lauantai 17. helmikuuta 2018

Kuluraportti tammikuu 2018

Tammikuussa rahaa meni kokonaisuudessaan 1518 €. Tavanomainen kulutason kasvattaja eli ruokamenot olivat jopa 804 €. Siitä 137,50 € oli yhdeltä kerralta, kun kävimme vaimoni kanssa syömässä astetta hienommassa ravintolassa usean ruokalajin aterian. Ihan mukava välillä kokeilla jotain tuollaistakin, mutta ei sitä tietenkään tavaksi voi ottaa. Muuten en oikein tiedä, miksi tammikuussa meni niin paljon rahaa ruokaan. Olisin odottanut pienempää lukemaa.

Toinen kuluja nostattava asia oli se, että epäsäännöllisiä tulevia laskuja sattui keskimääräistä enemmän kuukaudelle. Lisäksi satunnaisia kuluja oli vajaan 100 € edestä.

Kuviota katsellen menossa oleva helmikuu näyttäisi olevan tyypillisesti matalien kulujen kuukausi, mutta varasin juuri lomamatkan, joten tänä vuonna helmikuunkin kulut tulevat olemaan korkeat. Lisäksi minun pitäisi tästä alkuvuodesta ostaa pari muutakin kallista ostosta, joten saas nähdä, miten vuoden kulutasolle ja säästötavoitteelle loppujen lopuksi käy. Palkkaan sain (tai tarkemmin ottaen tulen saamaan) onneksi ihan merkittävän korotuksen, niin se helpottaa.





lauantai 10. helmikuuta 2018

Säästöjen tilannekatsaus tammikuu 2018

Tammikuussa säästöön jäi 2584,52 €. Aika kova lukema, mutta vuosi sitten oli vielä parempi, joten tammikuun hyvyys taitaa jotenkin liittyä vuodenaikaan (joulun jälkeinen kuukausi). Ja kun nyt katson tammikuun ennustetta, niin siitä todennäköisesti tulee heikko kuukausi. Keskimäärin tammi-helmikuu näyttävät kuitenkin menevän ihan hyvin tavoitetahtiin eli vajaa 2100 €/kk.


*YTD= Year To Date eli vuosi tähän asti