa tai ylimääräisiä ajoja ei enää tule, joten työn kulujen erittely ei ole enää tarpeen. Mielenkiintoista nähdä, miten yhden paikkakunnan elämä vaikuttaa muihin kuluihini, eli olenko laskelmissani yli- vai aliarvioinut töiden aiheuttamat ylimääräiset kulut.





keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kympistä sataseen alle neljässä vuodessa

Neljä vuotta sitten näihin aikoihin odottelin virallista valmistumistani yliopistosta ja ensimmäisen valmistumisen jälkeisen työpaikan saamista. Nettovarallisuuteni oli tuolloin alle 10 000 € ja se oli kokonaan kiinni vaimoni kanssa omistamassamme asunnossa. Likvidit käteisvarani olivat tuolloin jopa miinuksella, koska tilini oli käytännössä tyhjä ja olin joutunut käyttämään luottokorttia elämiseen.

Käytännössä olin myös jossakin määrin vaimoni elätettävänä, koska omat rahani eivät meinanneet riittää. Viimeiset opintotukikuukautenikin olin käyttänyt loppuun jo 2013 tammikuussa, enkä saanut valtiolta muitakaan tukia. Tuo viimeinen opintovuoteni menikin lähes täysin säästöjeni ja syksyllä nostetun opintolainan voimin.

Nyt neljä vuotta myöhemmin nettovarallisuuteni nousi ensimmäistä kertaa yli 100 000 euroon! Osake-/rahastosalkkuni on yli 50 000 € arvoinen, loppujen varojen ollessa pääasiassa kiinni vaimoni kanssa omistamassamme asunnossa sekä kahdessa sijoitusasunnossamme.

Odotin saavuttavani tuon maagisen "satasen" rajan vasta vuoden lopussa, mutta sijoitusten suotuisa kurssikehitys sekä edellisestä asunnostamme saamani pieni myyntivoitto veivät minut sen yli hieman etuajassa.

Olisin saattanut saavuttaa 100 000 euron rajan aikaisemminkin, mutta olin tänä neljän vuoden aikana pienen pätkän työttömänä irtisanouduttuani hetkeksi tyhjän päälle. Silloisen työpaikkani toimintatavat eivät miellyttäneet minua, joten päätin ennemmin uhrata euroja kuin arvoni.

Toisaalta tuo irtisanoutuminen saattoi olla ihan hyväkin urasiirto, joten pelkästään negatiivinen se ei välttämättä ollut rahallisestikaan. Eihän sitä voi tietää, missä olisin nyt ilman sitä.

Moni varmasti pitää neljää vuotta todella nopeana aikana saavuttaa tuo 100 000 euron rajapyykki, mutta todellisuushan on, että kyse ei ole neljästä vaan enemmänkin 14 vuodesta. Ennen työelämään siirtymistähän vietin sen lähes vuosikymmenen yliopistossa opiskellen niitä taitoja, jotka mahdollistivat minulle sen tulotason, jonka avulla sain näinä neljänä vuonna näin hyvin säästöön.

Vaurastuminen onkin pitkäjänteistä puuhaa. Näen itse asiassa ihmisten suurimpana vaurastumisen esteenä heidän lyhytjänteisyytensä. Mistään ei olla valmiita luopumaan ja mitään ei olla valmiita tekemään, ellei siitä saa palkintoa heti. Kun jotain haluaa, se pitäisi saada heti, eikä vasta sitten, kun siihen on oikeasti varaa.

Jos laskee yhteen ne tulot, mitkä olen yhteensä saanut viimeisen 14 vuoden aikana, ja vertaa sitä ns. perusduunarin tuloihin, niin tuo duunari on varmasti tienannut paljon enemmän kuin minä - ja vielä pienemmällä verorasitteella. Mutta silti minä olen saanut tuon 100 000 € säästöön ja isoin osa duunareista ei. Väitänkin, että syynä eivät ole ne tulot, vaan se, että ihmiset eivät tyypillisesti ole valmiita käyttämään sitä 14 vuotta varallisuuden hankintaan, kun se raha on niin paljon mukavampi kuluttaa heti. Ja sitten kun kaltaiseni ihminen kertoo omasta saavutuksestaan ja omista valinnoistaan, niin alkaa se tekosyiden latelu siitä, kuinka pienituloisen ei ole mahdollista säästää tai että säästeliäs elämäntyyli olisi kärsimystä, kun kaikesta pitäisi muka luopua. Tosiasiassahan tutkimustuloksetkin kertovat, että se on se kuluttaminen, joka ei tuo onnea, kun taas (sijoitus)varallisuuden kerryttäminen tuo. Näin ollen on kärsimystä (eli saavutettavissa olevan onnellisuuden menettämistä), jos EI säästä.

Jos siis et ole vielä aloittanut säästämistä, niin lopeta selittely ja aloita heti!



sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus syyskuu 2017

Syyskuussa säästöön sain 1670 €. Yllättävänkin hyvin olosuhteet huomioiden. Toisaalta nämä parittomat kuukaudet ovat yleensä olleet minulle vahvoja (yli 2000 € säästölukemia), joten siihen verrattuna jäänti normaalista oli iso. Toinen syy yllättävän hyvälle luvulle on siinä, että syyskuussa muuttoon ja muuhun ylimääräiseen kulutetut rahat on maksettu luottokortilla, joten ne tulevat maksettavaksi vasta loka- ja marraskuussa (laskutuskausi ei ole kalenterikuukausi, joten osa syyskuun menoista laskutetaan vasta marraskuussa.)

Joka tapauksessa sain syyskuussa säästöön sen verran, että vuoden tavoitteeseen pääsemiseksi vaadittu euromäärä per kuukausi ei päässyt kasvamaan. Tavoitteeseen on matkaa enää 4914 €, mikä tarkoittaa, että loka-joulukuussa pitäisi saada säästöön 1638 € per kuukausi. Varsin mahdollinen lukema. Lokakuu tosin tulee todennäköisesti olemaan huono, mutta vastaavasti marras- ja joulukuun pitäisi paikata vajausta, jos sellaista pääsee syntymään. Tässä on kuitenkin muuton myötä syntymässä ihan hyvin säästöjä kuukausittaisiin kuluihin, ja ne rahat voin käyttää sijoituksiin.






keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Isoja siirtoja

Viime päivinä on tullut tehtyä isoja siirtoja niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Olen jo aikaisemmin maininnut, että saimme vanhan asuntomme myytyä. Nyt olemme myös löytäneet uuden kodin työskentelypaikkakunnaltani, tehneet kaupat ja kantaneet huonekalut vanhasta asunnosta uuteen.

Osaan yleensä muuten hyväksyä vaimoni halun elää ns. tavallista elämää, johon liittyy myös iso määrä (turhaa) tavaraa, mutta silloin, kun se on minun tehtäväni raahata sohvia ja laatikoita kerroksesta toiseen, niin minussa herää vahvasti ajatus "Etkö sinäkin voisi tätä minimalismia harkita". Bensa ja tulitikutkin kävivät mielessäni useammin kuin kerran.

No, pahin on onneksi takana. Tavaroiden järjestelyyn menee varmasti vielä paljon aikaa, mutta suurin siirtourakka on nyt hoidettu ja voimme alkaa vakiinnuttaa elämäämme uudessa osoitteessa.

Rahan osalta muutto tarkoittaa ensinnäkin, että meille tuli noin 70 000 € lisää asuntolainaa. Olin vähän laiska lainan kilpailuttamisen osalta, mikä hieman hävettää. Meillä oli kiire ja sain pankiltamme mielestäni ihan järkevän tarjouksen heti suoraan (marginaali 0,7), joten en lähtenyt vinguttamaan siitä kymmenystä/kymmenyksiä pois. Tavallaan maksan siitä, ettei minun tarvitse kokea sitä ärsytystä, jonka pankkien kanssa asiointi useimmiten aiheuttaa.

Toisaalta muutto tarkoittaa myös sitä, että voin luopua työasunnostani ja minun ei tarvitse enää ajaella kahden paikkakunnan väliä joka viikko. Näin ollen kuukausittain seuraamani "työn kulut" jäävät kokonaan pois. Nyt on mielenkiintoista nähdä, mihin tasolle kulut asettuvat seuraavana vuonna, kun tuo ylimääräinen menoerä katoaa. Odotan, että kuluistani katoaa enemmänkin kuin nuo "työn kulut", koska olen aika varovaisesti luokitellut kuluja työhön liittyväksi. Esimerkiksi ylimääräisiä auton huoltoja tai korjauksia en ole niihin laskenut.

Pidän kakkosasuntoani vielä lokakuun, minkä lisäksi muuttoon liittyy aika paljon ylimääräisiä kuluja, joten luulen lokakuun säästösummien olevan aika pienet, mutta sitten marraskuusta eteenpäin pitäisi tekemään merkittäviä parannuksia säästösummiin. Vuoden 2017 tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin tällä hetkellä varsin epävarmaa.

Vuosi 2018 puolestaan näyttääkin sitten oikein hyvältä. Työn kulujen katoaminen tarkoittaa noin 5000 € lisää sijoitettavaa (miinus verot, koska iso osa tuosta kulusta on ollut vähennyskelpoista). Ehkäpä 25 000 € olisi sopiva tavoite? Tai sitten jonkin verran enemmän. Pitää laskea tarkemmin, kun vuoden vaihtuminen lähestyy.



tiistai 19. syyskuuta 2017

Säästötavoitteestani

Edellisessä kirjoituksessani nimimerkki Kajahtaa kommentoi seuraavasti:

"Tuollainen 22k€/vuosi on aika tiukka tahti. Tosin itsellä lähes sama tavoite, mutta ainoastaan nämä kaksi ensimmäistä vuotta (olen myöhäisherännyt säästäjä) jonka jälkeen ajattelin laittaa kympin per vuosi. Eli aloitus vähän tiukemmin jotta saa kirittyä kiinni ja totuteltua siihen, ettei kaikkea laiteta leveäksi. Oliko sinulla pysyvästi tuo tavoite, vuodeksi, toistaiseksi vai miten olet asiaa ajatellut."

Olin jo vastaamassa kommenttiin, mutta koin tämän olevan ehkä yleisemminkin kiinnostava asia, joten en halunnutkaan piilottaa vastaustani kommenttiosioon.

Minä en oikeastaan pidä noita säästötavoitteitani enää varsinaisina tavoitteina. Ne ovat nykyään enemmänkin ennusteita vuoden säästöluvuista. Minulla nimittäin tulot ja menot ovat lähtökohtaisia erillisiä toisistaan, eli sen mitä tienaan, ei pitäisi vaikuttaa siihen mitä kulutan. Ennustan ensin, mitä tienaan ja sitten, mitä odotan kuluttavani, ja näiden erotuksesta syntyy säästö"tavoitteeni".

Syynä sille, miksi en pidä tuota enää varsinaisena tavoitteena, on siinä, ettei minulla ole oikein syytä säästää suuremmin. Tiedän olevani taloudellisesti riippumaton suhteellisen nopeasti ja tiedän olevani miljonääri hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Nuo asiat eivät ole tavoitteitani vaan ne ovat mielessäni jo varmoja asioita, eikä minulle ole niin väliä, mikä tarkalleen ottaen on se vuosi, kun ne toteutuvat.

Edes tulotasoni ei ole minulle enää erityisen tärkeä. Voisin varmasti tienata paremminkin, mutta nykyiselläänkin saan säästöön enemmän kuin tarpeeksi. Tärkeämpää on pitää kulut kurissa. Ei niinkään säästömäärien maksimoimiseksi vaan pitääkseni huolta, ettei taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittava sijoitusten määrä kasva liikaa kulutustason nousun myötä. Lähtökohtaisesti turha kulutus ei ole ollut kohdallani ongelma, mutta on tässä selvästi ollut merkkejä kukkaron nyörien löystymisestä. Säästötavoite auttaa osaltaan pitämään kuluja kurissa, kun liian suuret lipsahdukset näkyvät heti tavoitteesta jäämisenä.

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen säästötavoitteeni ei ole vain väliaikainen tavoite, jota ajattelisin myöhemmin löysentäväni, vaan odotan vuosi vuodelta laittavani säästöön enemmän ja enemmän. Tämä johtuu siitä, että odotan tulojeni kasvavan enemmän kuin menojeni. Minulla on nimittäin nähdäkseni potentiaalia vahvaan tulojen kasvuun ja toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta tai halua kasvattaa kulujani nykyisestä. Näin ollen tulevaisuudessa voinen säästää enemmän kuin nykyään.

En osaa edes kuvitella, miten voisin yhtäkkiä alkaa kuluttaa vaikka kymppitonnin enemmän vuodessa kuin nykyään.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Kuluraportti elokuu 2017

Elokuussa rahaa kului 1401 €. Suurin ylimääräinen rahareikä oli vakuutusmaksut, joihin meni yli 420 €. Lisäksi maksettavana oli yhden järjestön vuosimaksu vajaa 50 €. Ruokaan ja kauppoihin meni myös tavallista enemmän rahaa. Niihin kului jopa 609 €, kun kuluvan vuoden keskiarvo on 548 € ja vuoden 2016 keskiarvo oli 511 €. Entisestäänkin isot ruokakulut ovat siis paisuneet entisestään.

Elinkulujen lisäksi työn kuluja* oli 404 €.

Vaikka elokuussa eri kuluihin meni mielestäni aika paljon rahaa, niin alla olevasta kuviosta näkee, että elokuu on tyypillisestikin ollut kulujen osalta tätä tasoa. Nuo vakuutusmaksut ovat nimittäin jo vuosia tulleet maksettavaksi elokuussa.


Olen lisännyt seurantaani uuden kuvion (alla) havainnollistamaan kulujeni kehitystä. Se kuvaa tavallaan elintasoinflaatiotani. Vuoden 2014 ja 2015 välinen ero ei tosin kerro koko totuutta, koska 2015 aikana muutin toiselle paikkakunnalle töihin, mikä on selvästi lisännyt kulujani. Sama muutos häiristee myös 2015 ja 2016 välistä vertailtavuutta, mutta pienemmässä määrin. Vuodet 2017 ja 2016 puolestaan ovat varsin vertailukelpoisia. Luulen, että tuo kuvio tulee olemaan hyvä työkalu ehkäisemään elintasoinflaatiota ja kulujen karkaamista käsistä.



*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.



lauantai 2. syyskuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus elokuu 2017

Elokuussa säästöön jäi "vain" 1525 €. Tämä on hieman alle sen tahdin, mitä loppuvuoden tavoitteen saavuttaminen vaatisi, mutta uskon meneväni selvästi tavoitteeseen, joten tämä pieni jäänti ei haittaa. Parilliset kuukaudet ovat säännöllisesti olleet selvästi huonompia säästökuukausia kuin parittomat, joten ensi kuussa pitäisi taas tulla hyvä säästölukema. Syynä tuolle jakaumalle on varmastikin se, että vuorottelemme vaimoni kanssa vastikkeen maksun kanssa.

Kuun säästösummaa pienensi hieman se, että kävin lunastamassa S-osuudet Varuboden-Oslasta ja Kymen seudun osuuskaupasta, koska ne eivät jakaneet korkoa osuuspääomalle. Tilalle otin Osuuskauppa Maakunnan osuuden (kiitos vinkistä nimimerkki Tavoitteena miljoona), joka on jakanut nyt pari vuotta 5 %:n koron. Nettona siis sijoitukseni pienenivät satasella, jonka sain itselleni heti käteisenä, joten en ole saanut sitä sijoitettua vielä uudestaan. Olin kuitenkin käteisen tarpeessa, niin tuo oli ihan hyvä juttu.

Vaikka loppuvuodelta vaadittu säästösumma ei ole enää erityisen suuri, sen saavuttamiseen liittyy kuitenkin huomattavaa epävarmuutta. Saimme juuri asuntomme myytyä ja vaimoni muuttaa luokseni työskentelypaikkakunnalleni, joten tulevien kulujeni pitäisi pienentyä huomattavasti nykyisestä, mutta muutosvaiheeseen liittyy varmasti myös paljon ylimääräisiä kuluja muutosta ja mahdollisesti uuden asunnon tarpeista. Ensi vuoden säästöluvuille tämä muutos on ehdottoman positiivinen, kun kuukausittain raportoimani työn kulut jäävät pois, mutta tälle vuodelle en pysty ennustamaan onko muutos positiivinen vai negatiivinen. Uskon kuitenkin meneväni tavoitteeseeni.

Alla on taas kuvio vuoden säästömäärästä (Säästö YTD) ja lisäsin tällä kertaa siihen myös edellisen vuoden vastaavan ajanjakson säästökertymän kuvaamaan edistystä säästömäärissä.




perjantai 25. elokuuta 2017

Paras päätös, jonka olen tehnyt

Twitterissä silmiini osui käyttäjän Eveliina Silver twiitti:
Aloin miettiä, mihän se omalla kohdallani saattaisi olla, ja päädyin kahteen vaihtoehtoon. Vastaus ei mitenkään mahdu twiittiin, joten tässä se on alla:

Ensimmäisenä mieleeni tuli se, kun yliopiston graduvaiheessa päätin vaihtaa alaa. Olin hieman ennen gradun aloittamista alkanut osaamistani laajentaakseni opiskella kauppakorkeakoulussa laskentatoimea ja rahoitusta. Ajatuksenani oli myös se, että sijoitusasioiden osaamisesta ei varmasti ole haittaa, vaikka tekisin mitä työkseni.

Satuin kuitenkin huomaamaan, että alkuperäisen tutkintoni mukainen työ olisi ollut juuri sitä eli työtä, kun taas laskentatoimen ja rahoituksen tehtävät olivat intohimoni, jota tekisin, vaikka siitä ei maksettaisi. Päätin siis jättää vanhan tutkintoni taakseni ja pistää kaikkeni uuden alan töihin pääsemiseksi. Tein toki gradun loppuun, joten maisterin paperit ovat siltäkin osin taskussa, mutta alan työt saivat jäädä.

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että päätös oli 100 % oikea. Olisin varmasti onneton vanhan alan töissä, vaikka olisin varmasti niissäkin ihan hyvä ja palkkakin olisi ollut hyvä. Tärkeintä on kuitenkin tehdä sitä, mistä tykkää ja muut asiat ovat toissijaisia.

Helppo tuo siirtymä ei kuitenkaan ollut. Alan vaihto tarkoitti opintojen venymistä ja viimeisenä vuonna en saanut enää edes opintotukea. En myöskään saanut kesätöitä parina viimeisenä vuonna, kun en ole oikein ollut hyvä kirjoittamaan hakemuksia (olisi ehkä pitänyt aloittaa blogin kirjoittaminen aikaisemmin), itseluottamukseni ei ollut yhtä vahva kuin nyt, enkä halunnut enää hakea töitä vanhalta alaltani (jolta minulta olisi ollut työkokemustakin). Työn haku vanhalta alalta olisi mielestäni ollut askel väärään suuntaan valitsemaltani polulta.

Rahat olivat siis tiukilla, kun menin lähes koko kalenterivuoden ilman tuloja vähäisiä säästöjäni syöden. Onneksi pääsin töihin heti valmistuttua KTM:ksi, koska siinä vaiheessa rahat olivat ihan oikeastikin loppu (tai itse asiassa miinuksella, koska luottokortti oli käytössä).

Jos olisin jättänyt KTM-opinnot tekemättä, olisin tuossa vaiheessa ollut jo vuosia työelämässä ja varallisuustasoni olisi ollut jotain ihan muuta kuin se oli, mutta ei se olisi ollut sen arvoista. Päätös tuntui oikealta sitä tehdessäni, enkä ole sitä kertaakaan katunut sen jälkeen.

Toinen "paras päätökseni" oli se, kun päätin lähteä edellisestä työpaikastani tyhjän päälle. Olin täysin onneton työssäni ja se tuhosi yksityiselämäänikin, joten minun oli pakko lähteä työstäni. Olisin voinut hakea töitä samalla kuin tein vanhaa työtäni, mutta koin, että jos yrittäisin tehdä niin, niin työn hakeminen tulisi tehtyä puolella teholla ja työnsaaminen venyisi. Ja kun koin työympäristöni myrkyttävän minua, en halunnut olla siellä yhtään pidempään kuin oli pakko. Säästöjeni ansiosta minun oli onneksi mahdollista jäädä pois töistä ilman tietoa uudesta työpaikasta.

Tuohon aikaan vaimoni ei oikein ymmärtänyt päätöstäni, mutta nykyään hänkin pitää päätöstäni oikeana. Hänkin on hyväksynyt sen näkemykseni, että ilman päätöstäni lähteä työstäni, olisi avioliittomme helposti voinut päätyä eroon. Niin pahasti oli työelämä vaikuttanut yksityiselämäämme.

Ihan pelkästään minusta se ei tietenkään ollut kiinni. Lyhyesti sanottuna, parisuhteen on vaikea kestää kahta stressaantunutta ihmistä. Normaalissa tilanteessa stressitilanteet eivät yleensä satu yhtä aikaa, ja ne satunnaiset yhteiset stressitilanteet on helppo kestää, mutta kun toinen on jatkuvasti maksimaalisen stressaantunut, niin tilanne onkin paljon vaikeampi. Minä poistin oman stressini lähtemällä työstäni ja tilanne kääntyikin nopeasti paljon parempaan suuntaan.

Lähtöpäätökseni oli yksi parhaita päätöksiäni siitäkin syystä, että se johti nykyiseen työhöni, josta pidän erittäin paljon ja joka on täysin sitä, mitä haluan tehdä. Työhaastattelussa yrityksen toimitusjohtaja ymmärsi täysin, mikä vanhassa työpaikassani mätti ja kunnioitti päätöstäni lähteä sieltä. Hänen kanssaan yhteistyömme onkin sujunut erinomaisesti alusta alkaen.

Nämä kaksi päätöstä ovat nähdäkseni ne merkittävimmät päätökset, jotka olen elämäni aikana tehnyt. Molemmat liittyvät töihin, mutta nykypäivänä suurin osa ajastahan vietetään työpaikalla, joten sen puolen on tärkeää olla kunnossa. Toisaalta kyse on laajemmasta kuin pelkästä työstä, eli siitä, saako tehdä sitä mistä tykkää, vai onko pakotettu tekemään jotain muuta ihan vaan rahan takia. Vaurastuminen, kun se on ollut mahdollista, sekä erityisesti hyvät rahankäyttötaidot ovat molemmissa päätöksissä olleet olennaisessa roolissa, jotta olen pystynyt tekemään sen päätöksen, jonka tein.

Entä sinä? Mikä on sinun paras päätöksesi?


PS. Olen tässä kertonut itsestäni vähän enemmän kuin olen aikaisemmin halunnut, joten toivon, ettette kysele enempää esim vanhasta opintosuuntauksestani, koska se mielestäni vaarantaisi liikaa nimettömänä pysymistäni. Meitä tuplamaistereita ei kuitenkaan ole liikaa ja jos vielä kertoisin, mitkä alat ovat kyseessä, niin vielä vähemmän. Ja jos tunnistit minut tekstistä, niin arvostaisin, jos et kertoisi havaintoasi kenellekään. Minulle voit toki yksityisesti vinkata, että olen paljastunut.



maanantai 14. elokuuta 2017

Kuluraportti heinäkuu 2017

Heinäkuussa rahaa kului 1895,28 €. Siitä lomamatkaan meni 535 €, joten ihan niin pahasti kulutus ei karannut käsistä kuin ensivaikutelma saattoi olla. Kun huomioi, että olin budjetoinut lomareissuun noin 1000 €, niin tuo 535 € oli itse asiassa positiivinen yllätys.

Joka tapauksessa heinäkuussa rahaa meni n. 640 € enemmän kuin viime vuonna. Eli viime vuoden kulutustaso olisi tullut ylitetyksi ilman matkaakin. Ylitys ei kuitenkaan ollut iso eikä heinäkuun aikana ollut mitään isoa selittävää tekijää sille. Itse asiassa ruokakulut, jotka yleensä ovat olleet se suurin ongelma, oli alle normaalin. Tämä toisaalta johtunee siitä, että laitoin kaikki ulkomaanmatkan ruokailut matkan kuluihin enkä ruokailuun. Laskuja oli ehkä tavallista enemmän, mutta siinä on enemmänkin kyse laskujen ajoituksesta kuin kulutuksesta.

Elinkustannusten päälle työn kuluja oli 361 €. Työasunnon vuokra pitää nimittäin maksaa siitä huolimatta, että on ison osan kuusta lomalla.

Muistelisin, että vuoden alussa tavoittelin kulutason laskua tälle vuodelle. Se ei selvästikään tule toteutumaan. Pahasti kulut eivät ole karanneet käsistä, mutta motivaatio alkaa vähentää kulutusta on aika olematonta. Syytä pihistelylle ei yksinkertaisesti ole. Nykyinen elintyylini riittää vaurastumistavoitteisiini varsin hyvin.






torstai 10. elokuuta 2017

Urheilijan vinkit työuraan: Läsnäolo ei riitä

Moniko teistä tuntee ihmisen, joka on jo pitkään käynyt salilla säännöllisesti, mutta mitään tuloksia ei näy missään. Tai ehkä olet itse harrastanut pitkään jotain lajia tulematta silti erityisen hyväksi siinä. Tämä on helppo pistää lahjakkuuden (tai enemmänkin sen puutteen) piikkiin. Onhan sitä tullut treenattua paljonkin, mutta silti vähemmänkin tehneet menevät kehityksessä ohi.

Tosiasiassa kuitenkin läsnäolo treeneissä tai salilla ei vaan riitä. Edes se ei riitä, että tekee juuri sen, mitä mahdollinen valmentaja on ohjeistanut.

Se, mikä tosiasiassa vie eteenpäin, on keskittynyt ja tavoitteellinen tekeminen sekä rajojen kokeilu. Ja nuo kolme asiaa ovat ne, jotka monelta jäävät puuttumaan. Treeneihin mennään ja niissä tehdään ne tietyt asiat, mutta siihen tekemiseen ei keskitytä. Toistetaan vaan rutiinit samalla tavalla kuin ennenkin, ja mietitään ehkä samalla muita asioita.

Lisäksi niistä tehtäviksi valituista asioista puuttuu tavoitteellisuus ja ajatus siitä, miksi kyseistä juttua tehdään. On esimerkiksi eri asia mennä salille tekemään penkkipunnerrusta kuin mennä sinne tekemään penkkiä tarkoituksena nostaa ennätys 100 kiloon (tai mikä kullekin on se sopiva tavoite). Jälkimmäisellä saa aikaiseksi edistystä, ensiksi mainitulla ei niinkään. Tuo 100 kilon tavoittelu on samalla myös sitä rajojen kokeilua, joka nostaa ihmisen suorituskyvyn uusiin ulottuvuuksiin. "Only those who risk going too far can possibly find out how far one can go"

Kannattaa myös huomata, että kun tekeminen on tavoitteellista, se on usein myös keskittyneempää. Asioita ei tehdä vain yleisesti "koska jotain pitää tehdä", vaan siinä on joku syvempi tarkoitus ja eri vaihtoehtoja tulee mietittyä enemmän näkökulmista "Hyödyttääkö tämä tavoitteeni saavuttamista vai ei" ja "Miten saan tästä liikkeestä suurimman hyödyn tavoitteeni saavuttamiseksi".

Täsmälleen samat asiat pätevät työelämässäkin. Ei riitä, että mennään joka päivä töihin 40 vuoden ajan. Ihmiset, jotka tekevät työnsä keskittyneesti, tavoitteellisesti ja rajojaan kokeillen, tulevat viilettämään ohi kaikista niistä, jotka vaan tulevat paikalle ja hoitavat tehtävänsä (vaikkakin huolellisesti). Turha siinä on valittaa suosimisesta tai syrjinnästä, jos ei missään välissä ole panostanut omaan kehitykseensä. Ylennystä ei ansaita paikalle tulemalla, vaan hankkimalla uusia taitoja ja kehittymällä. Ja se ei tapahdu itsestään.

Suosittelen siis miettimään, oletko todella keskittynyt työtehtäviisi niitä tehdessäsi? Oletko miettinyt, miten voisit tehdä ne paremmin? Oletko miettinyt pieniä välitavoitteita tai uusia taitoja, jotka pyrit aktiivisesti hankkimaan, jotka auttaisivat sinua urallasi? Oletko kokeillut rajojasi ja tehnyt myös epämukavalta tuntuvia uusia haastavia tehtäviä?

Jos et, niin miksi et? Olisiko aika tehdä muutos? Ja jos olet, niin hyvää työtä ja jatka samaan malliin!



lauantai 5. elokuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus heinäkuu 2017

Heinäkuussa sain säästöön 2362 €. Lukema on jonkin verran suurempi kuin tavallisesti, mikä johtuu pääosin saamistani lomarahoista. Kävimme kyllä vaimoni kanssa ulkomailla ja suunnittelin, että matkaan saa kulua lomarahojen verran. Rahaa ei kuitenkaan kulunut niin paljon, vaikka en matkan aikana murehtinut yhtään rahan kulumista. Kaikkea rahaahan ei ole pakko kuluttaa, vaikka se on budjetoitu (vielä kun julkinen sektorikin ymmärtäisi tämän).

Vuoden 2017 aikana olen saanut säästöön 13 840 €, joten vuodelle asettamaani tavoitteeseen on jäljellä 8 160 €. Tämä tarkoittaisi 1632 € per kuukausi loppuvuodelle. Tänä vuonna vain kahtena kuukautena säästösumma on jäänyt alle tuon luvun, joten loppuvuodenkaan aikana sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia.




tiistai 1. elokuuta 2017

Kesäkuulumisia

Blogin kirjoittelu on ollut vähän turhan vähäistä viime aikoina. Tarkoituksenani ei ollut pitää kesälomaa blogin kirjoittamisesta, mutta niin siinä pääsi käymään. Itse asiassa tarkoitukseni oli päinvastoin olla huomattavasti aktiivisempi kirjoittaja kesäloman aikana, kun kerran aikaa kirjoittelulle olisi nimenomaan pitänyt olla. Toisin kävi.

Olin heinäkuussa lomalla, jonka aikana kävin pienen ulkomaanreissun ja muuten aika meni pääasiassa urheiluun. Tuo urheilu vei sen verran mehut, että kirjoittamista ei vaan meinannut jaksaa. Lisäksi rutiini kirjoittelusta on kevään myötä vähän päässyt katoamaan. Keväänkin aikana urheilu on varmaan ollut iso syypää kirjoittelun passiivisuuteen. Olen selvästi lisännyt treenimääriä, joten aikaa ja energiaa ei ole enää ollut iltaisin samalla tavalla kuin ennen.

Toinen syy, miksi en kevään aikana ole kirjoittanut yhtä paljon kuin ennen, löytyy töistä. Keväät ovat alallani ja työssäni aika stressaavaa aikaa. Vaikka työpäivät eivät välttämättä ole venyneet kohtuuttomasti, ovat työn kuormittavuus ja stressaavuus olleet sellaiset, että ne ovat imeneet ylimääräisen energian, jonka olisin voinut käyttää blogini parissa.

Syksy puolestaan oli ainakin viime vuonna töiden puolesta helpompaa aikaa kuin kevät. Saa nähdä, miten tänä vuonna. Toisaalta vaikka töissä olisi helpompaa, niin se ei takaa, että aikaa tulisi käytettyä blogiin yhtään sen enempää. Urheilukärpänen on purrut sen verran kovaa, että motivaatiot ovat tällä hetkellä eniten siellä puolella. Rahankin kertyminen on jo sen verran automaattista ja rutiininomaista, ettei siitä löydy suurempaa innostusta. Urheilusta voi tosin ottaa paljon oppia muuhunkin elämään (erityisesti työelämään), joten ehkä innostun kirjoittamaan jostain sellaisesta. Aika näyttää.

Nyt olen tosiaan palannut töihin. Vähän vaatii sopeutumista lomien jälkeen, mutta eiköhän ne rutiinit sieltä vähitellen taas löydy. Toivottavasti kirjoittamiseenkin.



torstai 20. heinäkuuta 2017

Kuluraportti kesäkuu 2017

Kesäkuussa elämisen kuluihin meni 1094 € ja lisäksi työn kuluihin* meni 390 €. Kulutaso oli sinänsä ok, mutta ruokaan ja marketteihin meni ihan liikaa rahaa. Kuukauden kuluista jopa 693 € (eli 63 %) meni sinne. Tästä tosin osa oli sitä, kun tarjosin vanhemmilleni ravintolaruokailun kiitoksena remonttiavusta.

Minusta tuntuu, että olen muutenkin enemmän tarjonnut ravintolaruokia vaimolleni kuin aikaisemmin. Meidän perheen piheyden tasapaino on hieman siirtynyt siten, että minusta on tullut vähemmän tiukka ja vaimostani tiukempi kuin aikaisemmin. Keskimäärin taloutemme piheyden taso on siten pysynyt suurin piirtein vakiona, kun olemme molemmat siirtyneet kohti keskiarvoa.

Toinen syy korkeille ruokakuluille saattaa löytyä lisääntyneestä urheilusta. Lisääntyneen ruokahalun ja ruokailun lisäksi rahaa on mennyt palautusjuomiin. En jaksa sekoitella proteiinijauheita pusseista ja tiskata juomapulloja, mikä olisi varmasti se halvempi vaihtoehto, joten ostan valmiita palautusjuomia. Tämä luonnollisesti tulee kalliiksi pitkällä tähtäimellä, mutta kuten aikaisemmin totesin, piheyteni on löystynyt viime aikoina. Kyse on korkeintaan kympeistä kuukausitasolla ja pystyn säästämään nelinumeroisia lukuja, joten en pidä tilannetta ongelmana, joka pitäisi korjata.

Kolmas syy kasvaneille ruokakuluille voi myös olla siinä, että olen kevään aikana ollut useammalla työmatkalla ulkomailla, joissa ruokailuihin palaa tavallista enemmän rahaa. Tätä vastaan toisaalta saan verottomia päivärahoja, joten nämä reissut vääristävät osaltaan sekä tulo- että menopuolta.

Muuten kuukausi meni kulupuolen osalta ihan ok. Satunnaisissa oli pari muutaman kympin suuruinen kulu, jotka eivät oikein ole edes tarkemman mainitsemisen arvoisia. Yleensä satunnaisiin ja vuosittaisiin kuluihin menee n. 300 € per kk, joten niiden vähäisyys kesäkuussa auttoi pitämään koko kuun kulutuksen alhaalla, vaikka kauppoihin ja ruokaan menikin liikaa rahaa.


*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus kesäkuu 2017

Kesäkuu meni säästösummien osalta tavoitetahtiin. Tasaisesti vuodelle jaettuna tavoitteeni 22 000 € vaatisi 1833,33 €/kk, ja kesäkuussa säästöön jäi 1825 €. Olen kuitenkin jonkin verran tavoitetahtia edellä, joten noin pieni jäänti ei haittaa mitään, vaan itse asiassa pienentää loppuvuodelta vaadittua säästötahtia. Jälkimmäisellä vuosipuoliskalla minun pitäisi nimittäin säästää "vain" 1753,80 €/kk päästäkseni tavoitteeseeni.

Kokonaisuutena säästöön on tänä vuonna tullut siirrettyä 11 477 € eli olen tuon 477 € edellä tavoitetahtiani. On myös hyvä huomata, että olen suhteellisen lähellä tavoitetahtiani, mikä kertoo, että olen mitoittanut tavoitteeni oikein.

Loppuvuoden osalta on kuitenkin pari muuttujaa, jotka olennaisesti vaikuttavat lopputulokseen. Ensimmäisenä ajankohtaiseksi tulee se, mitä teen lomallani eli mihin käytän lomarahani. Jos lähden reissuun, niin rahat menevät siihen, mutta jos en, niin lomarahat menevät säästöön. Lomarahoja en ole budjetoinut säästäväni, joten ne tulisivat plussana alkuperäisen suunnitelman päälle. Lomalle lähtö on muuten kiinni lähinnä vaimostani ja hänen aikatauluistaan, joten piheyttäni en lomaa välttele. ;)

Toinen muuttuja liittyy asumisjärjestelyihini. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että kahden paikkakunnan elämäni alkaa loppua ja vaimoni on muuttamassa kanssani samalle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi, että pääsen eroon nykyisistä "työn kuluistani" (kakkosasunto ja ylimääräiset bensat), joka arvioni mukaan tarkoittaisi vähintään 400 € ylimääräistä rahaa, jotka voin käyttää sijoittamiseen. Tosin kokonaan tuo summa ei tulisi omaan taskuuni, koska iso osa siitä on verovähennyskelpoista, joten säästöstä osa menee kasvaviin veroihin.

Alla on tavallinen kuvioni toteuman ja tavoitteen havainnollistamiseksi.


Lisäksi alla on kuvio sen havainnollistamiseksi, miten tämän hetken toteuma ja pienellä mielikuvituksella tämän vuoden toteuma suhteutuu aikaisempien vuosien toteumiin. Kuviosta näkee myös hyvin, miten vuoden 2015 työpaikan vaihto vaikutti säästösummiin.






perjantai 16. kesäkuuta 2017

S-osuuskorkojen välilehti luotu

Loin erillisen välilehden S-osuuksille maksettavien korkojen seurantaan.

Eipä tässä oikeastaan muuta tällä kertaa.



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kuluraportti toukokuu 2017

Toukokuussa rahaa meni 1508 € elämiseen ja työn kuluihin 416 €. Elinkuluista kauppaan meni 567 €, joka on jälleen enemmän kuin normaalisti. Satunnaisia ja vuosittaisia kuluja oli tällä kertaa n. 84 € vakuutuksiin, 95 € erään järjestön vuosimaksuun ja 59 € matkoja varten otetun hepatiittirokotteen kakkosrokote (syksyllä tulee vielä kolmas).

Tällä hetkellä elinkuluni tuntuvat olevan vuositasolla noin 16 000 euroa. Kuukausitasolla tämä tarkoittaa n. 1333 €/kk. Kun auton kulut ovat nopeasti arvioituna tuota noin 300 €/kk luokkaa, niin voisin päästä lähelle aikaisempaa 1000 €/kk tavoitetasoani luopumalla autostani. Tätä en tietenkään nykytilanteessa edes voisi tehdä, mutta jos esimerkiksi olisin työtön (ja odottaisin olevani sitä pidemmän aikaa), niin autosta luopuminen olisi todennäköisesti ensimmäinen toimenpiteeni. Siinä tilanteessa voisin myös tehdä muuta kiristyksiä, joten en vieläkään pidä noin 800 €/kk kulutasoa liian pienenä, vaikka elintasoinflaatio onkin selvästi kuluihini iskenyt. Olen nimittäin ollut aika huoleton kulujen suhteen viime kuukausina. Oikeanlaiset rutiinit pitävät kuluni kohtuullisella tasolla, vaikken tietoisesti enää yritäkään minimoida kulujani.





lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kun vastaan tulee ongelma...

Meille jokaiselle tulee säännöllisesti elämässä vastaan ongelmia tai vaikeuksia, joista pitäisi yrittää selvitä. Näissä tilanteissa meillä on eri vaihtoehtoja, miten suhtautua asiaan.

Ensimmäinen vaihtoehto on uhriutua, kieltää oma vastuu ongelmasta ja syyttää siitä muita. Tällöin vaikea tilanne otetaan annettuna olosuhteena, johon ei itse pysty vaikuttaa. Se on muiden vika ja siten on myös muiden vastuulla korjata se.

Ei ole ihme, että tämän vaihtoehdon valitsevat eivät juurikaan pääse elämässä eteenpäin ja he tyypillisesti ovat myös aika tyytymättömiä elämäänsä. Ei ole mukavaa elää elämäänsä uhrina, mutta jos kaikki vastoinkäymiset nähdään muiden vikana, niin uhri sitä kokee olevansa.

Toinen vaihtoehto on vain hyväksyä ongelma ja elää sen kanssa. Tässäkin vaihtoehdossa vaikea tilanne otetaan annettuna omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevana seikkana, mutta ero uhriutumiseen on siinä, että tässä ei tuhlata aikaa muiden syyttelyyn.

Nämä hyväksyjätkään eivät välttämättä pääse elämässään erityisen pitkälle, mutta se ei haittaa. Elämänasenne, jossa negatiivisetkin asiat osataan hyväksyä, voi johtaa varsin onnelliseen elämään. Uhriutuminen ja turha ongelmien vatvominen ovat sellaista tarpeetonta negatiivisuutta, jota onnellinen elämä ei kaipaa. Omalla asennoitumisella voi jopa kääntää negatiiviset asiat positiiviseksi. "If you change the way you look at things, the things you look at change."

Kolmas vaihtoehto on puolestaan ratkaista se ongelma. Nyt asiat eivät enää ole annettuja, vaan niihin voi vaikuttaa. Jos sinulla on huono pomo, niin voit lähteä. Jos sinulla ei ole tarpeeksi tuloja, niin voit hankkia lisää tuloja tai vähentää menojasi. Jos avioliittosi ei suju, niin voit pyrkiä parantamaan sitä tai viime kädessä lähteä huonosta suhteesta.

Tai jos käsissäsi on oikeasti tilanne, johon et voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi parantumaton tauti, niin voit valita aikaisemmin mainitun kakkosvaihtoehdon ja hyväksyä sen, jolloin et tarpeettomasti kärsi siitä enempää kuin on pakko.

Tällä ongelmanratkaisijan asenteella pääsee elämässä pitkälle. Sillä pystyy kehittämään itseään tasolle, jolle muut eivät pääse, ja sillä voi luoda elämäänsä olosuhteet, jotka tukevat onnellista elämää.

Toisaalta ongelmanratkaisu aiheuttaa myös stressiä. Jos kaikki asiat näkee ratkaistavina ongelmina, niin siitä tulee aika paljon tekemistä elämään (verrattuna esimerkiksi "hyväksyjiin"). Samoin joskus ongelmanratkaisu menee pieleen. Paraskaan ongelmanratkaisija ei onnistu joka kerta, vaan joskus ratkaisuyritys johtaa tilanteen huononemiseen.

Ja sitten on vielä niitä huonoja ongelmanratkaisijoita, joilla ratkaisuyritykset pääsääntöisesti epäonnistuvat. Oikeiden toimintatapojen löytäminen vaatii nimittäin ensinnäkin oikean ongelman tunnistamista, mikä sekään ei aina ole helppoa. Jos analyyttiset kyvyt eivät ole kunnossa, päädytään hyvin helposti ratkaisemaan oiretta, kun pitäisi parantaa tauti. Esimerkiksi jos rahat eivät riitä (oire), niin huono ongelmanratkaisija saattaa päätellä, että hänellä on liian vähän tuloja, kun oikeasti hänen ongelmansa (tautinsa) on holtiton kuluttaminen.

Huonoa ongelmanratkaisukykyäkään ei toisaalta myöskään tarvitse ottaa annettuna. Kyseessä on taidosta, joka paranee harjoittelemalla. Omien taitojen rajoitteet kannattaa kuitenkin tiedostaa, ettei tule pahennettua omaa tilannettaan. Kannattaa myös muistaa, että osa ongelmanratkaisukykyä on osata kysyä neuvoa oikeilta ihmisiltä. Omien rajoitteiden ei siis tarvitse nousta esteeksi, jos ympärillä on ihmisiä, joilla näitä rajoitteita ei ole.


Miten itse suhtaudut ongelmiisi? Olenko unohtanut jonkun neljännen (tai viidennen) vaihtoehdon?


Vielä loppuun tässä on teille hyväksi ohjenuoraksi ongelmatilanteita varten ns. Serenity prayer:

Grant me the serenity to accept the things I cannot change,
Courage to change the things I can,
And wisdom to know the difference.



perjantai 2. kesäkuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus toukokuu 2017

Huhtikuussa säästöön jäi varsin hyvä summa rahaa. Tavoite lähestyi jopa 2292,19 eurolla. Vuodelta 2017 on säästössä yhteensä  9652,03 €. Verrattuna vuoden tavoitteeseen 22 000 €, ollaan siis täysin tavoitevauhdissa.

Syynä suhteellisen kovalle säästösummalle oli se, että olin maaliskuussa jättänyt muutaman satasen tilille, jotka siis nyt laitoin säästöön. Sain myös jonkin verran päivärahoja ulkomaille kohdistuneista työmatkoista.

Kesäkuun veikkaan olevan suhteellisen tavallinen säästökuukausi. Ainakaan tällä hetkellä ei ole tiedossa mitään erikoista suurempaa, joka vaikuttaisi lukuihin. Heinäkuussa saatan tosin lähteä ulkomaanmatkalle kesälomalla, joten jos se tulee maksuun kesäkuussa, niin se vaikuttaa tietysti. Mutta aika näyttää.





torstai 25. toukokuuta 2017

Unelmien välissä

Olen aina urheillut. Uskoisin, että halutessani olisin voinut olla ammattiurheilija, mutta lapsesta asti on ollut selvää, että lähden normaaliin työelämään lyhyen, huonostipalkatun ja epävarman urheilijanuran sijasta. Olen nimittäin aina pärjännyt hyvin myös koulussa, joten oli suhteellisen aikaisesta iästä asti selvää, että tulen käymään yliopiston ja päätymään suhteellisen hyvin palkattuun turvalliseen työhön.

Tästä valinnasta huolimatta pidän itseäni urheilijana ja nautin urheilusta todella paljon. Aika ajoin minua edelleen houkuttaa ajatus, että jättäisin vain työt ja pelkästään urheilisin vuoden tai pari. En ammatikseni tai muutenkaan rahasta, mutta voisin kokeilla kuinka hyväksi voisin vielä tulla ja miten sillä pärjäisi kilpailuissa. Unelmissani näen itseni jossain lämpimässä maassa treenaten pari kertaa päivässä ja ottaen loppuajan rennosti.

Toisaalta myös nykyinen työni on unelmatyötäni, koska olen nopeasti kasvavassa PK-yrityksessä johtavassa asemassa ja pienellä osuudella myös omistajana. Ja työyhteisö on meillä ihan huippua. Työ on siis merkittävää ja minulla on riittävästi valtaa ja vastuuta tehdä sitä parhaaksi näkemälläni tavalla, minkä lisäksi omistuksen kautta potentiaalinen palkkio hyvin tehdystä työstä on merkittävä.

Ongelmani onkin, miten sopeuttaa yhteen nämä kaksi unelmaa, koska molempia en voi saada samaan aikaan. Voin kyllä urheilla samalla, kun olen työelämässä, mutta en ollenkaan niin paljon kuin unelmani vaatisi. Toisaalta se nykyinen urheilumäärä vain lisää nälkää, kun näkee, mihin nykyisilläkin määrillä pystyy. Entä jos tekisin tuplat nykyisestä?

Urheilu-unelman kanssa minua myös häiritsee se, että sen kanssa on "Parasta ennen -päivä". Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kroppani kestää kovaa rääkkiä. Kovin montaa vuotta en voi sitä lykätä. Töitä puolestaan pystyy tekemään vaikka hautaan asti.

Toisaalta työuran laittaminen hyllylle vuodeksi pariksi saattaisi myös merkittävästi haitata uramahdollisuuksiani. Uskon tosin jo hankkineeni sen verran hyvät näytöt, ettei uudelleenstarttaus olisi kohtuuttoman vaikeaa. Aikaisemmin "sapattivuosi näyttäisi huonolta CV:ssäni" olisi riittänyt perusteluksi työelämään jäämiselle, mutta ei oikein enää.

Myös rahatilanne on aikaisemmin pitänyt tiukasti kiinni työelämässä. Mutta nyt, kun varallisuutta on kertynyt jo kohtuullinen määrä, niin sekään ei ole riittävä syy pysyä töissä. Pystyisin olemaan vuosia ilman tuloja, eikä minun tarvisi turhaan murehtia selviytymistäni. Ja luultavasti luonteeni takia minun tulisi joka tapauksessa hankittua jotain tuloja myös vapaani aikana. Välivuosi toki viivästyttäisi taloudellista riippumattomuuttani, mutta mitä sitten? Ehtiihän sitä myöhemminkin ja toisaalta mielestäni parempi se on olla vapaa nuorena vähän pienemmällä sotakassalla kuin vanhana massiivisen varallisuuden kanssa.

Näistä seikoista huolimatta olen silti päättänyt pysyä työelämässä urheilu-unelman elämisen sijasta (ainakin toistaiseksi).

Suurin syy työelämässä pysymiselle löytyykin siitä, että pidän tällä hetkellä liikaa työstäni ja työyhteisöstäni. Uskon, että löytäisin melko varmasti vapaavuoden jälkeen vastaavan tasoisen ja jopa parempipalkkaisen työn, mutta paljon vaikeampi tehtävä olisi löytää työ, jossa viihdyn yhtä hyvin. En myöskään halua jättää työkavereitani pulaan lähtemällä. Vaikka en pidä itseäni korvaamattomana, niin onhan se aina shokki yritykselle, jos avainhenkilö lähtee.

Samalla täytyy todeta, että mieli saattaa hyvinkin muuttua, jos tilanne töissä muuttuu. Onhan mahdollista, että työ ei tulevaisuudessa ole yhtä mielekästä kuin nyt, tai että henkilökemiat eivät tulevaisuudessa sovi yhteen yhtä hyvin kuin nyt. Siinä tilanteessa voin hyvissä mielin siirtyä toiseen unelmaani. Myös jatkuvasti kasvava varallisuuteni tekee siirrosta koko ajan helpompaa. Ainostaan ikääntymisestä johtuva mahdollinen voimien vähentyminen toimii vastavoimana ja vähentää halua siirtyä täysipäiväiseksi urheilijaksi. Iän en tosin usko tulevan esteeksi vielä ainakaan muutamaan vuoteen.

Tällaista on tosiaan minun tasapainoiluni unelmieni välillä. Onko sinulla vastaavankaltaisia kokemuksia tai pohdintoja? Kuulen niistä mielellään kommenttiosiossa.



PS. En kerro, mikä urheilulaji on kyseessä, koska harrastan ns. marginaalilajia, jossa osanottajamäärät eivät ole niin isot, että voisin luottaa anonymiteetin säilyvän (pää)lajini kertoessani.



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kuluraportti huhtikuu 2017

Meinasi ihan unohtua käydä läpi huhtikuun kulut.

Huhtikuussa rahaa meni suhteellisen vähän. Elinkulut olivat 1008,38 € ja siihen päälle työn kuluja oli 349 €. Elinkuluista tosin puuttuu hieman kuluja, koska työmatkalla käytimme muiden matkaajien kanssa yhteistä valuuttakassaa ja lopulliset kulunjaot ovat vielä jakamatta. Ne tulevat kirjatuksi sitten myöhemmin.

Matkasta ja sen kulujen puuttumisesta huolimatta ruokaan ja kauppaan meni hieman tavallista enemmän rahaa (n. 540 €, kun normaalina pidän alle 500 € lukemaa). Tuo on pieni yllätys, koska en ole syönyt yhtä paljon ravintoloissa kuin tavallisesti, niin olisin luullut ruokakulujen olevan pienemmät eikä suuremmat kuin tavallisesti. En myöskään muista ostaneeni mitään erikoista tai ylimääräistä kaupasta. No eipä tuo iso summa ole.

Huhtikuun kuluissa oli myös n. 150 € vakuutus maksu sekä n. 60 € maksu rokotteesta, jonka otin matkaa varten. Tuota rokotetta pitää ottaa vielä kaksi vahvistusannosta, jotta suoja on kestää pidempään, joten siitä tulee vielä toukokuulle ja syksylle uudet kulut.

Ihan mukava saada tällainen parempi kulukuukausi maaliskuun jättikulujen jälkeen.







tiistai 16. toukokuuta 2017

Fundu kokemuksia - Osa 2

Kirjoitin lokakuussa 2016 ottaneeni Fundun kokeiluun. Kokeilua on siis takana yli puoli vuotta ja on aika käydä hieman läpi kokemuksiani.

Valitettavasti Fundu ei ole vastannut odotuksiani ja toiveitani.

Suurin ongelma Fundussa on se, että liian iso osa lainojen maksueristä on pahasti myöhässä. Tällä hetkellä seitsemästä yrityksestä kolme on maksujen kanssa aikataulussa, yksi on pari viikkoa myöhässä, yhdellä on jäänyt maksamatta 1.4. ja 1.5. erääntyneet erät ja kahdella on maksamatta helmikuun viimeisenä erääntynyt erä ja kaikki myöhemmät erät. Kahdesta lainasta olen saanut rahat takaisin kokonaisuudessaan.

Osasin odottaa parin viikon tai jopa kuukauden paikkeilla olevia viivästyksiä, mutta näin pitkiä viivästyksiä en odottanut enkä aio sietää.

Maksamattomuuksista voin toki syyttää lähinnä itseäni, kun en ole tehnyt riittävää taustatyötä sijoituskohteita kartoittaessani. Ongelma taustatyön kanssa on toisaalta se, etten ole valmis käyttämään noin 60-100 € suuruisiin sijoituskohteisiin tutustumiseen hirveästi aikaa tai rahaa (esim. tilinpäätösten tilaaminen). Sijoitussummien pitäisi olla huomattavasti isompia, jotta yrityksiin tutustumisiin kannattaisi panostaa muutamaa minuuttia enemmän.

Merkittävä ongelma Fundussa on myös se, että sijoituskohteita on niin vähän. Kun rahaa tulee tilille joko aikaisempien sijoitusten lyhennysten tai pääomanlisäysten kautta, niin helposti tulee valittua joku "vähän sinne päin" sijoituskohde rahoille, kun muutakaan ei ole tarjolla. Hajautuksesta on myös turha haaveilla näillä kohdemäärillä.

Näiden asioiden johdosta olen päättänyt alkaa nostaa rahojani pois Fundusta. Aika pitkään joudun kyllä rahoja odottamaan, kun viimeiset lainanlyhennykset erääntyvät vasta loppuvuodesta 2018. Toisaalta valtaosa erääntyy aikaisemmin, joten hirveitä summia siellä ei ole jumissa. Kolmasosan sijoitetusta pääomasta sain nostettua pois jo nyt.

Lähtökohtaisesti en tee enää uusia sijoituksia saamillani lainanlyhennyksillä, mutta voi olla, että laitan pieniä summia uudelleen kiertoon, jos tarjolle tulee hyvä kohde ja summa on niin pieni, ettei minun kannata sitä erikseen alkaa nostamaan Fundusta ulos.

Mielenkiinnolla jään odottamaan minkä suuruiseksi luottotappiot Fundun kokeilusta loppujen lopuksi jäävät. Periaatteessa lainoilla pitäisi olla takaukset, mutta mikään ei ole vielä saanut minua luottamaan niiden pitävyyteen. Jos omistaja oikeasti kokisi olevansa pulassa takauksen johdosta, hän ei ehkä olisi näin herkkä jättämään lyhennyksiä maksamatta.

Tässä oli siis lyhyesti tämänhetkinen tilannenäkemykseni Fundusta. Palaan todennäköisesti jakamaan Fundu-kokemuksiani ainakin kerran vielä, kun luottotappiotilanne selkenee. Siihen asti en kyllä voi sanoa ainakaan suosittelevani Fundun palvelun käyttöä.



torstai 11. toukokuuta 2017

Tämänhetkinen sijoitusstrategiani

Sijoitustyylini on muuttunut aika paljon tämän säästöprojektini edetessä. Eri vaiheita yhdistävä tekijä on ehkä ollut se, että sijoituspäätökset on tullut tehtyä enemmänkin fiilispohjalla kuin syvällisen analyysin perusteella. Yksi syy analyysin vähyyten on ollut töiden aiheuttama kiire, mutta toisaalta myös tehokkaiden markkinoiden teoria taitaa vaikuttaa tuolla takaraivossa kertoen, että analyysillä on hyvin vaikea saada lisäarvoa. Indeksisijoittaminen ei kuitenkaan kiinnosta, koska se olisi liian tylsää ja kaipaan aktiivisen sijoittamisen tuomaa jännitystä elämään.

Toisaalta indeksisijoittaminen ei tällä hetkellä kiinnosta senkään takia, että markkinat vaikuttavat yleisesti ottaen yliarvostetulta. Yksittäistä osaketta ostamalla on edes teoreettinen mahdollisuus, että saa hyvää halvalla, mutta yleistä osakeindeksiä ostamalla ylihinta on lähes varma. Toki indekseissä on eroja, eivätkä kaikki indeksit tai rahastot tämän johdosta ole poissuljettuja. Rahastojen analysointi on kuitenkin vielä työläämpää kuin yksittäisen osakkeen, joten sekään ei hirveästi houkuta.

Korkorahastot eivät myöskään houkuta. Koroista ei ole saatavissa juurikaan tuottoa, mutta rahan menettämisen mahdollisuus on olemassa. Tuntuu paremmalta idealta pitää rahat pankkitilillä kuin korkorahastoissa. Silloin rahaa ei käytännössä voi menettää talletussuojan takia ja rahat ovat välittömästi käytettävissä, jos esimerkiksi osakkeiden arvostustaso muuttuu järkevämmäksi.

Käteinen voisi ehkä olla järkevä vaihtoehto tässä vaiheessa, mutta siitä puuttuu kaikki jännitys. Historiallisesti on perusteltua odottaa, että edessä on ennemmin tai myöhemmin pudotus, joka vie osakkeiden arvot selvästi alle nykytason, mutta en vaan jaksa istua rahakasan päällä sitä päivää odotellessa.

Kiinteistöihin tai asuntoihin voisi myös sijoittaa, mutta niistä on minulle liikaa vaivaa. Minulla on jo pari sijoitusasuntoa vaimoni kanssa ja niissä on ihan tarpeeksi tähän elämäntilanteeseen. Ehkä "eläkkeellä" voin hankkia lisää sijoitusasuntoja.

Toisaalta sijoitusasuntojen kassavirtapohjainen logiikka kiehtoo minua. Sen takia olenkin päätynyt muuttamaan sijoitusstrategiani käytännössä osinkostrategiaksi. Jos kerran voisin ostaa sijoitusasunnon, joka tuottaa 4-5 % vuokratuottoa, niin miksen voisi ostaa osakkeita yhtiöistä, jotka jakavat 4-5 % osinkotuottoa? Sama hyöty vähemmällä vaivalla.

On toki riski, että yhtiö leikkaa osinkoaan, eikä se enää olekaan sama kuin alussa oletin, mutta vastaavalla tavalla sijoitusasunnossa on riski, että vuokralainen rikkoo paikat, tulee iso taloyhtiön remontti tai yhtiövastike muusta syystä nousee merkittävästi.

Osakkeiden arvo toki vaihtelee enemmän kuin sijoitusarunnon, mutta samalla tavalla kuin asuntoja vuokraava sijoittaja ei välitä siitä, mikä asunnon arvo kulloinkin sattuu olemaan, ei osinkostrategiassakaan tarvitse suuremmin välittää arvonvaihteluista. Tärkeintä on vaan pyrkiä tekemään sijoituspäätökset niin, että voi kohtuullisella varmuudella luottaa siihen 4-5 % osinkotuottoon sijoitetulle pääomalle.

Osinkostrategia sopii minulle senkin takia, että tykkään käyttää velkaa sijoittamiseen. Aivan kuin voisin ostaa velalla sijoitusasunnon, voin samalla tavalla ostaa osinko-osakkeita velalla. Tältä osin mielestäni monet ihmiset eivät suhtaudu ihan johdonmukaisesti velkaan. He ovat valmiita käyttämään 100 000 € velkarahaa sijoitusasunnon ostoon, mutta 10 000 € velkaa osakkeiden ostoon on ihan liian suuri riski. Jos molemmat tuottavat kohtuullisella varmuudella sen 4-5 %:n kassavirran, niin en näe syytä, miksi näitä kahta sijoituskohdetta pitäisi kohdella eri tavalla. Toki lainojen ehdot voivat olla erilaiset (esim 25 vuoden tasaeräinen asuntolaina vs Nordnetin vakuusarvoista riippuvainen luottolimiitti), mutta osakkeisiinkin pystyy käyttää monenlaisia rahoitusmalleja esimerkiksi käyttäen asuntoa lainan vakuutena. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, ettei koskaan voi joutua tilanteeseen, jossa pankki voi alkaa pakkomyymään sijoituksia.

Tällä hetkellä en toisaalta käytä juurikaan lainaa sijoittamiseen. Säästän mieluummin luottolimiittiäni parempia arvostustasoja varten. Jos minulla olisi ylimääräisiä asuntojen vakuusarvoja käytettävissä bullet- tai tasalyhenteisiä sijoituslainoja varten, voisin käyttää limiittiä enemmän jo nyt. Tuolloin pankkiin astumalla saisin aikanaan hyödynnettyä alhaiset arvostustasot. Tällä hetkellä tuollaista vaihtoehtoa ei oikein ole, joten minun on maltettava mieleni osakkeiden ostojen kanssa.

Loputtomiin en kuitenkaan ajattele osinkoyrityksiin sijoittavani. Väistämättömän edessä olevan romahduksen jälkeen maailma voi näyttää ihan eriltä. Siinä vaiheessa harkitsen uudelleen, millä tyylillä haluan jatkaa. Siihen asti menen kuitenkin tällä strategialla.



lauantai 6. toukokuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus huhtikuu 2017

Kirjoittelussani on ollut hieman taukoa, koska olen ollut reissussa, minkä lisäksi töissä on ollut aika pahoja kiireitä (osin matkan takia), mikä on vienyt energian iltakirjoittelulta. Yritän kuitenkin nyt palata normaaliin kirjoitusrytmiin.

Huhtikuun säästösumma oli vain 1053 €, osin tuon matkan takia. Ei tosin niinkään matkan kulujen takia, koska kyseessä oli työmatka, mutta nostin säästöistä muutaman satasen tilille siltä varalta, että matkan aikana tulisi hätätilanteita, jotka vaativat rahaa. Ei olisi kiva jäädä jumiin ulkomaille sen takia, että tilillä ei ole tarpeeksi rahaa lentolippuun. Noita rahoja ei tullut kuitenkaan  juurikaan käytettyä, joten niiden pitäisi olla käytettävissä toukokuun säästöihin. Jonkin verran ylimääräistä tuli toki ulkomailla käytettyä, mutta niitä vastaan tulen saamaan päivärahoja.

Huhtikuun alhainen säästösumma teki sen, että alkuvuoden aikana saavutettu säästömäärien etumatka on nyt menetetty. Toisaalta olen edelleen täysin aikataulussa, joten mitään huolestuttavaa tässä ei ole.

Vuoden 2017 aikana olen saanut säästöön yhteensä 7352 €. Tavoitteeni (22 000 €) saavuttaakseni minun pitää säästää kuukausittain keskimäärin 1831 €. Näkisin, että tuo on sopivan kova tahti ollakseen saavutettavissa, mutta ei liian helppo, jotta motivaatio kärsisi.





maanantai 17. huhtikuuta 2017

Idioottien ylimielisyys

Elämme aikoina, jolloin moni ajattelee olevan hyväksyttyä haukkua asiantuntijoita ylimieliseksi ja itse tehdä omat johtopäätöksensä kuka minkäkin epäilyttävän lähteen perusteella. Pahimmillaan tämä johtaa kuolemiin, kuten on nykyisen rokotesalaliittoteoreetikkojen hysterian kohdalla. He pelottelevat ihmisiä, ja sen takia lapsia, vanhuksia ja immuniteetiltaan heikentyneessä tilassa olevia kuolee täysin ehkäistävissä oleviin tauteihin.

Siinä vaiheessa, kun ihmisen typeryys saa paitsi hänet itsensä hengenvaaraan, mutta myös vaarantaa muiden ihmisten terveyden, on mielestäni täysin hyväksyttävää kutsua näitä henkilöitä idiotteiksi.

Osiltaan tämä idioottius on myös seurausta heidän ylimielisyydestään. He kuvittelevat google-haun ja turhan julkkiksen tai häpäistyn entisen lääkärin lausuntojen perusteella tekemänsä johtopäätöksen olevan parempi kuin koko tieteellisen yhteisön konseksuksen tästä aiheesta.

Rokotesalaliitot edellyttävät myös, että lähes kaikki lääkärit, tutkijat ja viranomaiset olisivat mukana tässä salaliitossa tunkemassa tarpeettomia ja jopa haitallisia rokotteita maailmalle. Nämä idiootit asettavat siis itsensä kahdella tasolla näiden kaikkien lääkäreiden, tutkijoiden ja viranomaisten yläpuolelle. Ensin he nostavat itsensä älykkäämmäksi kuin nämä asiantuntijat. Ovathan he huomanneet jotain rokotteista, jota nuo muut eivät näytä huomanneen. Toiseksi he nostavat itsensä moraalisemmaksi kuin kaikki nämä toimijat. Heidän täytyy olla muita parempia, koska he itse eivät olisi valmiita myymään turhia rokotteita - varsinkaan, jos se samalla tarkoittaa lasten terveyden vaarantamista, kun taas lääkärit antavat rokotteita päivittäin. He olettavat lääkäreiden olevan täysin välinpitämättömiä aiheuttamastaan vaarasta.

Heidän maailmassaanhan nämä turhat rokotteet tietoisesti jaetaan ihmisille, koska lääkeyritykset ja lääkärit haluavat rahaa. Jotta tämä salaliitto voisi toimia, täytyisi lähes jokaisen lääkärin, tutkijan ja viranomaisen joko olla liian tyhmä huomatakseen, mitä on tapahtunut, tai liian itsekäs, ahne ja välinpitämätön välittääkseen, mitä tapahtuu. Onneksi meillä on maallikkoja (idiootteja), jotka googlen ja somen kautta ovat paljastaneet totuuden?

Rokotteet eivät tietenkään ole ainoa ala, jossa idiottit nostavat itsensä muiden yläpuolelle. Hyvin tavallista on kuulla jotain tyyliin "En ole yhtään kiinnostunut politiikasta, mutta ovathan nämä poliitikot ihan typeriä ja omaneduntavoittelijoita." Sitten alkaa tulla listaa siitä, miten asiat pitäisi hoitaa paremmin, vaikka oma panostus esimerkiksi talouspolitiikan ymmärtämiseen rajoittuu someen ja keltaiseen lehdistöön.

Tällä ilmiöllä on itse asiassa nimikin. Sitä kutsutaan Dunning-Kruger-vaikutukseksi tai ylivertaisuusvinoumaksi.

Wikipedian mukaan:
"Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa, sitä enemmän tämä yliarvioi osaamistaan. Tämän voi katsoa johtuvan siitä, että kun yksilö ei hallitse taidon suorittamista ei tämä osaa myöskään arvioida osaamistasoa. Kyse on siis metakongitiivisesta vajavaisuudesta eli kyvyttömyydestä arvioida oikein omaa taitotasoaan."

Asiaa koskeva tutkimus on myös osoittanut, että korkean taitotason ihmiset puolestaan usein aliarvioivat oman osaamisensa. Heillä tämä johtuu siitä, että he olettavat muiden osaavan samat asiat kuin he itse osaavat, minkä lisäksi he ovat havainneet, kuinka paljon heillä on vielä opittavaa.

Sanonta "The trouble with the world is that the stupid are cocksure and the intelligent are full of doubt" (Bertrand Russel) tuntuu siis tämän tutkimussuunnan mukaan pitävän varsin hyvin paikkansa.

Elämme myös yhteiskunnassa, jossa varmuudelle annetaan paljon arvoa. Meidän on helppo äänestää varmalta vaikuttavaa poliitikkoa, vaikka tuon varmuuden takana olisi ammattitaidottomuus, typeryys tai jopa puhdas epärehellisyys. Paljon vaikeampi on saada ääniä, jos on älyllisesti rehellinen epäröivä ihminen, joka osaa myös myöntää, jos ei tiedä jotain.

Meidän kaikkien pitäisi jatkossa olla paljon kriittisempiä kuunnellessamme oikeasti asiantuntevuutta vaativia keskusteluita. Jos joku asiaa työkseen tekevä, jolla on alan koulutus ja vuosikymmenen kokemus sanoo jotain, ja häntä vastustava on lähinnä tottunut kommentoimaan asioita oluttuopin yli paikallisessa kuppilassa, niin jälkimmäisen sanoille ei ehkä kannata antaa erityisen suurta arvoa, vaikka hän kuulostaisi kuinka varmalta asiastaan tai osaisi esittää ensikuulemalta järkevältä kuulostavia perusteluita. Aivan kuten hän ei ole pätevä tekemään esittämänsä kaltaisia johtopäätöksiä, niin kannattaa muistaa, että sinä tai minä emme välttämättä ole päteviä arvioimaan hänen sanojensa todenmukaisuutta. Kannattaa muistaa, että asiantuntijuuden hankkiminen vaatii AINA paljon työtä, ja kukaan, joka sitä työtä ei ole tehnyt, ei voi hallita asiaa riittävällä tasolla kyseenalaistaakseen asiantuntijoiden yhteisen lopputuloksen. Joka toisin kuvittelee, on ylimielinen idiootti.



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kuluraportti maaliskuu 2017

Maaliskuussa rahaa paloi enemmän kuin koskaan. Elämisen kulut olivat jopa 2060 €. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun 2000 € raja ylittyi. Lisäksi työn kuluihin* meni 469 €, joka on hieman enemmän kuin tavallisesti, mutta koska helmikuussa oli tavallista vähemmän, niin kyse on varmasti vain tankkausten ajoittumisesta kuun vaihteessa.

Syynä maaliskuun suurille elämisen kuluille oli aikaisemminkin mainitsemani auton jarrujen huolto. Olisi varmaan pitänyt huoltaa jarrut aikaisemmin, niin olisi voinut päästä vähemmällä, mutta kun en oikein autoista ymmärrä, eikä määräaikaishuolloissa niistä olla osattu riittävästi kertoa.

Auto piti myös katsastaa maaliskuussa, joten yhteensä autoon meni ylimääräistä rahaa noin 850 €.

Auton lisäksi rahaa meni 72 € työttömyyskassan jäsenyyteen. Pidän tuota ehkä vähän turhana kuluna, mutta kun se on niin pieni summa suhteessa siihen hyötyyn, mitä kassaan kuulumisesta on, maksan sen ainakin tänä vuonna vielä.

Monihan muuten kuvittelee noilla kassamaksuilla katettavan ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset, mutta tuo maksun suuruudenhan pitäisi antaa vinkin siitä, miten asiat oikeasti ovat. Valtaosa ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista tulee valtion kassasta ja siten myös niiltä, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen. Liitot ovat vaan osanneet lobata asian niin hyvin, että ne saavat kunnian korvauksista ja valtio kantaa kulut. Reilu peli kaikin puolin. Etenkin niiden osalta, jotka maksavat siitä, mutteivat hyödy.

Mutta takaisin asiaan.

Näitä mainitsemiani ylimääräisiä kuluja lukuunottamatta kuukauden kulut olivat varsin tavalliset. En siis ole kovin huolissani historiallisen suurista kuluista, eli siitä, että kulut olisivat karkaamassa käsistä. Tälläisia sattuu, eikä niistä tule välittää liikaa. Voin paljastaa sen verran, että nettopalkkani on suurin piirtein 3000 €/kk, joten puskuria siihen, että kuukauden tuloni eivät enää riittäisi, on vielä melkoisesti jäljellä.


*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Paljonko rahaa on tarpeeksi?

Olen töissä puhunut aika avoimesti siitä, että säästän ja sijoitan paljon, ja että tarkoituksenani on voida jäädä "eläkkeelle" varsin aikaisin. Minulta sitten kysyttiin, että paljonko rahaa olisi tarpeeksi.

Aikaisemmin olisin varmaankin sanonut jotain taloudellisesta riippumattomuudesta, mutta ajatukseni ovat selvästi hieman muuttuneet sen mukaan, kun aikaa on kulunut ja varallisuutta on kertynyt.

Tällä hetkellä sanoisin, että rahaa on tarpeeksi kun:
1. Minun ei tarvitse tehdä mitään rahan takia.
2. Minun ei tarvitse jättää mitään tekemättä rahan takia.
3. Talouteni kestää suurenkin taloudellisen shokin niin, etten menetä kohtia 1 ja 2.

Eli kohta 1 tarkoittaa käytännössä taloudellista riippumattomuutta. Se ei toisaalta tarkoita sitä, etten voisi tuolloinkin käydä palkkatöissä tai olla vaikka yrittäjänä. En kuitenkaan halua olla päivääkään töissä sen takia, että tarvin rahaa maksaakseni menoni. Minulle motivaation työssä käymiselle pitää löytyä jostakin muusta kuin siitä kuukausipalkasta.

Kohta 2 saattaa monelle tuntua oudolta, ja monelle tuo kohta koituisikin koko projektin esteeksi. Useimmilla nimittäin tuntuu olevan aika huono impulssinkontrolli ja he ovat huonoja myös tunnistamaan, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä on vain lyhyen tähtäimen houkutus ilman todellista lisäarvoa. Tämä kohta ei nimittäin tarkoita sitä, että pitäisi ostaa kaiken mitä vähänkään sattuu himoitsemaan, vaan että pystyy ostamaan ne asiat, joita oikeasti haluan ja joiden kustannus-hyötysuhde on kohdallaan. Tuolloinkin kaikki "ihan kiva, muttei oikeasti paranna elämääni" -jutut saavat jäädä hyllyyn. Kun minulla on yksinkertaiset ja suhteellisen halvat halut, niin voin hyvinkin pienellä rahalla ostaa ne asiat, joita oikeasti haluan tai tarvin.

Vaimoni aina välillä sanoo esimerkiksi, että "Olisi kiva lähteä tuonne, mutta ei ole varaa" tai "Olisi kiva ostaa tuollainen koti, mutta ei meillä ole varaa". Sanon noihin yleensä, että olisi meillä varaa tuohon ja vaikka mihin muuhun, mutta se ei olisi järkevää ja siksi emme tee sitä. Emme siksi, että meillä ei olisi varaa. Meillä olisi varaa ostaa 600 000 € maksava omakotitalo, mutta siinä ei olisi mitään järkeä, koska sen jälkeen meidän kaikki rahat (ja iso läjä pankin rahoja) olisi kiinni siinä, eikä meillä olisi varaa mihinkään muuhun.

Kohdan 2 pointti on siis siinä, että pystyn toteuttamaan kaikki ne todelliset haluni ja tarpeeni ilman, että menetän samalla taloudellista riippumattomuuttani (kohta 1). Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että vaikka eläisin täysin pääomatulojeni varassa, niin tuloista pitäisi kuukausittain (tai ainakin vuositasolla) jäädä hieman yli, koska se tarkoittaisi, että tuloni ovat hyvin riittäneet kaikkiin tarpeisiini.

Kohta 3 on ehkä uusin lisäys taloustavoitteisiini. Varallisuuden kerryttyä olen nimittäin alkanut tunnistaa tilanteita, joissa sen voi menettää. Entä jos ostan omakotitalon, joka homehtuukin ja muuttuu arvottomaksi? Jos minulla on vain juuri ja juuri taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittavat rahat, joutuisin tuossa tilanteessa palaamaan töihin, koska olisin tuon yhden tapahtuman takia menettänyt lähes koko varallisuuteni. Tai entä, jos minä tai joku läheiseni sairastuu vakavasti? Lehdissä on esimerkiksi ollut muutamia näitä juttuja, joissa suomalainen on sairastunut ulkomailla ja sitten alkanut ihmetellä, että mistä saisi ne kymmenet tuhannet eurot, jotka Suomeen palaaminen vaatisi. Tai jos vaikka ulkomailla olisi saatavilla parempaa hoitoa kuin Suomesta, mutta se maksaisi satoja tuhansia? Tai entä, jos ajan autoa ja keskittymiseni herpaantuu, ja joku sivullinen kärsii vakavat vammat, joista joudun maksamaan satojen tuhansien korvaukset?

On varmasti lukuisia muitakin sudenkuoppia, jotka voisivat maksaa minulle kaiken sen työn, jonka olen varallisuuteni karruttamiseksi tehnyt. Siksi haluaisin etukäteen kerätä riittävän ison varallisuuden, että voin luottaa säilyttäväni taloudellisen riippumattomuuden, vaikka elämässä tapahtuisi yllättäviä käänteitä. Mitä jos olenkin jo eläkeiän kynnyksellä, kun menetän varallisuuteni, enkä ole kerryttänyt juurikaan eläkettä, koska olen niin luottanut varallisuuteni elättävän minut eläkeikäni yli? Tuossa vaiheessa on liian myöhäistä palata töihinkään.

Tällä hetkellä arvioin, että taloudellisen riippumattomuuden ylittävä riittävä puskuri kohtaa 3 varten olisi noin 300 - 500 tuhatta euroa. Tuossa puskurissa on toisaalta se hyvä puoli, että sehän jatkaa kasvamistaan, vaikka en lisäisikään rahaa järjestelmään. Taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavat varat kattaisivat elinkustannukseni ja kaikki loput tulisi uudelleensijoitettua, jolloin puskuri kestäisi koko ajan isompia ja isompia shokkeja.

En myöskään pidä puskurin keräämistä kohtuuttoman suurena haasteena, koska minulla ei ole varsinaisia haaveita eläkkeelle siirtymisestä, kun taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittavat varat ovat kasassa. Pidän ehkä välivuoden tai pari, mutta kyllä sen jälkeen pitää taas löytyä jotain mielekästä tekemistä omalta osaamisalueeltani.

Muutaman sadan tuhannen puskurin kerääminen (taloudellisen riippumattomuuden lisäksi) ei toisaalta senkään takia tunnu pahalta, koska laskelmissani kyse ei enää ole siitä, että tuleeko minusta miljonääri vai ei, vaan siitä, montako miljoonaa minulle kertyy elämäni aikana. Olettaen siis, etten kuole nuorena. Ja vaikka kuolisin, niin ei tämä projekti silti hukkaan ole mennyt. Olen nauttinut tästä matkasta paljon enemmän kuin mitenkään olisin voinut nauttia uudesta autosta, isommasta talosta tai uudesta elektroniikasta.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2017

Maaliskuussa säästöön sain varsin hyvän 2162 €. Olen sen ansiosta reippaasti edellä vuoden tavoitetahtia. Seuraava kuukausi (huhtikuu) tulee tosin olemaan suhteellisen huono, koska auton huoltoon meni niin paljon rahaa ja se pitää maksaa nyt.

Vuonna 2017 olen saanut säästöön jo 6299 €. Tavoitteeseen päästäkseni minun tarvitsee loppuvuoden aikana säästää hieman alle 1750 €/kk. Kun alkuvuosi on mennyt niin vahvasti, niin loppuvuoden kuukausittainen vaadittu summa on mukavasti laskenut siitä, mitä se oli aluksi.

Elämässäni saattaa myös olla tulossa muutoksia, jotka olennaisesti vaikuttavat säästömääriini ja rahankäyttööni, mutta niistä enemmän myöhemmin, kun suunnitelmat varmistuvat. Siihen asti mennään vanhalla tutulla kaavalla.




sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uravinkit: Tärkein työelämätaito?

Muistelisin, että minulle on jo peruskouluaikoina kerrottu, kuinka tärkeää on osata asettua toisen asemaan. Tuolloin asia tuntui minulle hieman haasteelliselta, koska olin jo silloin taipuvainen suoraviivaiseen logiikkaan ja rationaalisuuteen, enkä pystynyt ymmärtämään, miksi monet muut ihmiset eivät nähneet asioita samalla tavalla kuin minä. Oli vaikea asettua toisen asemaan, kun toiset tuntuivat suhtautuvan ja reagoivan asioihin ihan eri tavalla kuin minä.

Nyt kuitenkin iän, kokemuksen ja psykologian (itse)opiskelun myötä asia on muuttunut paljon helpommaksi (sivuhuomautuksena kirjavinkki: Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow) ja olen nähnyt kuinka tärkeää toisen asemaan asettuminen on työelämässä pärjäämisen kannalta.

Pohjimmiltaanhan kyseistä taitoahan on suhteellisen helppo soveltaa käytännössä. Siinä pitää vaan kysyä:

"Jos suunnittelemani toimenpide tehtäisiin minulle, miten suhtautuisin siihen?"
ja
"Jos suunnitelemani toimenpide tehtäisiin ihmiselle, joka on erilainen kuin minä, niin miten tämä todennäköisesti suhtautuisi siihen?"

Luettelen alla muutaman esimerkin tilanteista, joissa tätä taitoa voi soveltaa työelämässä:

  • Asiakkaasi on pyytänyt sinulta pienen lisätyön, johon olet käyttänyt aikaa 30 minuuttia. Kannattaako asiakasta laskuttaa siitä?
  • Ajat asiakkaan pihaan. Millaisen kuvan autosi, vaatetuksesi tai muu ulkomuotosi antaa sinusta ja edustamastasi yrityksestä?
  • Olet pyytänyt työnantajaltasi palkankorotusta ja hän sanoi ei. Kannattaako kysyä parin kuukauden päästä uudestaan?
  • Alaisesi on jatkuvasti pyytämässä palkankorotusta, vaikka ei nähdäksesi ole toiminnallaan ansainnut sitä. Pitäisikö hänelle antaa avoimesti kritiikkiä toiminnastaan ja kertoa, ettei palkankorotusta ole tulossa ilman selvää parannusta toiminnan tasossa?
  • Esimiehesi/alaisesi selvästi pitää enemmän vähäsanaisesta suorasta puheesta, kun taas sinä pidät enemmän keskustelevasta sosiaalisesta ilmapiiristä. Pitäisikö sinun saada muutettua esimiestäsi/alaistasi sopimaan omaan toimintatapaasi, vai pitäisikö sinun sopeutua hänen tapaansa?
  • Yrityksesi tavarantoimittaja on toimittanut sinulle viallisia tuotteita. Soitatko heille ja annat heidän kuulla kunniansa? Vaaditko hyvitystä, vaihdatko toimittajaa, vai mitä teet?
  • Olet itse toimittanut viallisia tuotteita asiakkaallesi. Kiellätkö virheen? Pyydätkö anteeksi? Hyvitätkö vahingon? Annatko lisähyvitystä? Jos virhe korjataan, kuinka nopeasti se tapahtuu?
  • Et ole toimittanut viallisia tuotteita asiakkaallesi, mutta asiakkaasi väittää, että olet. Kiellätkö virheen? Pyydätkö anteeksi? Hyvitätkö vahingon? Annatko lisähyvitystä? Jos virhe korjataan, kuinka nopeasti se tapahtuu?
  • Kilpailijasi (eli kilpaileva yritys tai vaikka työkaveri, joka kilpailee kanssasi vaikka ylennyksestä) puhuu sinusta pahaa muille. Kannattaako lähteä mukaan loanheittoon vai keskittyä vain omaan toimintaan?
  • Kilpailijasi tuote on huonompi kuin omasi. Miten ilmaiset tämän seikan asiakkaalle? Haukutko toista? Kehutko itseäsi? Teetko jotain näiden yhdistelmää? Teetkö jotain ihan muuta?

Kun on esittämälläni tavalla pyrkinyt asettautumaan toisen asemaan ja miettimään, miten tämä todennäköisesti tulee suhtautumaan, on paljon helpompi valita se paras toimintavaihtoehto kuin lähtemällä tunnepohjaisen ensireaktion vietäväksi. Mitään absoluuttisesti oikeaa ratkaisua tälläkään tavoin ei tietenkään ole saatavilla. Ihmiset eivät toimi mekaanisesti eikä heitä voi täysin ennustaa. Ehdottamallani tavoin voi kuitenkin tehdä perustellun päätöksen joka todennäköisemmin ja useammin johtaa oikeaan lopputulokseen kuin tekemällä hätäisiä johtopäätöksiä ja valitsemalla aina se vaihtoehto, joka ensituntumalta tuntuu hyvältä. Ja tuntuuhan se hetken hyvältä sanoa "Haista paska!" sille vaikealle asiakkaalle tai vaikka esimiehelle, mutta uran kannalta se vaikeampi ymmärtäväinen ja kuunteleva linja on usein se parempi vaihtoehto.


PS. Jos teillä lukijoilla on jaettavana tarinoita, joissa toisen asemaan asettumisesta on ollut hyötyä, niin mielellään minä ja varmasti muutkin kuulisimme niitä kommenttiosiossa.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Verosuunnittelua listautumalla: Case Fondia

Lakitoimisto Fondia on tätä kirjoittaessani listautumassa Helsingin pörssin First North -listalle. Anti on herättänyt huomiota, koska juridiikkaan keskittyviä yhtiöitä ei pörssin listoilla ole totuttu näkymään. Myös annin pieni koko on ihmetyttänyt.

Fondian tilinpäätöstä katsoessani aloin epäillä löytyisikö listautumisen perustelut verosuunnittelupuolelta.

Tyypillisesti listaamattomia yhtiöitä verotetaan löysemmin kuin listattuja, mutta se ei koske kaikkia. Yhtiön nettovarallisuus vaikuttaa vahvasti siihen, millainen verorasite osinkoihin kohdistuu, joten yhtiöiden omistajat aloilla, jotka tuottavat hyvin vaatimatta paljoa pääomaa, saattavat hyvinkin päätyä maksamaan enemmän osinkoveroa listaamattomana.

Lasketaan esimerkiksi Fondian osinkoverorasitteet listattuna ja listaamattomana.

Listaamattomana:
Nettovarallisuus (Oma pääoma): 2 926 t€
Nettovarallisuudesta 8 %: 234 t€
Sen osalta 25 % pääomatuloa 30 % verokannalla, joten osinkovero: 17,6 t€
Fondia ehdottaa jakavansa osinkoa 750 t€. Siltä osin, kun osinko ylittää 234 t€ (8 % nettovarallisuudesta) osinko on 75 % ansiotuloa, jolloin 50 % marginaaliverolla (eli lisätulosta maksettavalla verolla) osinkovero on tuolta osin 193,4 t€.
Yhteensä osinkovero olisi siis 210,9 t€.

Listattuna:
Osingosta (750 t€) 85 % on pääomatuloa, josta 30 % pääomatulovero: 191,2 t€.

Fondian osakkaat maksavat siis näillä oletuksilla n. 20 t€ vähemmän veroja listatussa yhtiössä kuin listaamattomassa. Nykyisinä osakkaina olevien juristien ansioveroprosentti (marginaalivero) tosin vaikuttaa huomattavasti laskelman lopputulokseen.

Vaikka verosäästö on huomattava, ei se ehkä siltikään ole syynä listautumiselle. Listautumisesta aiheutuu myös kuluja, joihin tuo säästetty muutama kymppitonni katoaa nopeasti.

Toisaalta laskelma on tehty Fondian nykyisellä osingonjaolla. Ehkäpä Fondian osakkaat haluavat jakaa enemmän osinkoa? Fondian listautumisesitteessä on kerrottu Fondian aikovan jakaa 2/3 tuloksestaan osinkona, joka tarkoittaisi reilun miljoonan osinkoa nykyisen 750 t€ sijasta. Tuolla miljoonan osingolla verosäästö nouseekin jo 50 t€:oon. Jos ansiotulon marginaalivero on suurempi kuin olettamani 50 %, on säästö vielä suurempi. Kun listautumisen kulut (sisältäen sekä listautumisen että sen jälkeen syntyvät vuosittaiset kulut) ovat vielä yhtiölle verovähennyskelpoisia, niin saattaa yhtälö pitkällä tähtäimellä kääntyä firman (vanhojen) omistajien eduksi. Fondia lakiasiaintoimistona pystynee myös tekemään poikkeuksellisen ison osan listautumisen vaatimista töistä itse.

Nyt kokonaisuutta katsoen arvioisin kuitenkin mahdollisen verosäästön olevan sen verran pieni suhteessa listautumisen kuluihin ja vaivaan, että en usko sen olevan ainakaan pääasiallinen syy listautumiselle. Saattaa kuitenkin olla, että joku muu yhtiö tekee vastaavat laskelmat ja päätyy sen johdosta listautumaan. Vastaavalla tavalla tällä hetkellä osa yhtiöistä päätyy olemaan listautumatta, koska voivat sen takia maksaa vähemmän veroja. Ikävä kyllä verojärjestelmämme ei ole sillä tavalla neutraali, että yhtiöt pystyisivät tekemään päätöksiään puhtaasti liiketoiminnallisilla perusteilla, vaan verotukselliset linjaukset ohjaavat myös yhtiöiden toimintaa. Ehkä joskus vielä lainsäädäntö saadaan sellaiseksi, että yhtiöiden kannattaa käyttää energiansa liiketoimintaan eikä verosuunnitteluun tai pykäläviidakon navigoimiseen. Mutta mitä silloin Fondian kaltaiset yhtiöt tekisivät?



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kuluraportti helmikuu 2017

Helmikuussa elinkuluihin meni 922 €. Lisäksi työn kuluihin* meni 393 €.

Alla olevaa kuviota katsoessa on yllättävää, kuinka tasaisia helmikuun kulut ovat olleet eri vuosina. Muina kuukausina on ollut paljon suurempaa vaihtelua. En ainakaan heti keksi mitään syytä helmikuun tasaisuudelle. Puhdasta sattumaa ehkä.

Satunnaisia kuluja helmikuulle osui n. 80 € vakuutusmaksu sekä 50 € kulu siitä, kun ostin 10 kerran kortin uimahalliin. Muuten kulut olivat hyvin tavanomaiset. Ruokakulutkin pysyivät kohtuullisen kurissa.

Hieman ennakkona maaliskuun kuluista on mainittava, että ne tulevat olemaan historiallisen suuret. Jouduin tekemään isomman jarruhuollon autooni, minkä lisäksi katsastukseen meni rahaa. Jo nuo söivät käytännössä kuukauden kulubudjetin, joten odotettavissa on, että kulut ovat noin tuplat normaaliin verrattuna. Tarkempia laskelmia en ole tosin vielä tehnyt.

Suuret maaliskuun kulut eivät tosin suuremmin harmita. Varallisuuden keräämisen yksi tärkeinpiä pointteja on se, ettei tällaisia isojakaan menoreikiä tarvitse stressata, joten "tekisin säästämistä väärin", jos stressaisin rahanmenoa saman verran kuin joku, jolla ei olisi tuohon menoerään varaa. Minulla on varaa ja kyseessä on pakollinen meno, joten se on paras vaan hyväksyä.


*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.




maanantai 13. maaliskuuta 2017

Uravinkit: Kilpailu töistä

Edellisen kirjoitukseni Uravinkit: Työnhaun yhtälö kommenteissa nimimerkki Violacea kertoi (tiivistäen), kuinka hän ei pidä siitä, että joutuu kilpailemaan työpaikoista muiden kanssa. Tämä näkökulma ansaitsee mielestäni tarkempaa tarkastelua, joten päädyin kirjoittamaan siitä tämän kokonaan oman kirjoituksensa.

Kirjoitin jo blogini ensimmäisenä vuonna, että en mielestäni ole kilpailuhenkinen. Näkisin siinä olevan selkeitä etuja, kun ei keskity kilpailemaan muiden kanssa, vaan pyrkii ainoastaan kehittämään omaa osaamistaan. Jos on itseensä keskittymisen johdosta niin hyvä kuin voi olla, sitä vaan sattuu pärjäämään myös "kilpailussa" muita vastaan, vaikka kilpaileminen ei olekaan itsetarkoitus.

Tässä yhteydessä voisin linjastani poiketen paljastaa hieman taustoistani. Olen nuorena harrastanut pikajuoksua. Olen jo tuolloin oppinut, että treenaamalla hiotaan suorituskykyä huippuunsa ja kisoissa ainoastaan testataan, mihin asti ollaan päästy. Jos jollekin ei pärjää, se tarkoittaa vain sitä, että itse ei ole tullut tehtyä vielä tarpeeksi töitä ja toinen selvästikin on. Kilpailuelementti oli mukana oikeastaan ainoastaan siinä, että tiukassa kisassa oli helpompi juosta se oma ennätysaika kuin silloin, kun oli ylivoimainen. Iron sharpens iron.

Toisaalta olen urheilupiireissä nähnyt paljon niitä äärimmäisen kilpailuhenkisiäkin ihmisiä. Monelle heistä tuo tuntuu myös sopivan (ainakin tulosten valossa). He saavat siitä kilpailusta motivaatiota ja he tekevät sen johdosta kovempaa töitä ja antavat kaikkensa kilpailutilanteessa. Olen välillä jopa harmitellut sitä, etten ole enemmän kilpailuhenkinen.

Ei olekaan itsestään selvää, kumpi on parempi toimintatapa. Ilman kilpailuhenkeä voi keskittyä enemmän itseensä ja osaamiseensa, ilman suurempaa stressiä siitä, miten pärjää muita vastaan. Kilpailuhenkisenä puolestaan on helpompi löytää motivaation lähde sille kovalle työlle, jota kovasti kilpaillussa tilanteessa pärjääminen vaatii.

Jos nyt palataan urheilun maailmasta työnhakuun, niin kannattaa harkita, mikä on se itselle sopiva ajattelutapa. Saako kilpailusta voimaa vai aiheuttaako se vain ahdistusta? Jos kilpailu ahdistaa, niin kannattaa kilpailun sijasta pyrkiä ajattelemaan, että paras voitti ja että niin kuuluukin olla. Olisihan se kamala maailma, jossa huonommat saisivat työpaikkoja parempien edeltä. Oma tehtävä on vain pyrkiä olemaan entistä parempi, niin että jonain päivänä on itse se parempi hakija. Työnhakutilanne on se testi, jossa katsotaan kuinka pitkälle on päästy, mutta se ei absoluuttisesti määrittele ihmisten paremmuutta. Testin jälkeen analysoidaan uudestaan, mitä pitäisi kehittää, ja valitaan toimenpiteet sen mukaan.

Toistaalta, jos kilpailusta saa motivaatiota, niin siitä vaan käyttämään kilpailutilannetta energian lähteenä. Ei siinä ole mitään vikaa. Tulokset saavat puhua puolestaan. Ja tuloksella en tarkoita pelkästään työnhaun tulosta, vaan myös sitä, kuinka paljon elämästä nauttii työtä hakiessa. Kilpailun miettiminen ei kannata, jos se ahdistaa. Kilpailutilanteen kieltäminen puolestaan ei kannata, jos olo on motivoituneempi ja energisempi "taistelussa muita vastaan".

Ihmisillä on varmasti luonnostaan taipumus tietynlaiseen ajattelutapaan, mutta uskon vahvasti, että omaan kilpailuhenkisyyteenkin voi vaikuttaa asennemuutoksella. Jos siis et ole tyytyväinen omaan ajattelutapaasi tai sen vaikutuksiin elämässäsi, niin kannattaa kokeilla suhtautumisen muutosta. Vaikka olisin väärässä muutoksen mahdollisuudesta, niin kokeilemalla ei menetä mitään.