lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kuluraportti helmikuu 2017

Helmikuussa elinkuluihin meni 922 €. Lisäksi työn kuluihin* meni 393 €.

Alla olevaa kuviota katsoessa on yllättävää, kuinka tasaisia helmikuun kulut ovat olleet eri vuosina. Muina kuukausina on ollut paljon suurempaa vaihtelua. En ainakaan heti keksi mitään syytä helmikuun tasaisuudelle. Puhdasta sattumaa ehkä.

Satunnaisia kuluja helmikuulle osui n. 80 € vakuutusmaksu sekä 50 € kulu siitä, kun ostin 10 kerran kortin uimahalliin. Muuten kulut olivat hyvin tavanomaiset. Ruokakulutkin pysyivät kohtuullisen kurissa.

Hieman ennakkona maaliskuun kuluista on mainittava, että ne tulevat olemaan historiallisen suuret. Jouduin tekemään isomman jarruhuollon autooni, minkä lisäksi katsastukseen meni rahaa. Jo nuo söivät käytännössä kuukauden kulubudjetin, joten odotettavissa on, että kulut ovat noin tuplat normaaliin verrattuna. Tarkempia laskelmia en ole tosin vielä tehnyt.

Suuret maaliskuun kulut eivät tosin suuremmin harmita. Varallisuuden keräämisen yksi tärkeinpiä pointteja on se, ettei tällaisia isojakaan menoreikiä tarvitse stressata, joten "tekisin säästämistä väärin", jos stressaisin rahanmenoa saman verran kuin joku, jolla ei olisi tuohon menoerään varaa. Minulla on varaa ja kyseessä on pakollinen meno, joten se on paras vaan hyväksyä.


*Työn kuluja ovat kahdella paikkakunnalla asumisesta johtuva ylimääräisen asunnon vuokra sekä ylimääräiset polttoainemenot, jotka johtuvat siitä, että joudun ajamaan kahden paikkakunnan väliä.




1 kommentti:

  1. Kiteytit hyvin oman ajatukseni, jos on onnistunut noinkin paljon haalimaan rahaa niin on turha pettyä tuollaiseen satunnaiseen kuluun. Sitä vartenhan sitä rahaa on hankittu juuri ettei tuollainen suurehko ja kallis autoremonttikaan vaikuta omaan talouteen suuntaan tai toiseen :)

    VastaaPoista